Lähdimme jo torstaina ilta-laivalla, sillä olimme varanneet perjantain matkustamiseen. Navigaattori näytti, että olisimme Tanskan Herningissä viiden aikoihin ja matkaa sinne oli yli 1000 km. Ensimmäinen 150 km sujui oikein hyvin, kunnes pyyhkijä rasahti rikki. Seuraavat 200 km meni ihan okei huonosta näkyvyydestä huolimatta, mutta sitten alkoi sataa räntää. Tuulilasin lämmitys ja täysillä lämpöä puhaltava tuuletin ei auttanut kuin vähän ja päätimme etsiä korjaajan. pyyhkijä oli mennyt totaalisen rikki ja kaikissa korjaamoissa sanottiin, että siihen tarvitaan vara-osa, tai heillä ei ole resursseja korjata sitä. Vasta viides korjaamo suostui tekemään siihen oman patentin, että se edes tämän matkan kestää kasassa. Ja onneksi löysimme tämän ihanan ihmisen, joka suostui auttamaan, sillä koko meidän reissun ajan tuli vettä tai lunta. Olimme päättäneet ottaa mukaan vain pakolliset tavarat, joten sadevaatteet ei kuuluneet listalle. Hotellilla olimme vasta puoli kahdeksalta illalla.
Seuraavana aamuna olimme laskeneet ja suunnitelleet hyvin aikatalun. Mio olisi 17. koira kehässä, joten riittää, että olemme ysiltä näyttelypaikalla. Tanskassa on aina ruuhkaa kaikkialla ja niin oli näyttelypaikallakin. Sinne oli ainakin kilometrin jono! En ollut matkustanut tuskaista tuhatta kilometriä Herningiin asti myöhästyäkseni kehästä! Onneksi jono liikkui yllättävän nopeasti ja ripeän askelluksen ansiosta olin kehän laidalla vähän vaille ysiä. Kehät alkoivat vielä onneksi myöhemmin ruuhkan takia.
Uroksia oli 4 kpl:tta: 1 pentu, 1 junnu ja 2 valiota. Tuomarina oli Knut Sigurd Wilberg. Junnu uros ei saanut SAta, toisin kuin valiourokset ja Mio oli PU1. Narttuja oli 12 kpl:tta ja Nefin lisäksi avoimessa oli yksi koira. Tuomari liikutti Nefiä enemmän kuin muita koiria ja häntä selvästi häiritsi Nefin korkealla kannettu häntä. Nefi sai ERIn ilman SAta ja oli luokkansa toinen. Rop-kehän alkaessa kehäsihteeri kutsui PU2:n kehään ja olin ihan että mitä?! Mutta onneksi tuomari oli skarppina ja huomasi väärän koiran. Netissäkin lukee tuloksissa virheellisesti, että Mio olisi kilpailuluokan toinen. Mio oli lopulta VSP, joten se sai DKV-16, DK MVA ja C.I.E.-tittelit!
Lauantain tulokset ja arvostelut löytyvät täältä
Sunnuntaina olimme ottaneet opiksemme ja saavuimme hyvissä ajoin näyttelyyn. Tällä kertaa myös näytely-asettajat olivat varautuneet eikä ruuhkia ollut. Kelpit aloittivat ja 27 kpl:tta oli ilmoitettu, joista 5 oli pentuja. Uroksia oli 6 kpl: 1 jun, 4 val ja 1 vet. Tuomarina oli Kathy Delmar ja hän oli aika tiukka arvosteluissa. Mio sai ERIn, SAn ja voitti luokkansa. PU-kehässä oli Mion lisäksi valio-uros ja veteraani ja Mio lopulta voitti.
Narttuja oli 14 kpl:tta ja avoimessa oli kolme koiraa. Meillä ei Nefin kanssa alkanut kovin vahvasti, sillä menin myöhässä kehään. En ollut huomannut, että kehä oli alkanut, kun juttelin Nefin siskon omistajan kanssa. Halli oli vielä kaiken lisäksi todella hälyinen eikä siellä kuullut kauas mitään. Saati tanskaa, sillä kehäsihteeri suostui puhumaan vain sitä. Mutta onneksi Nefin kasvattaja huomasi, että avoimen koirat ovat arvostelussa ja menin kehään todella nöyränä. Kehäsihteerikin raivosi siinä jotain tanskaksi vaikka sanoin etten ymmärrä ja menin vähin äänin paikalleni. Kun tuomari oli arvostellut Nefin, hän osoitti saman tien, että jään jonon ensimmäiseksi. Kierroksen jälkeen tuomari osoitti Nefin ykköseksi ja jäimme muiden luokkalaisten kanssa odottamaan josko tuomarisihteeri tulisi sanomaan saiko joku SAn. Hetken odottelun jälkeen lähdimme kehästä ja laitoin Nefille oman pannan kaulaan. Kun PN-kehä alkoi, vihainen kehäsihteeri tuli viittomaan ja hölöttämään tanskaksi että Nefin pitäisi tulla kehään. Nopeasti kaivoin laukusta varanäyttelyhihnan ja taas juostiin kehään. Suureksi hämmästykseksi meidän lisäksi kehässä oli vain yksi veteraani. Tuomari ei edes juoksuttanut meitä ympäri, vaan osoitti heti Nefin voittajaksi. Olin ihan että WTF! tämä tuli kyllä ihan puskista. ROP-kehässä Mio vei voiton ja molemmille tuli PohjV-16 titteli!
Sunnuntain tulokset ja arvostelut löytyvät täältä
Kaukon kehän jälkeen pääsimme lähtemään, eikä edes ajateltu että olisimme jaksaneet jäädä ryhmäkehään. Olimme varanneet hotellin ruotsin puolelta Malmööstä, jonne oli n. 350 km, jotta seuraavana päivänä ei olisi niin pitkä matka. Maanantai meni taas matkustamiseen.
Oli sen verran rankka matka istua autossa, että en ihan heti lähde uudestaan.
Ja Helmi täytti jo 11! Vauhti ei ole hidastunut yhtään ja lenkillä ihmiset kysyy onko se pentu.