Maanantaisin ollaan käyty agility-treeneissä ja minun pitää opetetella liikkumaan paremmin. Mio kyllä osaa. Meidän oli tarkoitus osallistua viime viikolla mölli-hyppykisaan, mutta omistajan talous teki yllättävän romahduksen auto-huollon ja Mion tarkastusten takia.
Kontaktiesteitä silmällä pitäen ollaan treenattu kotona kohteisiin peruuttamista, jotta Mio ymmärtäisi takajalkojensa olemassaolon. Olen rullannut pitkistä ja kapeista matoista puominlevyisen alueen ja ollaan sillä treenattu kehikko harjoitusta.
Joissain harjoituksissa olen huomannut, että kelpiä ei voi aina ohjata trendien mukaan. Vaikka ne toimivat bortsuilla, ei ole automaattisesti sanottu että se on kelpielle paras ratkaisu. Yhdessä harjoituksessa hinkattiin ja hinkattiin ohjausta, eikä toiminut ja kysyin voinko kokeilla toisin ja GABISH! heti onnistui. Kelpien ajatusmaailma on monimutkainen ja sitä on turha lähteä muuttamaan, pitää vain löytää ne vahvuudet ja soveltaa niiden kanssa homma sujumaan.
Toko meinasi olla jäissä omistajan mukavuudenhalun takia, kunnes facebookista nappasin myynnissä olevan treenikerran Tuija Seren hallille. Peilien kanssa on niin paljon helpompi treenata ja katsoa palkkauksen kohta kuntoon ja Miollekin teki hyvää treenata erilaisessa häiriössä.
Hanna-Marilta saatiin kolme tokotreeni-kertaa Doxx-hallille tiistaille. Halli on vuokrattu kahdeksi tunniksi omatoimiseen tokoiluun, jossa pääasiassa tehdään pareittain hommia. Olen niin innoissani kun saa lämpimässä treenata ja onneksi sain ostettua pari treenikertaa lisää Liinalta :) Ei muuta kuin AVOimen kisoja etsimään.
Haku on ollut tauolla ja ilmaisuja on otettu kielletyn vähän, ei oikeastaan yhtään. BH-kokeitakin pitäisi alkaa katselemaan.
Jottei vapaa-ajalla tulisi tylsää, aloitin käymään ratsastamassa pari kertaa viikossa suokki-ruunaa. Liikuttelen tallin muitakin hevosia ja viimeksi Mio pääsi mukaan kun kävin maastossa lämppäri orilla. Niin ihanaa ja helppoa kun Mio saa lenkin siinä samalla ja Mion mielestä parasta kun saa juosta täysillä.
Pari kertaa ehdittiin käydä Mion kanssa hiihtämässä. Mio tekee senkin asian täysillä ja vetää niin kauan kunnes käsken sen lopettaa. Minun ei tarvitse potkia vauhtia lisää kun meno on jo tarpeeksi hurjaa. Välillä päästän Mion juoksemaan vapaana ettei se väsy liikaa. Mutta ei. Se ei väsy, vaan hetken vapaana juoksentelun jälkeen tulee pyytämään, josko voisi taas vetää. Minun treenit jää melko olemattomiksi :D