keskiviikko 14. elokuuta 2013

MH-testi

Viime viikonloppu vietettiin Mion synnyinpaikassa, Hässleholmissa Petran luona. Luvassa oli MH-testi ja pentutapaaminen. Oli mukava nähdä kaikki Mion 8 sisarusta ja heidän perheensä. Ihan mahtava viikonloppu!

Matkaan lähdettiin torstai illalla. Puntosta oli puhjennut rengas edellisellä viikolla ja äiti katsoi turvallisemmaksi vaihtoehdoksi, että ottaisin hänen seatin ja mukavampi se on matkustaa farkulla. Ensimmäinen opittu asia matkassa: älä syötä koiralle poron luita (joissa ei ole lihaa tarpeeksi) ennen yöpymistä laivassa, sillä koiralla saattaa mennä maha sekaisin luista! Mio herätti minut kolmelta yöllä halutessaan päästä tarpeille ja siinä silmät ristissä kömmimme ulkokannelle, joka oli kerrosta ylempänä. Eihän Mio pystynyt pidättämään ulos asti ja "räjähti" aulaan päästyään! Kiskoin Mion nopeasti mukanani ulos ettei lisää sotkua tulisi ja siivoaisin paskat kun tulen takaisin. Kun Mion olo helpotti, palasimme takaisin aulaan, jossa vartiat jo soittivat siivoojia paikalle. Taas tuli mieleen koiran omistamisen parhaat puolet.
                                                          Mio laivassa: Peek a Boo!

Perjantai aamulla parkeerasin auton sataman parkkipaikalle ja nukuin n. tunnin, jotta jaksaisin ajaa etelä-ruotsiin nukahtamatta. Ennen maratoonia, minun piti löytää tukholmasta yksi eläinlääkäri-asema, johon olin laittanut viestiä suomessa ja kysynyt onko okei jos tulen hakemaan eläinlääkärin nimmarin passiin. Ja vielä viestissä asia oli kunnossa, mutta paikan päälle päästyäni kaikki taas levisi käsiin. Sanoivat, että tarvitsee varata aika, jotta he voivat kirjoittaa nimen paperiin, muttei heillä ole aikoja tänään. Siinä siis toinen selväksi tullut asia: Varaa aika parin sekunnin kestävään nimikirjoitukseen! En ottanut nimmaria ollenkaan ja luotin että se ecinocci-lääkitys on voimassa sen kuukauden.

Matka etelä-ruotsiin kesti n. 7 tuntia pysähdyksineen ja olin perillä viideltä, vaikka navigaattori yritti eksyttää minut loppu matkasta. Petran luona oli jo Mion veli Iver perheineen, jotka olivat matkustaneet pohjois-ruotsista asti! Myöhemmin tulivat vielä Baera norjasta (12 h matka ilman pysähdyksiä!), Zolo tukholmasta ja Pipen ihan läheltä. Mion siskolla Eldalla, joka asuu Petralla, oli juoksut ja meille oli Mion kanssa varattu asuntoauto pihalle, jottei Mion tarvitse seota ennen MH-testiä. Petra teki maittavan illallisen ja oli mukava keskustella muiden pennun omistajien kanssa.

Lauantaina oli aikainen herätys ja aamupala syötiin Petran pihaan rakennetussa treenihallissa (kunnostettu lato, jossa agility- ja tokokenttä). Testipaikalle oli tunnin matka ja Mio oli ensimmäisessä ryhmässä kolmantena. Tuomarina oli Cånny, joka kasvattaa kelpejä sandskogen´s kennel-nimellä. Sama tuomari teki pentutestin tälle pentueelle. Oli kyllä mukavaa kun tuomarina oli rodun pitkänajan harrastaja joka tuntee rodun.

Ensimmäisenä testissä katsotaan koiran sosiaalisuus: kierretään yleisö, tervehditään testi-ohjaaja ja katsotaan miten hyvin koira lähtee ohjaajan mukaan ja kestää käsittelyn. Miolla ei ollut mitään ongelmaa tämän kanssa:

1a tervehtiminen: 4. Ottaa itse kontaktia tai vastaa siihen
1b yhteistyö: 4. Lähtee mukaan halukkaasti, kiinnostuu TO:sta
1c käsittely: 4.  Hyväksyy ja ottaa kontaktia

Seuraavana oli leikkiminen, jonka Mio aloitti nopeasti, lähti lelun perään ja haki sen minulle tapporavistusten kera, jonka jälkeen revittiin yhdessä lelua. Toisella kerralla sama, juttu mutta nyt se juoksi sen kanssa ympäri kenttää ja toi sen lopulta TO:lle. Mio leikki todella hyvin, niin kuin muutkin pennut.

2a leikkihalu: 4. Leikkii. Aloittaa nopeasti ja on aktiivinen.
2b tarttuminen: 5. Tarttuu heti, nappaa esineen vauhdista.
2c puruote ja taisteluhalu: 5. Tarttuu heti koko suulla. vetää, tempoo, ravistaa- kunnes TO irrottaa.

Kolmantena on viehe-juoksu ja Miolla on saalisviettiä sopivasti.


3a takaa-ajo: 4. kummallakin kerralla. Aloittaa kovalla vauhdilla päämäärähakuisesti, pysähtyy saaliille.
3b tarttuminen: 2. kummallakin kerralla. Ei tartu, nuuskii saalista.

Neljäntenä aktiiviteetti katsottiin 3 minuuttia kestävällä sessiolla, jossa ei tehdä yhtään mitään.


4 aktiiviteettitaso: 2. Tarkkailevainen, voi istua, seistä, maata.

Viidentenä oli etäleikki. Mio seurasi avustajaa tarkasti, mutta kun päästin sen vapaaksi se kaarsi suoraan pusikkoon, jossa oli kuulemma juuri ollut rusakko. Tästä johtuen Mio saapui avustajan luo vasta kun tämä oli tullut pois piilosta ja huuteli koiraa. Mio riemastui samantien, kun juostessaan kohti avustajaa huomasi, että sillä on LELU mukana. Mio leikki, vaikka ohjaaja oli passiivinen.

5a. kiinnostus: 3. Kiinnostunut avustajasta, seuraa ilman taukoja.
5b. uhka/agressio: 1. Ei osoita uhkauseleitä.
5c. uteliaisuus: 2. Saapuu linjalle aktiivisen avustajan luo.
5d. leikkihalu: 5. Tarttuu, vetää vastaan, ei irrota.
5e. yhteistyö: 5. Houkuttelee myös passiivista avustajaa leikkimään.
  
Kuudentena aloitettiin pelottelu haalarilla. Mio säikähti ja pysähtyi, katsoi hetken ja totesi että "jaa, siinäkö se?" Mioa ei voinut vähempää kiinnostaa haalari ja lähti haistelemaan rusakon jälkiä. Niinkuin tuomari sanoi, jokaisessa yllätys tilanteessa Mioa ei pelota, sitä ei vaan voisi vähempää kiinnostaa, kun ei koe yllätystä uhkana. Kertaakaan se ei osittanut epävarmuutta. Miolla (niinkuin kelpeillä yleensä) on vilkas tempperamentti ja näin ollen reagoi kaikkeen ja huomaa kaiken ympärillä tapahtuvan, ja reaktiot on salaman nopeita.  Mio tuli katsomaan kun huusin sen takaisin hajujen perästä ja jatkettiin samantien kävelemällä haalarin ohi. Kerran Mio kiersi puun, mutta muuten se tarjosi seuraamista :D

6a. pelko: 3. Väistää kääntämättä katsettaan pois haalarista.
6b. puolustus/aggressio: 1. Ei osoita uhkauseleitä.
6c. uteliaisuus: 2. Menee haalarin luo kun ohjaaja puhuu kyykyssä, houkuttelee koiraa.
6d. jäljelle jäävä pelko:2. Pieni niiaus tai liikkumisnopeuden vaihtelu jollain ohituskerralla.
6e. jäljelle jäävä kiinnostus: 1. Ei osoita kiinnostusta haalariin.

Testin seitsemäs koitos oli räminälaite, jossa testataan ääniherkkyys. Tässä sama homma kuin haalarissa: ei kiinnosta, kun on mielenkiintoisia hajuja. Pentuna Mio meni katsomaan jokaista mielenkiintoista asiaa, mutta tämä on jäänyt kun asumme vilkkaalla kerrostalo-alueella, Mio on jo nähnyt kaikki erikoisuudet arkielämässä.

7a Pelko: 3. Väistää kääntämättä pois katsettaan.
7b. uteliaisuus: 2. Menee räminälaitteen luo kun ohjaaja puhuu kyykyssä ja houkuttelee koiraa.
7c. jäljelle jäävä pelko: 1. Ei minkäänlaisia liikkumisnopeuden vaihteluita.
7d. jäljelle jäävä kiinnostus: 1. Ei osoita kiinnostusta räminälaitetta kohtaan.

Kahdeksas osio sisälsi kivoja ihmisiä pukeutuneena hassuihin asuihin, eli aaveet. Mio näkee päivittäin outoja ihmisiä runosmäessä, jossa asumme, joten oudosti liikkuvat ihmiset ovat ihan normaaleita. Mio seisoi rentona vieressäni ja kun päästin sen vapaaksi se lähti muualle haistelemaan, taas vaihteeksi. Hyvin se on ainakin koulutuksen jättämisestä sisäistänyt. Tuli kuitenkin katsomaan aaveita ja riemu repesi kun kaavun alta paljastui sama täti joka oli aikasemmin leikkinyt!

8a puolustus/agressio: 1. Ei osoita uhkauseleitä
8b tarkkaavaisuus: 5. Tarkkailee molempia aaveita koko osion ajan.
8c pelko: 1. On ohjaajan edessä tai sivulla.
8d uteliaisuus: 3. Menee katsomaan kun ohjaaja seisoo avustajan vieressä.
8e kontakti aaveeseen: Ottaa itse kontaktia.

Lopuksi tultiin takaisin lähtöpisteeseen ja Mio muisti että täällä LEIKITTIIN! Se tiesi että lelut on puskassa ja paineli menemään TO:n perässä hakemaan niitä sieltä. Sama leikki kuin alussa ja Mio käyttäytyi samalla tavalla leikkiessään kuin aiemmissa osuuksissa. Minun kanssa leikkiessä ammuttiin kaksi kertaa joista kummallakin Mio irrotti, ei katsonut laukauksia vaan jatkoi samantien leikkimistä. Toiset kaksi laukausta tuli passiivisena seistessä eikä Mio reagoinut kun vaan katsomalla laukausten suuntaan.

9a leikkihalu: 4. Leikkii, aloittaa nopeasti ja on aktiivinen
9b tarttuminen: 5. Tarttuu heti koko suulla.

10 ampuminen: 1. Ei häiriinny, havaitsee nopeasti ja sen jälkeen täysin välinpitämätön.

Koko pentue oli tasainen ja saimme testin ennätys ajassa suoritettua kun kukaan ei pelänny mitään! Kaikki olivat sosiaalisia ja reippaita. Jokainen leikki paremmin kuin hyvin, toimintakyky säilyi, palautuminen tapahtui samantien, ei agressiivisuutta tai uhkaa ja KAIKILLA AMPUMINEN 1! Olen niin iloinen Petran puolesta, että hänen kasvatustyönsä on lähtenyt näin hyvin käyntiin. Ihan mieletön pentue kaikin puolin!
Kuva: Pipen och hennes fina bror Mio! Väldigt lika, förutom storleken 
;-)
Kuvan ottanut: Malin Bording
Mio ja hänen Mini-Me, sisko Pipen. Täysin saman näköset, kokoa lukuunottamatta :D (Pipen 41 cm, Mio 53 cm) Pennut oli kaikki erinäköisiä keskenään (paitsi Mio ja Pipen). Nartut on pieniä (suurin on 44 cm) ja urokset isoja (kaikki yli 51 cm). Suurinosa oli perinyt enemmän isänsä ulkonäköä. Mio ja Pipen olivat ainoat punaisen väriset, pidempi turkkiset... muistuttavat kettuja :D

Testin jälkeen suuntasimme takaisin Hässleholmiin, jonne kaikki pääsivät tulemaan viettämään iltaa. Petralla on iso tila maalla ja kaikille löytyi nukkumatila. Ensin otettiin kuvia koirista, jonka jälkeen nostettiin malja hyvin menneelle testille. Petra antoi vielä kaikille pennuille lahjapaketit, jotka sisälsi herkkuja :) Ilallinen tarjoiltiin treeniladossa, joka oli koristeltu kauniiksi ja saimme ihastella muutamaa koiratanssi esitystä (Sabine ja Mion veli Iver edustavat koiratanssijoukkuetta mestaruuskisoissa Hollannissa.)

Sunnuntai aamulla lähtö tapahtui jo kymmeneltä ja hyvä niin sillä tukholmassa oli kauhea ruuhka ja olin juuri oikeaan aikaan satamassa. Lauantaina tukholmassa oli ollut kelpieiden erikoisnäyttely ja näin satamassa yhden suomalaisen kelpien :) Meidän kasvatilla Milalla, joka asuu ruotsissa, oli mennyt hyvin näyttelyssä: BIS pentu 14:sta pennusta!

Ihan mahtava viikonloppu ja suuret kiitokset Petralle ja hänen miehelleen Peterille tästä viikonlopusta! Petra on todella onnekas kun hän on saanut pennuille niin mukavat ja aktiiviset kodit, ja me kasvatin omistajat olemme onnekkaita niin hyvästä kasvattajasta <3
2015 pentueelle järjestetään MT eli ruotsalainen luonne-ja ulkomuototesti/katselmus (KORAD) ja tuomari on sama kuin pentu ja MH testissä. Testiä odotellessa :)
Mio ja Pipen taas :)

Ryhmäkuvassa vasemmalta oikealle: Pipen, Elda, Lira, Baera ja Gira. Yksittäiskuvassa kaunis äiti, Lira <3


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti