Helmi-vanha-luumu täytti viikko sitten 8 vuotta! Ei ikinä uskoisi sitä niin vanhaksi, varsinkaan käytöksen osalta. Tempperamentiltaan Helmi on rauhallinen, mutta joissain tilanteissa se on sähläri-kelpie, kuten kotiin tullessa, ulos lähtiessä ja autoilussa. Vanhemmiten nämä ovat korostuneet, enkä ole saanut sitä opetettua rauhalliseen mielentilaan näissä asioissa. Ja voi kuinka minua ärsyttää koira, joka riekkuu arkielämässä tälläisissä kohdissa. Mion kanssa olen onneksi onnistunut opettamaan sen olemaan rauhallinen, vaikka Helmi riekkuu, huutaa ja hilluu, Mio ei lähde mukaan siihen. Mielenterveyteni ei kestäisi kahta kaahottajaa ja nyt vain verenpaineeni on välillä huippu lukemissa. Mutta Helmiä pitää kiittää siinä asiassa, etten IKINÄ hankkisi enempää kuin kaksi koiraa! Jos molemmat koirani olisi hyvin käyttäytyviä, minulla saattaisi olla enemmänkin koiria ja se menisi jo yli. Tällä hetkellä rahkeet riittää omistaa vain yksi harrastuskoira ja yksi seurakoira, ja molemmat ovat aivan täydellisiä tehtävissään. Kolmannelle koiralle ei edes riittäisi tarpeeksi huomiota, kun nämä kaksi kultaa vie sen jo nyt häikäilemättömästi.
Helmin synttäreitä juhlittiin perheen kesken maksalaatikon merkeissä ja viime tiistaina oli juhlat, kun Helmi pääsi epävirallisiin agi-kisoihin juoksemaan mölli-radan. Juhlat venyivät melkeen yöhön, kun kotiin pääsimme lähtemään vasta klo 23.00. Rata oli kiva ja siinä oli meille molemmille tarpeeksi haastetta (tai oikeastaan minulle, kun pitää olla kokoajan ajatusta edempänä). Minua jännitti suunnattomasti ja kävin radan mielessä läpi ja mietin kaikki siirrot millin tarkasti, aivan kuin Sherloc Hollmes-elokuvassa :D Alku rata meni suunnitelmien mukaan mutta puolessa välissä rataa tapahtui jokin ajatuskatko ja käännöksessä jäin jälkeen, josta seurasi seuraavan valssin pois jääminen, ja toisen ja yhtäkkiä olin siinä tilanteessa että jouduin koko ajan leikkaamaan takaa ja koska Helmi on epävarma, se meinasi kieltää putken, mutta onneksi huomasin sen ilmeestä ettei se mene sinne ja sain jotenkin pelastettua tilanteen. Nolla rata, vaikka se olikin täysi kaaos. Helmi oli nopea muttei se riittänyt palkinnoille. Kisatreeni oli minulle hyvää harjoitusta ja huomasimpa senkin, että tarvitsen rutiinia kisaamisessa, että saan ajatuksen pidettyä kasassa.
Olin taas vaihteeksi kipeänä, enkä sen takia päässyt muutamiin hakutreeneihin. Tein Miolle yhden jäljen, joka oli n. 100 m pitkä ja johon oli tiputettu 3 keppiä. Treeni meni pilalle jo heti alkuun, kun en muistanutkaan missä kohtaa jälki tarkalleen on (miten amatöörimäistä). Mio kuitenkin lähti jäljelle ja löysi ensimmäisen kepin, mentyään ohi vähän matkaa. Onneksi kuitenkin tajusi että oli missannut kepin. Mion jalat kulkee selvästi nopeammin kuin hajun viesti aivoihin... Miehet. Mion jäljestys ei ollut ollenkaan kunnollista, mutta suoriutui kuitenkin. Onneksi olin aijemmin tallonut esineruudun ja olin asenteella: tämä ei voi mennä kuin hyvin. Olisi pitänyt jättää treenit jäljestykseen, sillä kuume nousi verenpaineen noustessa. Ruutu oli kapea ja vein ensimmäisen helpon esineen (lapasen) taakse. Mio lähti täysillä ja jäi pyörimään hanskan ympärille ja lähti pois. Katselin touhua hämmentyneenä ja lähetin uudestaan. Eikä tuonut hanskaa. Eikö se nähnyt sitä? Huutelin käskyt uudestaan ja Mio löysi hanskan, heitti sen ilmaan, jätti siihen ja jatkoi juoksemista! Eikä hakenut sitä, vaikka huusin! Olin ihan raivona! Kutsuin koiran luokse, en sanonut mitään, ilmekään ei värähtänyt. Laitoin koiran puuhun kiinni ja juoksin itse ruutuun purkamaan paineita. Heittelin ja leikin hanskan kanssa niin kauan että olin itse rauhoittunut. Olin pururadan vieressä ja voin kuvitella mitä lenkkeilijät ajattelevit, kun joku hilluu ja huutelee riemukkaasti metsässä heitellen lapasta. Kun sain purettuani raivoni kävelin rauhallisesti Mion luokse ja lähetin sen hakemaan hanskan ja kyllä toi lapasen niin ripeästi että! Palkkasin Mion ruhtinaallisesti ja olin iloinen. Seuraavaksi vein piponi ruudun puoleen väliin ja lähetin koiran. Sama juttu kuin aiemmin, kävi haistamassa pipoa ja jatkoi hillumista. Miten voi itsellä mielentila muuttua kymmenen minuutin aikana kymmenen kertaa? Ja siinä raivon-tilassa sulkee ympärillään olevat ihmiset ja tapahtumat pois mielestä kun ilman estoja menee leikkimään pipon kanssa. Taas kun olin rauhoittunut lähetin koiran hakemaan minulle kuuluvan esineen ja taas tuotiin vauhdilla. Mega palkkaamiset ja kiitokset herralle vaivan näöstä tuoda kadottamani pipo takaisin. Siihen päätettiin treeni ja pitäisi mennä taas katsomaan miten on työskentelyn laita tällä kertaa. Jos homma jatkuu samanlaisena. niin pitää kysyä neuvoa käytökseen viisaammilta.
Tällä viikolla treenattiin hakua pari kertaa ja molemmilla kerroilla meni paremmin kuin hyvin. Pimeällä kentällä harjoiteltiin syviä pistoja 50 metriin. Samalla otettiin yliheittoja ja loppupalkan (lelun) olin jättänyt maalimiehelle. Eilen metsässä tehtiin samoja syviä pistoja 50 m ja ensimmäiset maalimeihet etukulmissa oli haamuina. Mio teki molemmat täysillä suoraan läpi kaikenmaailman esteiden. Loput kolme maalimiestä oli myös 50 m ja ilman haamuja Mio paineli suoraan niiden luo. Loppupalkka oli taas maalimiehellä ja nyt kun Mio tietää lelun olevan jollain ukolla metsässä eikä minulla, niin sen motivaatio on kasvanut huimasti. Meidän ryhmässä on pääasiassa isoja koiria ja muut nauraa Mion näyttävän ihan maantiekiitäjältä verrattuna rotikoihin ja dobbereihin :D
Tokossa ollaan edetty kirjaimellisesti hitaasti. Seuraaminen on n. askel ja palkka, käännös ja palkka. Katse ja paikka pysyy jo paremmin.
Aika menee nopeasti ja n. kuukauden päästä on voittaja näyttelyt. Siitä havahtuneena aloin treenaamaan juoksemista kun ei siitä meinaa tulla mitään kun Mio vain seuraa. Ensin yritin saada Mioa juoksemaan namikipolle, muttei se ollut tarpeeksi kiinnostava ja seuraaminen jatkui. Vaihdoin palkan leluun ja johan juoksi! Tällä hetkellä juoksee hyvin suoraan muttei käännökset vielä oikein luonnistu. Ja toivotaan että alkaa juoksemaan myös ilman lelua. Ei me sinne näyttelyyn voitonkiilto silmissä mennä, vaan sen suuren tunnelman ja vuoden koiratapahtuman takia, olisi kuitenkin kiva että Mio juoksee kunnolla, kun olen maksanut itseni kipeäksi ilmoittaessani sen sinne. Pääsen myös esittämään kasvattimme Iisan (Musnat Deeragun) pentuluokkaan sunnuntaina. Jännää! :)
