Uus-vanha lajivaltaus

Olen kilpaillut ja treenannut aktiivisesti agilityssa kuusi vuotta sitten ja laji on muuttunut huimasti noista ajoista. En tiedä puoliakaan termeistä, joita käytetään eri ohjauskuviosta, joskus valssi, takaaohjaus ja persjättö olivat taikasanat, mutta nyt laji on edistynyt niin paljin, että noilla taidoilla ei pärjää. En ole uskaltanut opettaa Miolle paljon agilityn saloja etten vain luo ongelmia jo heti alkuun, sillä pienetkin hionosäädöt voi parantaa suoritusta  ja edesauttaa menestyksen kovatasoisessa porukassa. Tämän kesän olen treenannut omaa liikkumista ja rääkki-juoksulenkeistä on ollut apua oman ehtimiseni kanssa radalla. Helmi on saanut luvan olla kouluttaja minun treeneissäni ja parempaa opettajaa saa hakea. Jos olen vähänkin myöhässä ohjauksessa, Helmi katoaa paikalta. Kirjaimellisesti. Se vetää niin pahasti herneet nenään, että saan sen just ja just kovan maanittelun ja tsemppaamisen jälkeen uudestaan kentälle. Silloin kun oma ohjaukseni on ajoissa Helmi toimii kuin unelma ja se on pirun nopea. Kummankin kanssa ollaan harjoteltu ohjauskuvioita lenkkien yhteydessä metsässä puiden kiertämisillä. On muuten haastavaa, mutta toivottavasti työ joskus palkitaan.

Maanantaina osallistuttiin agilityn alkeiskurssin pääsykokeeseen, seura ATT. Kokelaita oli paikalla noin 24 ja kurssille valitaan korkeintaan 16 koirakkoa. Eilen tuli sähköpostia, että meidät on valittu kurssille! En tiedä kumpi meistä on enemmän täpinöissään asiasta :)

Haku-treeneihin ollaan päästy huonosti kesän aikana ja tuntuu ettei me edistytä ollennkaan. Päätin jo kerran vaihtaa jälkeen ja ollaan sitä treenattu nyt enemmän. Miolla vaan on selvästi lahjoja enemmän haku-uralle ja onneksi ollaan nyt päästy parina kertana treenaamaan ja tauko on tehnyt hyvää. Lähetykset onnistuneet ja koira juoksee suoraan. Viime treeneissä olimme kentällä pimeään aikaan ja treenasimme pistojen syvyyttä, hallittavuutta keskilinjalla ja risteilyjä. Mio nauttii lajista kun siinä saa juosta niin paljon (toiminnan miehiä). Jälki on tylsempää kun se on niin seesteistä, mutta välillä on hyvä harjoitella kärsivällisyyttä. Viesti kiinnostaisi todella paljon ja Miolla riittäisi varmasti toimintakyky ja hermot siihen, mutta meillä ei ole kakkos-ohjaajaa :(

Tokoa ollaan käyty ottamassa maltilla ja Mio tietää kun laitetaan ketjupanta kaulaan niin sitten tehdään hommia ja menee täysin työ-moodiin. Ollaan treenattu luoksetulosta pysäytyksiä kohteen kierron yhteydessä ja vielä ainakin on sujunut hyvin. Seuraamisessa ollaan tehty paljon pysähdyksiä ja käännöksiä. Takapään käyttö käännöksissä on edelleen huono, mutta on parantunut kuitenkin. Kaukokäskyjä ollaan treenattu sisällä ja matkaa pidennetty, niin että Mio on sängyllä tai sohvalla ja näin ollen sillä ei ole pienintäkään mahdollisuutta tulla eteen päin. Seuraavaksi lisätään nouto ohjelmanumeroon.

Kuka tööttää?

Rimaa hipoen

Olen aina ollut tekemisissäni sinne-päin-tyyppiä ja Mion tullessa päätin, että opetan sille kaikki alusta asti kunnolla. Alku näytti lupaavalta ja pysyin suunnitelmassani, mutta eilisten toko kisojen jälkeen heräsin tähän päivään: pikkutarkka suorittaminen on jäänyt sinne alkuajan mielikuviin. Meidän suoritusta ei paranna yhtään se, että Mio on yhtä luova ja siitä se soppa syntyy kun molemmat sovellamme jotain omaa. Toisaalta meillä on lepposaa ja hauskaa töissä ja se on tärkeintä. Etenemisnopeutta olisi voinut hidastaa, mutta toisaalta kun kumpikaan ei kärsi ja aina voi hioa suoritusta paremmaksi, niin jatketaan näillä eväillä. Onneksi Miolla on paljon huumorintajua. Minulle ei varmaankaan sopisi jäyhä ja tosikko harrastuskaveri.

Uudessakaupungissa järjestettiin keskiviikkona iltakisat alo- ja avo-luokille. Tuomarina Toimi Ilkka Sten. Olin koko päivän stressannut koetta ja se vaan paheni iltaa kohden. Jälleen kerran kehään mentäessä pystyin hädintuskin kävelemään. Luoksepäästävyydesta saimme kympin vaikka Mio menikin tuomaria vastaan ja antoi ystävälliset poskisuudelmat. Paikallaan makaamisessa jouduin kaksoiskäskyttämään Mion maahan, mutta tuomari ei ollut kuullut ensimmäistä kuiskaustani ja luuli varmaan että odotan Mion huomiota ennen kuin käskytän. Hyvä niin, sillä paikallaan makuu meni täydellisesti! Mio ei hievahtanutkaan vaikka minulla olikin ongelmia seisomisen kanssa kun tärisin niin paljon. Saimme tästäkin liikkestä 10 pistettä ja Mio oli juuri niin rauhallisessa mielentilassa kuin halusinkin sen olevan.

Olimme loppupäässä ja minulla oli aikaa katsoa muiden suorituksia ja panikoiminenkin oli tiessään. Hain Mion, kun meitä ennen oli pari koiraa. Otin Miolle palkaksi frisbeen, jonka nähdessää sen silmät loistivat. Minä pääsen helpolla kun ei tarvitse herätellä koiraa ennen suoritusta. Mio oli niin liekeissä, että kehään mennessä sillä oli kieli poskella ja toinen poski reidessäni kiinni. Niinkin pahasti, että jouduin tönimään tieni kehään. Seuraaminen kytkettynä oli todella lyhyt ja Mio muistaakseni suoriutui siitä kunnialla. Minulla ei ollut niin hyvä tuuri, kun jälkeenpäin katsoin hampaiden raapimia käsiäni. Ainoat miinukst tuli taas perusasennoista, joissa se ei malta aina istua ja jouduin suhahtamaann hiljaa pysähdyksissä, jotta se istuisi. Onneksi tuomari ei kuullut. Pisteitä saimme 9.
Seuraamin ilman hihnaa ei ollut niin kaunista katsottavaa. Käännökset oli ok, pysähdyksessä ei istunut ja täyskäännöksessä Mio unohtui katselemaan kaihoisasti frisbeetä, joka huusi Mion nimeä koko kokeen ajan. Joka vapautuksen yhteydessä Mio teki salama-syöksymisen aarrettaan kohti, mutta onneksi tuli aina yhtä nopeasti myös minun luokseni. Aivan kuin olisi pidellyt liukasta saippuaa kädessä. Pisteitä herui vaivaiset 7.
Liikkeestä seiso ja maahan olivat mallisuorituksia ja pisteitä kummastakin 10!
Luoksetulo alkoi ja jatkui hyvin, mutta jälleen kerran perusasento-peikko esti kympin suorituksen. 9 pistettä.
Estehyppy. Noh, taas se frisbee. Mio ampaisi kehästä, tuli takaisin ja taas käskyn saadessaan FRISBEEN luo. Lopulta kuitenkin hyppäsi ja meni MAKAAMAAN?! Onneksi peli oli jo menetetty sen liikkeen osalta. Kokonaisvaikutus oli 8.

Meillä ei ole tarkoitus kerätä koulareita vaan tähtäämme suoraan ylöspäin. Tämä siksi, että oma mielenkiinto säilyy kun saa aina uutta treenattavaa. Kokeen loppupisteillä ei paljon ylpeillä, mutta ne riittivät meidän tavoitteeseen! 161 pistettä! Ja eikun treenailemaan AVO-luokkaa varten :)

My immortal

Meillä on ollut aina koiria ja kaikki ovat olleet todella tärkeitä ja aina on ollut vaikea luopua niistä niiden vanhetessaan. Silti on yksi ylitse muiden, josta on aina tiennyt, että sen hyvästeleminen ei tule olemaan helppoa. Jo heti pentuna siitä huomasi miten erityinen ja tärkeä koira se on, minulle. Se oli kaikessa mukana, mitä ikinä keksinkin, ja 10 vuotiaana oli paljon tekemistä. Siinä se koira pyöri mukana ja kivaa oli aina.

Kaikkea sattui ja tapahtui puuhaillessamme yhdessä.
Pentuna se kerran lähti minun, siskoni ja hänen kaverin kanssa mustikkaan ja olimme kaukana kotoa. Poimiessamme pentu makasi maassa ja sitä pisti kusiaiset. Jouduimme kantamaan sen siskoni kanssa kotiin. Se oli tuskaa meille kaikille, mutten vaihtaisi mitään pois.
Toinen tapaturma tapahtui agility kisoissa kun borderterrieri lähti jahtaamaan pentua, joka paniikissa juoksi verkkoaitaan ja ensimmäinen hammas lähti ja verta tuli. Samaisella reissulla lenkillä ollessamme vastaan tuli iso sekarotuinen koira, joka lähti jahtaamaan pentua. Siinä vaiheessa meinasi itku tulla, mutta onneksi sain koiran luokseni.

Vanhempani erosivat samana vuonna ja muutimme toiselle paikkakunnalle. Minun oli vaikea sopeutua uuteen luokkaan ja ympäristöön ja koira oli minulle tärkein kaveri tuolloin. Aina koulusta tullessani lähdin pennun kanssa leikkimään ja sille kelpasi kaikki tekeminen ja leikit: esteradat, lumileikit ja kaikki sekoilu. Sisällä juostiin ympäri kämppää koiraa pakoon, opetettiin se hyökkäämään kaikkeen kiinni, kuten ylös nostettuun peittoon tai patjaan. Vieraat sai aina pelätä omasta puolestaan, kun olimme siskon kanssa opettaneet että se on hauskaa jos kiljuu ja rimpuilee, silloin voi kahta kauheammin yrittää tehdä pusuhyökkäys.
Koiran ollessa vuoden menimme minun ensimmäiselle koiraleirille, jonka Kaisa Hilska järjesti. Paras muisto leiriltä oli agility treeneistä, kun lampaat olivat päässeet karkuun ja juoksivat kentälle. Olimme koiran kanssa ihan paniikissa ja hyppäsimme molemmat pöydälle turvaan. Toinen leirillä tapahtuva ihme oli kun koira ui ensimmäistä kertaa! Meillä oli vesipelastusta, koira veneessä, minä rannalla ja aikani houkuteltuani luovutin, käännyin ja sanoin heippa, jota seurasi molskahdus ja kääntyessäni koira räpiköi paniikissa rantaan: ÄLÄ JÄTÄ!

Olin aina mukana katsomassa eri treenejä johon äiti meni koiran kanssa ja opin paljon koiralajeista. Näyttelyissä yleensä esitin koiran ja meidän molempien kauhein kokemus oli Reijo Tuovisen tuomaroima näyttely. Meitä molempia jännitti ja tuomari haukkui molemmat meidät maanrakoon ja sanoi ettei voi antaa koiralle ykköstä, koska en saanut sitä olemaan pelkäämättä tuomari-setää. No ei me tuosta lannistuttu, vaan koirasta tuli valio.

Äiti löysi uuden miehen ja jouduimme taas muuttamaan ja taas jouduin vaihtamaan kavereita. Koira oli tässäkin elämänvaiheessa suuri tuki ja koiran avulla tutustuin uusin kavereihini. Edelleen touhusimme aina koulun jälkeen kaikkea kivaa ja tallikin oli lähellä, jonne pystyin sen ottamaan mukaan. Meillä oli myös pururata vieressä ja kerran talvella sain idiootin idean lähteä suksien kanssa lenkille. Koira kiinni vyötäröön ja MENNÄÄN! Sitten mentiin eikä pysähdytty. Vaikka kuinka yritin huutaa EVL:ssä kisaavaa koiraa pysähtymään niin ei se pysähtynyt. Ennen kuin ladulle tuli hiekkaa johon sukseni pysähtyivät. Minä tosin jatkoin ojaan.

Äiti oli aina luvannut, että saisin pennun tuosta koirasta, mutta rakkauden huumassa hän oli luvannut myös miehelleen pennun ja koska olin nuorempi niin minulla ei ollut päätösvaltaa. Olin kuudennella kun minuule tuli oma koira, 7 kk ikäinen, kivesvikainen sheltti, joka nimesin perunalastun mukaan, Taffel. Jälkeenpäin Taffe vaan. Taffe oli elänyt kennelissä koko pienen ikänsä, eikä ollut päässyt tarhasta pois kun vain eläinlääkäri-käynnillä pentuna. Sen kanssa jouduin taistelemaan kaikkien mahdollisten ongelmien kanssa, se pelkäsi omaa varjoaankin. Päästiin kuitenkin agilityssä jopa 3 luokkaan asti kisaamaan. Tuo koira opetti TODELLA paljon kärsimättömälle teinille ja olen oppinut olemaan erittäin hienovarainen koirien kanssa ja arvostamaan pieniäkin edistymisaskeleita.

Niin siinä kävi että pentuja syntyi 6 kpl, 1 narttu ja 5 urosta. Meille jäi uros ja narttu lähti sijoitukseen. Kaikista pennuista tuli erittäin tärkeitä, olivathan ne kaikkein parhaimman koiran pentuja. Näiden pentujen takia on vuodatettu paljon kyyneleitä, eikä tunteet katoa vaikka pennut olisivat jo aikuisia.

16 vuotta täytettyäni muutin Asikkalaan opiskelemaan ja otin Taffen mukaan. Elämäni koira jäi silloin äidin luokse ja näin sitä viikonloppuisin. Aika meni siivillä ja molemmat vanhettiin. Koira alkoi olemaan väsynyt ja voimaton ja tarpeeksi tutkittua, sillä paljastui kilpirauhasen vajaa toiminta. Sairaus oli syönyt koiraa ja lääkityksen tasapainon löytämiseen meni paljon aikaa. Kisaaminen loppui siihen dopingin takia.  

Äiti soitti tänään, että vanhus on jo niin huonossa kunnossa, että sille on varattu aika huomiselle. Koko päiväni on mennyt itseni kasaamiseen ja aina tilaisuuden tullen parkunut täyttä huutoa. Tämä on ollut jo tiedossa jonkin aikaa, mutta se tuntuu raskaammalta kuin muiden eläinten kanssa. Koskaan ei ole antanut itsensä edes ajattelevan, mitä jos tätä koiraa ei enää ole? Ja kun se todellisuus on nyt juuri läsnä, ei osaa kohdata sitä.

Töiden jälkeen ajoin suoraan äidin luokse. Koko ajan tuntui epätodelliselta ja viime metreillä radiosta alkoi soimaan: Only know you`ve been high when you feeling low. Only hate the road when you`re missing home. Only know you love her when you let her go, and you let her go" Se ei tehnyt yhtään kevyempää ratista. Olin päättänyt että teemme kaikkia kivoja asioita, joita olimme aina tehneet koulusta tullessani. Mutta tällä kertaa kun kutsuin ystävääni, se ei kuullut. Se tuli kyllä moikkaamaan, muttei nähnyt. Liikkuminen oli jo sen verran huonoa, että päätin jättää käpyjen ja pallojen heittämisen ja siirtyä sisälle keittiöön kahdestaan. Vanhemmiten siitä on tullut varkaista parhain ja kiero kuin korkkiruuvi. Mitkään kiellot eivät estä sitä varastamasta pöydältä. Joten päätin virkistää sen mieltä tekemällä voileivän, jonka "unohdan" pöydälle kun käyn jääkaapilla, ja jonka se voi käydä ovelana varastamassa. Syötyään leivän se alkoi nukkumaan ja kuorsaamaan, eikä herännyt vaikka lähdin jonkin ajan päästä ulos. Aurinko paistoi ja oli lämmin. Olisipa huomenna samanlainen ilma.


En voi sanoilla kuvailla miten paljon jään kaipaamaan Fasua. Jo lapsena tiesin millaisen koiran haluan isona ja se koira olisi aivan kuin Fasu. Nyt minulla on Mio, joka on täyttänyt nämä toiveet täydellisesti, onhan sillä hyvät geenit (Mio on Fasun siskon tyttären poika) ja koiraa etsiessäni halusin Fasun suvusta pennun ja sain sen. 

Fasu oli aina iloinen, mutta yksi lause sai sen täysin pois tolaltaan. Huomenna voin lausua nuo sanat ilman että juodun yltiömäisen pusuhyökkäyksen uhriksi: "Fasu. Enää ei leikitä, nyt mennään nukkumaan..."

my immortal

MH-testi

Viime viikonloppu vietettiin Mion synnyinpaikassa, Hässleholmissa Petran luona. Luvassa oli MH-testi ja pentutapaaminen. Oli mukava nähdä kaikki Mion 8 sisarusta ja heidän perheensä. Ihan mahtava viikonloppu!

Matkaan lähdettiin torstai illalla. Puntosta oli puhjennut rengas edellisellä viikolla ja äiti katsoi turvallisemmaksi vaihtoehdoksi, että ottaisin hänen seatin ja mukavampi se on matkustaa farkulla. Ensimmäinen opittu asia matkassa: älä syötä koiralle poron luita (joissa ei ole lihaa tarpeeksi) ennen yöpymistä laivassa, sillä koiralla saattaa mennä maha sekaisin luista! Mio herätti minut kolmelta yöllä halutessaan päästä tarpeille ja siinä silmät ristissä kömmimme ulkokannelle, joka oli kerrosta ylempänä. Eihän Mio pystynyt pidättämään ulos asti ja "räjähti" aulaan päästyään! Kiskoin Mion nopeasti mukanani ulos ettei lisää sotkua tulisi ja siivoaisin paskat kun tulen takaisin. Kun Mion olo helpotti, palasimme takaisin aulaan, jossa vartiat jo soittivat siivoojia paikalle. Taas tuli mieleen koiran omistamisen parhaat puolet.

                                                          Mio laivassa: Peek a Boo!

Perjantai aamulla parkeerasin auton sataman parkkipaikalle ja nukuin n. tunnin, jotta jaksaisin ajaa etelä-ruotsiin nukahtamatta. Ennen maratoonia, minun piti löytää tukholmasta yksi eläinlääkäri-asema, johon olin laittanut viestiä suomessa ja kysynyt onko okei jos tulen hakemaan eläinlääkärin nimmarin passiin. Ja vielä viestissä asia oli kunnossa, mutta paikan päälle päästyäni kaikki taas levisi käsiin. Sanoivat, että tarvitsee varata aika, jotta he voivat kirjoittaa nimen paperiin, muttei heillä ole aikoja tänään. Siinä siis toinen selväksi tullut asia: Varaa aika parin sekunnin kestävään nimikirjoitukseen! En ottanut nimmaria ollenkaan ja luotin että se ecinocci-lääkitys on voimassa sen kuukauden.

Matka etelä-ruotsiin kesti n. 7 tuntia pysähdyksineen ja olin perillä viideltä, vaikka navigaattori yritti eksyttää minut loppu matkasta. Petran luona oli jo Mion veli Iver perheineen, jotka olivat matkustaneet pohjois-ruotsista asti! Myöhemmin tulivat vielä Baera norjasta (12 h matka ilman pysähdyksiä!), Zolo tukholmasta ja Pipen ihan läheltä. Mion siskolla Eldalla, joka asuu Petralla, oli juoksut ja meille oli Mion kanssa varattu asuntoauto pihalle, jottei Mion tarvitse seota ennen MH-testiä. Petra teki maittavan illallisen ja oli mukava keskustella muiden pennun omistajien kanssa.

Lauantaina oli aikainen herätys ja aamupala syötiin Petran pihaan rakennetussa treenihallissa (kunnostettu lato, jossa agility- ja tokokenttä). Testipaikalle oli tunnin matka ja Mio oli ensimmäisessä ryhmässä kolmantena. Tuomarina oli Cånny, joka kasvattaa kelpejä sandskogen´s kennel-nimellä. Sama tuomari teki pentutestin tälle pentueelle. Oli kyllä mukavaa kun tuomarina oli rodun pitkänajan harrastaja joka tuntee rodun.

Ensimmäisenä testissä katsotaan koiran sosiaalisuus: kierretään yleisö, tervehditään testi-ohjaaja ja katsotaan miten hyvin koira lähtee ohjaajan mukaan ja kestää käsittelyn. Miolla ei ollut mitään ongelmaa tämän kanssa:

1a tervehtiminen: 4. Ottaa itse kontaktia tai vastaa siihen
1b yhteistyö: 4. Lähtee mukaan halukkaasti, kiinnostuu TO:sta
1c käsittely: 4.  Hyväksyy ja ottaa kontaktia

Seuraavana oli leikkiminen, jonka Mio aloitti nopeasti, lähti lelun perään ja haki sen minulle tapporavistusten kera, jonka jälkeen revittiin yhdessä lelua. Toisella kerralla sama, juttu mutta nyt se juoksi sen kanssa ympäri kenttää ja toi sen lopulta TO:lle. Mio leikki todella hyvin, niin kuin muutkin pennut.

2a leikkihalu: 4. Leikkii. Aloittaa nopeasti ja on aktiivinen.
2b tarttuminen: 5. Tarttuu heti, nappaa esineen vauhdista.
2c puruote ja taisteluhalu: 5. Tarttuu heti koko suulla. vetää, tempoo, ravistaa- kunnes TO irrottaa.

Kolmantena on viehe-juoksu ja Miolla on saalisviettiä sopivasti.


3a takaa-ajo: 4. kummallakin kerralla. Aloittaa kovalla vauhdilla päämäärähakuisesti, pysähtyy saaliille.
3b tarttuminen: 2. kummallakin kerralla. Ei tartu, nuuskii saalista.

Neljäntenä aktiiviteetti katsottiin 3 minuuttia kestävällä sessiolla, jossa ei tehdä yhtään mitään.


4 aktiiviteettitaso: 2. Tarkkailevainen, voi istua, seistä, maata.

Viidentenä oli etäleikki. Mio seurasi avustajaa tarkasti, mutta kun päästin sen vapaaksi se kaarsi suoraan pusikkoon, jossa oli kuulemma juuri ollut rusakko. Tästä johtuen Mio saapui avustajan luo vasta kun tämä oli tullut pois piilosta ja huuteli koiraa. Mio riemastui samantien, kun juostessaan kohti avustajaa huomasi, että sillä on LELU mukana. Mio leikki, vaikka ohjaaja oli passiivinen.

5a. kiinnostus: 3. Kiinnostunut avustajasta, seuraa ilman taukoja.
5b. uhka/agressio: 1. Ei osoita uhkauseleitä.
5c. uteliaisuus: 2. Saapuu linjalle aktiivisen avustajan luo.
5d. leikkihalu: 5. Tarttuu, vetää vastaan, ei irrota.
5e. yhteistyö: 5. Houkuttelee myös passiivista avustajaa leikkimään.
  
Kuudentena aloitettiin pelottelu haalarilla. Mio säikähti ja pysähtyi, katsoi hetken ja totesi että "jaa, siinäkö se?" Mioa ei voinut vähempää kiinnostaa haalari ja lähti haistelemaan rusakon jälkiä. Niinkuin tuomari sanoi, jokaisessa yllätys tilanteessa Mioa ei pelota, sitä ei vaan voisi vähempää kiinnostaa, kun ei koe yllätystä uhkana. Kertaakaan se ei osittanut epävarmuutta. Miolla (niinkuin kelpeillä yleensä) on vilkas tempperamentti ja näin ollen reagoi kaikkeen ja huomaa kaiken ympärillä tapahtuvan, ja reaktiot on salaman nopeita.  Mio tuli katsomaan kun huusin sen takaisin hajujen perästä ja jatkettiin samantien kävelemällä haalarin ohi. Kerran Mio kiersi puun, mutta muuten se tarjosi seuraamista :D

6a. pelko: 3. Väistää kääntämättä katsettaan pois haalarista.
6b. puolustus/aggressio: 1. Ei osoita uhkauseleitä.
6c. uteliaisuus: 2. Menee haalarin luo kun ohjaaja puhuu kyykyssä, houkuttelee koiraa.
6d. jäljelle jäävä pelko:2. Pieni niiaus tai liikkumisnopeuden vaihtelu jollain ohituskerralla.
6e. jäljelle jäävä kiinnostus: 1. Ei osoita kiinnostusta haalariin.

Testin seitsemäs koitos oli räminälaite, jossa testataan ääniherkkyys. Tässä sama homma kuin haalarissa: ei kiinnosta, kun on mielenkiintoisia hajuja. Pentuna Mio meni katsomaan jokaista mielenkiintoista asiaa, mutta tämä on jäänyt kun asumme vilkkaalla kerrostalo-alueella, Mio on jo nähnyt kaikki erikoisuudet arkielämässä.

7a Pelko: 3. Väistää kääntämättä pois katsettaan.
7b. uteliaisuus: 2. Menee räminälaitteen luo kun ohjaaja puhuu kyykyssä ja houkuttelee koiraa.
7c. jäljelle jäävä pelko: 1. Ei minkäänlaisia liikkumisnopeuden vaihteluita.
7d. jäljelle jäävä kiinnostus: 1. Ei osoita kiinnostusta räminälaitetta kohtaan.

Kahdeksas osio sisälsi kivoja ihmisiä pukeutuneena hassuihin asuihin, eli aaveet. Mio näkee päivittäin outoja ihmisiä runosmäessä, jossa asumme, joten oudosti liikkuvat ihmiset ovat ihan normaaleita. Mio seisoi rentona vieressäni ja kun päästin sen vapaaksi se lähti muualle haistelemaan, taas vaihteeksi. Hyvin se on ainakin koulutuksen jättämisestä sisäistänyt. Tuli kuitenkin katsomaan aaveita ja riemu repesi kun kaavun alta paljastui sama täti joka oli aikasemmin leikkinyt!

8a puolustus/agressio: 1. Ei osoita uhkauseleitä
8b tarkkaavaisuus: 5. Tarkkailee molempia aaveita koko osion ajan.
8c pelko: 1. On ohjaajan edessä tai sivulla.
8d uteliaisuus: 3. Menee katsomaan kun ohjaaja seisoo avustajan vieressä.
8e kontakti aaveeseen: Ottaa itse kontaktia.

Lopuksi tultiin takaisin lähtöpisteeseen ja Mio muisti että täällä LEIKITTIIN! Se tiesi että lelut on puskassa ja paineli menemään TO:n perässä hakemaan niitä sieltä. Sama leikki kuin alussa ja Mio käyttäytyi samalla tavalla leikkiessään kuin aiemmissa osuuksissa. Minun kanssa leikkiessä ammuttiin kaksi kertaa joista kummallakin Mio irrotti, ei katsonut laukauksia vaan jatkoi samantien leikkimistä. Toiset kaksi laukausta tuli passiivisena seistessä eikä Mio reagoinut kun vaan katsomalla laukausten suuntaan.

9a leikkihalu: 4. Leikkii, aloittaa nopeasti ja on aktiivinen
9b tarttuminen: 5. Tarttuu heti koko suulla.

10 ampuminen: 1. Ei häiriinny, havaitsee nopeasti ja sen jälkeen täysin välinpitämätön.

Koko pentue oli tasainen ja saimme testin ennätys ajassa suoritettua kun kukaan ei pelänny mitään! Kaikki olivat sosiaalisia ja reippaita. Jokainen leikki paremmin kuin hyvin, toimintakyky säilyi, palautuminen tapahtui samantien, ei agressiivisuutta tai uhkaa ja KAIKILLA AMPUMINEN 1! Olen niin iloinen Petran puolesta, että hänen kasvatustyönsä on lähtenyt näin hyvin käyntiin. Ihan mieletön pentue kaikin puolin!

Kuvan ottanut: Malin Bording
Mio ja hänen Mini-Me, sisko Pipen. Täysin saman näköset, kokoa lukuunottamatta :D (Pipen 41 cm, Mio 53 cm) Pennut oli kaikki erinäköisiä keskenään (paitsi Mio ja Pipen). Nartut on pieniä (suurin on 44 cm) ja urokset isoja (kaikki yli 51 cm). Suurinosa oli perinyt enemmän isänsä ulkonäköä. Mio ja Pipen olivat ainoat punaisen väriset, pidempi turkkiset... muistuttavat kettuja :D

Testin jälkeen suuntasimme takaisin Hässleholmiin, jonne kaikki pääsivät tulemaan viettämään iltaa. Petralla on iso tila maalla ja kaikille löytyi nukkumatila. Ensin otettiin kuvia koirista, jonka jälkeen nostettiin malja hyvin menneelle testille. Petra antoi vielä kaikille pennuille lahjapaketit, jotka sisälsi herkkuja :) Ilallinen tarjoiltiin treeniladossa, joka oli koristeltu kauniiksi ja saimme ihastella muutamaa koiratanssi esitystä (Sabine ja Mion veli Iver edustavat koiratanssijoukkuetta mestaruuskisoissa Hollannissa.)

Sunnuntai aamulla lähtö tapahtui jo kymmeneltä ja hyvä niin sillä tukholmassa oli kauhea ruuhka ja olin juuri oikeaan aikaan satamassa. Lauantaina tukholmassa oli ollut kelpieiden erikoisnäyttely ja näin satamassa yhden suomalaisen kelpien :) Meidän kasvatilla Milalla, joka asuu ruotsissa, oli mennyt hyvin näyttelyssä: BIS pentu 14:sta pennusta!

Ihan mahtava viikonloppu ja suuret kiitokset Petralle ja hänen miehelleen Peterille tästä viikonlopusta! Petra on todella onnekas kun hän on saanut pennuille niin mukavat ja aktiiviset kodit, ja me kasvatin omistajat olemme onnekkaita niin hyvästä kasvattajasta <3
2015 pentueelle järjestetään MT eli ruotsalainen luonne-ja ulkomuototesti/katselmus (KORAD) ja tuomari on sama kuin pentu ja MH testissä. Testiä odotellessa :)
Mio ja Pipen taas :)

Ryhmäkuvassa vasemmalta oikealle: Pipen, Elda, Lira, Baera ja Gira. Yksittäiskuvassa kaunis äiti, Lira <3

Koti-tokoa kummempaa

Mio toi matkoilta tuliaisena palkintojen lisäksi nuhan ja yskän. Mokoma tauti on kestänyt jo liian kauan ja oireet ovat koko ajan olleet pienet, eikä ollenkaan kennelyskän kaltaiset. Olen alkanut epäilemään josko Mio olisi saanut nenäpunkin yskän sijaan, kun se on koko ajan niiskuttanut enemmän kuin yskinyt. Kuitenkin, oireiden takia ei olla paljon treenattu, muuta kuin kalsari-tokoa kotona. Kerran oltiin äidin kanssa tokoilemassa ja Mio teki ihan mielettömän hyvin! Olen ottanut pysäytyksiä ja maahan menoa eri ohjauksista: kuten esteen kierron yhteydessä, vasemmalle ja oikealle lähettämisessä, itse peruuttaen, sängyn ja sohvan väliä juostessa ja kohteeseen maahan tai seis, ja nyt on alkaneet sujua nopeasti ja tarkasti. Olen myös treenannut avoimen luokan liikkeitä, sillä alo-luokan viilaaminen alkoi jo ottaa päähän meitä molempia ja nyt toimii alo-liikkeetkin taas :)

Lyhyen postauksen perään on kiva katsella videoita.

Ensi viikolla matkustetaan laivalla Ruotsiin ja tässä ensimmäisessä videossa Mio on laivalla ensimmäistä kertaa <3

 

Toisessa videossa Mio ja Lyyti agi-esteiden roudaus talkoissa.

 

Via Baltica

Näyttelymatka ja viikon kestävä kaupunkiloma ei ole hyvä yhdistelmä! Vaikka matka sujui ilman suurempia ongelmia, pidän koirakisat tästä lähtien viikonlopun mittaisina.

Lähtö Turusta oli klo 4.00 ja kaikkien ongelmien kautta saatiin auto käyttöön. Ei paku, niin kuin aluksi oli tarkoitus saada, vaan maasturi, joka isosta koostaan huolimatta tuli ahtaaksi kolmen ihmisen ja kolmen koiran tavaroista. Parempi vaihtoehto kuitenkin kuin punto. Laivaan päästiin melkein samantien satamaan saapumisen jälkeen ja koirat jäi kiltisti autoon odottamaan kun me suuntasimme aamupalalle. Tallinnasta suuntasimme suoraan Pärnuun, jossa olimme muutama tunti etu-ajassa ja taas oli hyvä hetki syödä. Eihän me muuta tehtykään kuin syöty :D

Näyttely oli ykkös-ryhmän erikois-näyttely ja näyttelypaikka oli pieni nurmikko-alue omakotitalo-alueen keskellä. Ihan erilaista mihin on suomessa tottunut. Jätettiin auto kadun varteen ja roudattiin häkit ja tuolit alueelle. Kelpejä oli ilmoitettu 5 kpl, 3 urosta ja 2 narttua ja tuomari oli Piotr Krol. Mio kisasi nuorten luokassa saaden ERIn ja SAn. PU-kehässä Mion kanssa oli valio-uros Vickulas Kalle ja tuomari valitsi Mion PU1. Loppujen lopuksi Mio oli vielä ROP ja sai SERTin! Iidan Kauko-tervu sai myös SERTin ja oli BIS 3 JUNIORI. Kauko sai EE JCH-tittelin nimen eteen! Kuvia löytyy näyttelyn järjestäjän sivuilta http://nagi.ee/photos/LKET/sets/374473/?init=12

Olin varannut hostellin aikaisemmin ja se sijaitsi 13 km Pärnusta. Ensivaikutelma paikasta oli aika pelottava ja tuli vain Hostel-elokuva mieleen, mutta loppujen lopuksi paikka oli oikein mukava, vaikka meillä olikin yhteis-vessa ja -suihku.

Seuraavana aamuna ajoimme kaupan kautta näyttely-paikalle, joka oli urheilustadion ja saimme autonkin lähelle sisääntuloa. Meillä oli koirat onneksi samassa kehässä ja tervut oli ensin ja Kauko sai jälleen JUN-SERTin. Kelpejä oli 4 urosta ja 3 narttua. Mio oli ainoa uros joka sai SAn (vaikka kaikki olisivat ehdottomasti sen ansainneet) ja oli jälleen PU1 saaden SERTin ja CACIBin! Nartuissa ainoastaan valio-luokassa kisaava Gigabit Illawarra sai SAn ja voitti Mion ROP-kisassa. Kehät oli aamusta, joten meillä oli aikaa mennä rannalle ennen ryhmä-kehiä.

Sunnuntaina kehät oli taas aamusta ja tällä kertaa eri kehissä. Freia loisti ollen ROP saaden SERTin ja CACIBin ja siitä tuli C.I.E! Kelpejä oli 3 urosta ja 3 narttua. Uroksista Mio ja valio-luokan Ahmakulman Blackmetal kisasivat PU-kehässä ja Mio voitti! Koska Miolla oli jo tarvittava SERT emme ottaneet sitä vastaan ja se siirtyi PU2:lle. CACIBin olisimme voineet myös siirtää mutta se ei kuulemma onnistu. Onnea kuitenkin valioitumisesta!

Nartuissa sama linja jatkui ja valio-luokan koira eli Gigabit Illawarra oli PN ja tällä kertaa Mio sai olla ROP! Ryhmäkehässä oli sama tuomari, joka arvosteli kelpit. Mio juoksi täysillä ja esiintyi skarppina, koska Aino kaksoishandlasi Freiaa ja myös Mio tuijotti Ainoa. Tuomari tykkäsi edelleen Miosta ja valitsi sen kuuden parhaan joukkoon. Tällä kertaa jäätiin ilman sijoitusta, mutta Freia oli RYP3!

Viihdyimme Pärnussa tiistaihin saakka, jolloin lähdimme aamusta ajamaan kohti Riikaa. Noin puolessa välissä matkaa pysähdyimme rannalle, jossa vietimme koko päivän. Riikassa olimme sopivasti ilta-päiväruuhkan aikaan ja hostellin löytämiseen meni jonkin aikaa. Hostellimme oli siisti ja mikä parasta, huoneessa oli oma vessa ja suihku. Sijaintikin oli hyvä, vanhan kaupungin vieressä. Riikassa ei näkynyt juuri ollenkaan koiria, ja ne harvat koirat mitä näkyi oli pieniä syli-koiria. Ihmiset suhtautuivat koiriin varauksella. Ainakin sai tietä ruuhkassa liikkuessa. Baltiassa on melkein joka omakoti-talon pihassa laumanvartija-koira, eikä ihmiset pidä koiria samalla tavalla lemmikkeinä kuin suomessa. Muutaman ravintolan terassille emme saaneet ottaa koiria mukaan, mutta rannalla kukaan ei uskaltanut tulla valittamaan koirista.

Latvian näyttelyt sijaitsivat n. puolen tunnin matkan päässä Riikasta ja kehät oli kumpanakin päivänä heti aamusta. Lauantaina oli kaksi näyttelyä ja sunnuntaina yksi. Iidan koirilla meni yhtä hyvin kuin Virossa ja kumpikin oli vuorollaan ROP ja Kaukosta tuli LV JCH. Mio oli koko viikonlopun ainoa kelpie näyttelyssä ja oli joka kerta ROP. Mion mielestä ravaaminen alkoi olla liian tylsää ja sitä piti elävöittää hyppimällä, laukkaamalla, haukkumalla ja lahkeesta napsimalla. Vinkulelu palkkana ei ollutkaan hyvä idea :D Sunnuntaina tuomari kysyi ensimmäisenä " Do you do obedience?" ja nauroi Mion intensiivistä katsetta. Mutta nyt me pidetään pitkä tauko näyttelyistä, eikä tarvitse treenata juoksemista. Suoraan sanoen näyttelyt tulee korvista ulos! Tokossa ja agilityssä kisaaminen on vain paljon mielenkiintoisempaa.

Pisteet paikataan iloisella mielellä

Tokon SM-kisat Pieksämäellä ja mitä jäi ensimmäisenä mieleen? KUUMA!
   Heti aamulla klo 6.45 kun saavuin paikalle, mittari näytti +21 c. Keskipäivällä varjossa oli vähintään +30 c eikä tuulen virettäkään. Onneksi koirilla oli viilennysloimet ja häkkiä varjosti puoliteltta, mutta kehissä aurinko porotti. Poltin itseni taas vaihteeksi, kun en siinä stressi-tilassa kyennyt miettimään aurinkovoiteen levitystä, vaikka sellainen pullo olikin mukana.

Mökkitunnelmia

ALO-luokassa oli 88 koirakkoa ja liikket oli jaettu kolmeen eri kehään. Seurasin kehien etenemistä ja kerran toin Mionkin katselemaan meininkiä ettei tule hälinä yllätyksenä ja pystyy makaamaan paikalla-olossa. Siinä se alkoi samantien nukkumaan, vaikka ihmiset käveli yli. Hienoa, meillä on voiton-avaimet käsissä jos se makaa noin rennosti kehässä. Vein Mion takaisin varjoon ja itse katselin taas kehiä. Lähdin hakemaan Mioa kun meidän paikallamakuu-ryhmän vuoro olisi kohta. Saapuessani kokoomis-kehään liikkeenohjaaja jo huutelikin meidän ryhmää kehään. Ei siinä ehtinyt paljon miettimään mitään ja vasta kehään astuessani stressi iski. Mio huomasi oudon käytökseni ja se vain nosti sen virettä, vaikka sen piti olla juuri rauhallinen. Luoksepäästävyydessä Mio istui ja tuijotti minua taukoamatta, korvakaan ei letkahtanut kun tuomari tuli silittämään. 10 pistettä!
Partiopoika-asenteesta huolimatta jouduin KOLME! kertaa sanomaan maahan-käskyn ja ensimmäisellä kerralla Mio haukahti. Lähdin liikkeelle ja kävelin kauhusta jäykkänä odotus-pisteeseen. Yritin asettua rennosti, hengittää syvään ja ajatella mukavia. Siinä auringon paahteessa olin hiestä märkänä, tärisin jännityksestä ja hoin koko ajan mielessä: odota. Katse oli maahan ja aurinkolasieni takaa vilkuilin Mioa. Se oli yhtä lähtövalmiina kuin minä , ei liikkunut koko aikana vaan oli vaanimis-asennossa, ja 20 sek ennen liikkeen loppumista se otti varaslähdön ja nousi ylös. Voi P****le! Siinä me Mion kanssa seistiin sitten loppu liike yhdessä. Yleisvaikutelmaksi saatiin 8, koska Mio haukahti. Kehästä poistuessa ketutti ja Mio huomasi sen vaikka yritin olla näyttämättä sitä mitenkään. Vein Mion häkkiin ettei sen tarvitse katsoa minun reaktiota ja lähdin itse syömään. Hyvä ruoka, parempi mieli ja olin taas kuin uusi ihminen.

Meidän joukkue sbcak ry: Maro, Jinga, Pinka ja Mio. Kuvasta puuttuu Yty, jota juoksujen takia ei päästetty alueelle.

Meni taas tovi ennen kuin seuraavat liikkeet alkoivat toisessa kehässä. Seurasin kehien etenemistä ja kun kymmenen koiraa oli ennen meitä hain Mion, retkituolin, lelut ja herkut kehän laitaan, etten taas joutuisi juoksemaan päättömänä kehään. Mio vaikutti todella väsyneeltä ja läkähtyneeltä. Kun meitä edeltävä koira oli kehässä aloin herättelemään Mioa ja heti kun näytin sille repimis-patukan se oli kiinni siinä kuin piraija ja silmät loisti ilosta. Sama asenne tuli mukana kehään ja ensimmäinen liike oli seuraaminen kytkettynä. Liike oli pitkän kaavan mukaan, mutta Mio teki sen iloisena kieli poskella. Välillä sillä eksyi katse muualle ja kerran vasemmalle käännyttäessä vain minä käännyin ja koira jatkoi matkaan. 7,5 pistettä siunaantui tästä kaaoksesta ja suurin syy pisteiden vähäiseen määrään oli pysähdysten kohdalla, joissa herra ei vahingossakaan istunut vaikka yritin kuiskata istu.
  Liikkestä seiso oli täydellinen! Mio pysähtyi salamana ja saatiin 9 p. Piste tippui alkuun tapahtuneen sähläyksen takia.
  Estehyppy oli seuraavana vuorossa ja tämä on Mion lempi-liike. Treeneissä se lähtee täysillä ja hyppää kaukaatakin, mutta tällä kertaa se vain lähti täysillä, teki nopean väistö-liikken ja meni seisomaan esteen taakse iloinen virne naamalla odottaen pallon lentämistä. Kutsuin Mion takaisin ja yritin uudelleen jolloin se taas lähti täysillä, teki väistöliikkeen ja hyppäsi. Ei suinkaan esteen yli vaan kehänauhan, ja yhdellä ponkasulla takaisin. 0 p. Kokonaisvaikutus 7 p ja tuomari kehui iloista asennetta helteestä huolimatta. Juostiin kehästä leikkimään ja odottamaan kahden suorituksen verran ennen kuin oli taas meidän vuoro.

Seuraavaan kehään mentiin yhtä iloisina. Sama pitkä kaava jatkui taluttimetta seuraamisessa ja samallaista koheltamista oli kuin aikaisemmin. Minua alkoi jo naurattaa meno ja hymyssä oli pitelemistä. Mutta ei istunut taaskaan pysähdyttäessä. 7,5 p. Liikkeestä maahanmeno meni nollille, mutta oli muuten hieno liikkeestä seisominen, vaikka sanoin toistamiseen maahan käskyn. Mutta entäs luoksetulo sitten, meni nollille. Tein jonkin ihme liikkeelle lähdön ja Mio ihmeissään lähti perääni. Kokonaisvaikutus oli 8 p ja taas saatiin kiitosta asenteesta.

Meidän joukkueen sijoitus oli 53. Kiitos mukavasta päivästä Riitta-Liisa, Saila ja Merja.