tiistai 20. syyskuuta 2016

Korrin koulutuksessa

Työt haittaavat harrastuksia ja minulta jäi parin tunnin teoria-osuus väliin Juha Korrin koulutuksesta. Juha oli puhunut koiran vieteistä ja palkkauksesta paljon. Sen vähän mitä ehdin kuulla, niin olen rakentanut Mion työskentelyn samalla tavalla kuin Juha opettaa eli koiralla on aina hauskaa ja se työskentelee korkeassa vireessä. Tekniikka hiotaan eri treenissä esim kotona ja kentällä siihen yhdistetään korkea vire. Koira jää helposti siihen muottiin minkä kuvan se on saanut ensimmäistä treenikerroista. Jos aloittaa tekniikan treenamisesta kentällä, se on matalassa vireessä ja voi yhdistää aina kentällä olon rauhallisuuteen. Tottakai sitten treenataan tekniikkaa kentällä, kun koira on oppinut että siellä ollaan aina innoissaan. PK-Tottis on niin yksipuolista, että koira jaksaa pitkän seuraamiskaavion paremmin korkeassa vireessä. Tokossa Mion kanssa on ollut ongelmia vireensäätelyn kanssa, mutta en ole sen antanut enää häiritä, koska tykkään itse tehdä koiran kanssa joka ei meinaa pysyä nahoissaan, kun kaikki on niin siistii.
 Onnistumisprosentti on myös tärkeä ja jos virheitä alkaa tulla liikaa, pitää miettiä mitä pitäisi tehdä eri tavalla, jotta koira onnistuu. Kaikki koirat toimii eri tavalla, niin niille pitää löytää se oikea ratkaisu. Palkka ei välttämättä ole sopiva juuri sille koiralle tai palkan antaminen on väärä.


Palkkauksissa Juha käytti myös koiran viettiä. Esim palkkaamisen voi tehdä "salakavalasti" jännittämällä oman kehon ja viemällä käden hitaasti taskussa olevaa palkkaa kohti ja yhtäkkiä nopeasti heittää palkan koiralle. En tiedä miten tämä toimii silmäkoirien kanssa, mutta Mio tykkää näistä vaanimisleikeistä kotonakin. Noutokapulan rauhallisessa pitämisessä käytettiin myös tätä vaanimista. Koira istuu edessä kapula suussa. Ohjaajalla lelu rinnan kohdalla liivin sisällä ja alkaa hitaasti nojata taakse, kuin lähtisi karkuun ja samalla käsi on rinnalla heittämässä lelun mina hetkenä hyvänsä. Palkkasanasta lelu lentää selän taakse ja joko on ottanut sitä ennen kapulan lapasta kiinni tai antaa koiran tiputtaa sen.


Yhdellä koiralla oli ongelmia ääntelyn kanssa noutokapulalle juostessa. Harjoituksena ohjaaja heittää kapulan ja kääntyy samantien ympäri ja seurauttaa vähän matkaa pois päin kapulasta. Samalla appari on heittänyt kapulaa vielä kauemmas, jotta koira saa juosta sydämensä kyllyydestä kapulalle ja saa samalla purkaa patoutumiaan. Palkkaus mieluummin lelulla, koska namiin ei pysty purkamaan turhaumaa. Yleensä ajatellaan että ruoka rauhoittaa, mutta yksi nami on niin nopeasti ohi, ettei se ehdi saamaan koiraa rauhalliseen mielentilaan, kun jo tehdään uusi toisto. Koira joutuisi syömään tosi ison määrän ja käyttämään paljon aikaa siihen, jotta ruoka rauhoittaisi koiraa.
 Jos turhauman ei anneta purkautua, se purkautuu suorituksen yhteydessä, eli tämän koiran kohdalla ääntelynä noudossa. Vähän niinkuin Tourette.


Mion kanssa tehtiin hyppynoutoa. Palautuksessa Mio helposti kiertää esteen. Sain ohjeeksi: nopeasti kiellät ja ploggaat Mion aikeet tulla ohi. Ohjaat sen käden kanssa suorittamaan esteen oikein ja super kehut ilman palkkaa, koska Mio ei tehnyt kunnolla. Kaikki koirat eivät kestä huomautusta ja niiden kanssa ei näin toimita, mutta Mio kestää ja teki oikean suorituksen seuraavalla kerralla. Kysyin myös mitä tehdä, jos koira kolauttelee esteeseen, niin yksinkertaisesti koira ei saa jatkaa suoritustaan, vaan appari hakee kapulan pois ja otetaan uudestaan. Jos kolauttelu jatkuu, pitää miettiä mitä pitää tehdä toisin, jotta se ei kolauttaisi, eli hyppytekniikan hiomista tai onnistumisen takia lasketaan hetkellisesti korkeutta. Hyppytreenejä ei voi tehdä montaa toistoa, kun se on fyysisesti niin rankka.


Paljon uutta ja paljon tuttua asiaa, jota on hyvä aina kerrata.


Kuvat ottanut Päivi Vuori






 
 Mio lähti väärään suuntaan kapulan kanssa :D



 Alhaalla kuvissa Nefi


.







torstai 25. elokuuta 2016

Tottiskoulutuksessa

TPH järjesti kouluttajille Sari Kärnän koulutuksen ja pari päivää ennen tajusin ilmoittautua, kun ei ollut sille päivälle muutakaan suunnitelmaa. Ensin oli teoria-osuus, jonka jälkeen 2 x 15 min koulutus sessiota per koirakko. Halusin vinkkejä Mion korkeaan vireeseen, kun se alkaa edistämään ja keulimaan. Korkeassa vireessä Miosta tulee myös huolimaton käskyjen kanssa. Sari kysyi mitä teen tällaisissa tilanteissa ja sanoin laittavani Mion maahan rauhoittumaan. Tämä on ok, mutta Mio osaa rauhoittua samantien maassa ja osaa saman tien kiihtyä sataan kun pyydän sen uudestaan töihin. Joten tästä ei paljon apua. Sari neuvoi namista luopumisen ja tämä auttoi jo huomattavasti saamaan kierroksia alas. Tehtiin sivulla oloja ja parin askeleen seuraamisia ja palkka aina luopumisen kautta eli Mio joutui keskittymään että sai palkan.
Seuraavassa treenisessiossa Mio oli jo rauhallisempi. Otettiin A-esteen noutoa ja liike onnistuu pilkottuna palasiin, mutta kokonaisessa Mio ohittaa esteen takaisin tullessaan. Sari sanoi, että pitää ottaa appari mukaan, joka näyttää mistä pitää mennä, niin minun ei tarvitse näyttää.

Paljon tuli hyvi neuvoja myös muiden treenejä seuraamalla. Sunnuntaina on Juha Korrin kolutus ja kiva nähdä millaiset ohjeet saan häneltä vireen hallintaan.





keskiviikko 10. elokuuta 2016

Kesäfiilistelyä

Mion pennut ovat täyttäneet jo 5 kk ja pojat ovat jo ehtineet pyörähtää kehässä huippu menestyksellä! Warre (d. Name me moondance) hurmasi ruotsissa kelpieiden ja karjakoirien juhla erikoisnäyttelyssä ja oli BIS pentu. Oscar (d. Nomen est omen) on ollut suomessa kahdessa pentunäyttelyssä josta ensimmäisestä rop-pentu kera kp:n ja Helsingin pentunäyttelyssä 2. pentu häviten veljelleen. Toivo (d. New hope) oli rop pentu, sekä RYP1 ja BIS2!!

D. Not for sale
D. Nomen est omen
D. New hope
Helmi ja Hilpi kotikatsomossa
D. Never say never ja d. No speed limit
Hilpi






Hilpi oli neljä yötä hoidossa ja olisin voinut pitää sen kauemminkin. Me kävimme kavereitteni luona kyläilemässä, mökkeiltiin ja metsästettiin pokemoneja turun keskustassa ja kaikkialla Hilpi oli maailman reippain ja osasi myös rauhoittua. Itsesuojelu vaistoa ei ole, vaan koko ajan mennään kaikkialle täysillä ja hypitään ties mistä. Todella tapaturma-altis rämäpää. Hilpi innostui myös uimisesta isän valvovan silmän alla.


Mio on toiminut haussa kuin unelma! Tauon aikana siitä on tullut ihan huippu. Tottista pitäisi vaan treenata enemmän. Sain sentään aikaiseksi ilmoitettua yhdistyksemme järjestämään Juha Korrin tottispäivään.


Mio on aiheuttanut myös huolta. Annan kerran viikossa koirille hevosen luut ajan vietyeeksi ja hampaiden puhdistukseen ja tällä kertaa Mio sai luusta irti todella paljon. Seuraavana aamuna meillä oli hakutreenit ja Mio teki urhoollisesti koko radan. Radan jälkeen se alkoi voida huonosti ja kävi koko ajan kakalla ja oli oksentanut autoon. Sen kunto heikkeni nopeasti ja kotona annoin ensimmäiseksi parafiini öljyä pariin kertaan. Öljy tuli ainoastaan pihalle ja muuten Mio oksenteli. Sain ajan päivystykseen kahdeksaksi illalla jossa otettiin röntgenit. Kuvissa näkyi paljon luumassaa, mutta onneksi paksusuolessa, joten Mio selviäisi ilman leikkausta. Koira nukutukseen ja perähuuhteluun. Toimenpiteen jälkeen otettiin vielä kontrolli kuvat, joissa näkyi vielä vähän massaa. Päästiin onneksi kotiin ja siellä jatkettaisiin parafiinin plus mahansuojalääkkeen, kipulääkkeen, närästyslääkkeen ja dufalakin antamista. Ja tämä kaikki kaksi kertaa päivässä. Seuraavan päivän Mio oli väsynyt ja tietenkin haluton liikkumaan lenkillä. Mioa piti kuitenkin kävelyttää, jotta suoli alkaisi toimimaan. Parafiiniöljyn ja dufalakin takia Mio oli ripulilla ja vaikka se joi, jouduin antamaan vielä ruiskun kanssa lisää vettä. Ruokaa Mio närppi pitkin päivää, mutta seuraavana päivänä ei enää maistunut ja oli muutenkin todella vaisu. Menimme siis uudestaa lääkäriin, jossa otettiin uudet kuvat. Ei näkynyt paljoa luumassaa, mutta Mio oli todella kuiva ripuloinnista ja jäi tippaan neljäksi tunniksi. Kotihoitona tuli tällä kertaa ripulilääke ja maitohappobakteerit.
Niin paljon lukenut, kun muiden koirat joutuneet leikkaukseen luu-ummetuksen takia, mutta ei sitä osaa pelätä ennen kuin se osuu oman koiran kohdalle. Tämä kokemus oli niin raskas meille molemmille, että tästä lähtien katson tarkkaan mitä koirilleni annan.

Nefi kävi suorittamassa BH-kokeen hyväksytysti. Käytiin myös kerran treenaamassa mätsärissä Mion ja Nefin kanssa.





maanantai 6. kesäkuuta 2016

Pennut ja näyttelyt

On jäänyt päivittäminen taas hetkeksi. Ollaan kisattu agilityssä ja rally-tokossa, mutta niistä ei kauheasti kerrottavaa riitä. Paitsi että ohjaaja voisi vähän tsempata. Agissa on tullut tuloksia 15-20 vp:een verran ja RT:ssa 2 x hylättyä tulosta. Olisi pitänyt kerrata säännöt ennen kokeeseen menoa, sillä koiralla oli ensimmäisellä radalla vääränlainen panta ja tokalla radalla ohjaaja töpeksi liikaa. Hakukokeeseen ehdin ilmoittaa Mion, mutta koe jäi taas kokematta, koska koira venäytti varpaan lenkillä.


Nefin kanssa oltiin Mynämäen ja Rauman näyttelyissä ja molemmista oli VSP ja viimeinen SERTi tarttui mukaan. Penne oli Mynämäellä ROP, sai viimeisen SERTinsä ja näin ollen valioitui!


Pari viikkoa sitten nappasin Hilpin kyytiin ja hurautin Jyväskylään M- ja N-pentutapaamiseen paimennuksen merkeissä. Kaikki Mion pennut ovat ihan mahtavia! Sosiaalisia, rohkeita ja luonnetta löytyy odotetusti. Todella positiivisia ja potentiaalisia pentuja! Kaikki pennut olivat rohkeasti mukana paimennuksessa ja osa väläytti kykyjä paimennukseen.


Alla olevat kuvat pennuista on ottanut Marjo Pitkänen
                                                           Never say never "Leia"
                                                           No gravity "Nola"
                                                          Nomen est omen "Oscar"
                                                           Nothing but gold "Stemma"
                                                           New hope "Toivo"
                                                          Name me moondance "Warre"
No speed limit "Hilpi"



Sunnuntaina lähdettiin Iidan ja Ilpon kanssa tallinnaan eestin voittajaan. Kelpeillä oli tuomarin muutos ja rodun arvosteli Tapio Eerola. Uroksia oli 4 kpl ja narttuja 2 kpl. Mio ja veteraani-uros, sekä molemmat nartut saivat ERIn ja SAn ja kaikille näille tuli titteli. Mio oli ihan täpinöissään, kun pääsi pitkästä aikaa näyttelyyn. Se pisti ihan ranttaliksi, eikä meinannut pystyä ravaamaan missään vaiheessa, kun oli niin niiiin iloinen olo. Kaikesta hulluttelusta huolimatta Mio oli ROP. Mio sai SERTin, joten siitä tuli nyt viron valio. Kauko oli myös ROP, joten jouduin Mion kanssa ryhmä-kehään. Sielläkin Miolla oli niin kova kiire että pari laukka-askelta sielläkin tuli. Jatkoon ei päästy, mutta kivaa oli olla Mion kanssa kehässä, kun se niin nautti esiintymisestä <3


Äidin luona asuvat Kamu ja Lyyti eivät voi kovin hyvin. Kamu liukastui talvella ja sen jälkeen sen takajalat ovat toimineet huonosti. Välillä ei ollenkaa. En nyt muista mitä kaikkea selkäkuvissa näkyi, mutta ainakin nivelrikkoa. Kamu elää vielä niin kauan kuin pystyy liikkumaan ilman kipuja. 
Lyyti oli laihtumisen takia verikokeissa ja sieltä haima-arvot olivat matalat. Hoitona on nyt syötetty sian haimaa ja tämä on auttanut, sillä haima-arvot olivat normaalit viimeksi. Viime viikolla, kun äiti meni kotiin, Lyyti tärisi selkä köyryssä. Eläinlääkärissä haima-arvot olivat normaalit, joten seuraavaksi epäiltiin selkä-kipuja. Ja selkäkuvissa löytyi yksi ylimääräinen lanne-nikama, luusiltoja, nivelrikkoa ja yksi nikama oli tiheämpää luu-ainesta. Lisäksi sydämestä kuului sivuääni. Nyt Lyyti on totaali levossa ja kovalla kipulääkityksellä. Sen loppuelämä tulee olemaan melko rajoitettua ja saa nähdä mihin suuntaan vointi menee.  



tiistai 1. maaliskuuta 2016

Liikkumisen suuri vaikeus

Viime sunnuntaina kisattiin pitkästä aikaa agilityssä oman seuran kisoissa. Sain nukuttua ja syötyä hyvin ilman paniikkia, mutta pieni jännitys ilmeni unohtamalla rokotustodistus kotiin. Kilpailukirjan mukana olon tarkistin moneen kertaan. Onneksi oli koti lähellä.

Arpaonni ei suosi minua koskaan, sillä olen joka kisoissa ensimmäisenä, oli kyse sitten tokosta tai agilitystä. Ensimmäinen rata oli hyppyrata ja maksit aloittivat. Kun hain koiran autosta, jännitys alkoi puskea läpi. Minun ongelma on, että kaikki elintoimintani lamaantuvat kun jännitän ja liikuinkin radalla kuin ameeba. Onneksi rata tuli videolle, sillä sitä katsoessani tuli suunnaton raivo omaa liikkumistani kohtaan ja tsemppasin toiselle radalle. Ei sekään parhaalla mahdollisella tavalle mennyt.

Kolme rataa juostiin ja jokaisesta hylätty. Tulos ei harmittanut, sillä radoilla oli paljon hyvää: rimat pysyi ylhäällä, kaikki kontaktit onnistui ja Mion kanssa oli kivaa radalla! Jokaisella radalla keppien sisään meno epäonnistui, mutta Mio pujotteli loppuun asti.


Tkoon kuvia kisoista
Miosta oli 4 kuvaa tuolla kansiossa ja aika vauhdikkaita kuvia :D Onneksi Mio ei tippunut puomilta, sillä se yksi kuva antoi viitteitä siihen. Viimeisellä radalla Mio luiskahti sivuun puomin alasmenossa, eikä ottanut kontaktia siitä syystä, mutta en jaksanut ottaa kontaktia uudestaan, koska se ei ollut Mion vika (vaan vauhdin). Viimeinen rata ei tullut videolle, sillä huippupuhelimestani loppui akku.

Champion of Champions

Voittaja näyttelyn ryhmävoitosta syntyi tavoite saada Mio vuoden näyttelykoira-kilpailun sadan parhaan joukkoon ja saada kutsu Champion of Champions kilpailuun. Muistan, kun sanoin Iidalle, etten lähde mihinkään kauas näyttelyihin. Mutta myöhemmin kun Iida kysyi lähdetäänkö Imatralle, Mikkeliin, Kotkaan, niin jokaiseen oli vastaus: Joo! Lompakko kevyempänä ja autoon on kertynyt kilometrejä, mutta kaikki reissut ovat jääneet mieleen ja meillä on ollut todella hauska vuosi, enkä vaihtaisi mitään.

20 KV- ja KR-näyttelyä viime vuonna, joista 13 ROPia ja 3 VSPtä. Pisteitä saa siis ainoastaan KV-ja KR- ryhmäsijoituksista ja osallistujamäärän mukaan saa enemmän tai vähemmän pisteitä. Voittajanäyttelyn lisäksi pisteitä tuli Tampereelta, Hyvinkäältä ja Porista, ja jokaisessa Mio sijoittui toiseksi. Näyttelykoirakilpailussa Mio sijoittui sijalle 99 pisteillä 44. Usko meinasi välillä kadota, sillä 1. ryhmä on iso ja kelpiä ei helposti nosteta sieltä, mutta tavoite suoritettu!

Gaala järjestettiin 13.2. Vantaalla Saga congress centerissä. CoC-kilpailuun oli ilmoitettu 75 koiraa ja niiden esiarvostelut alkoivat kolmelta. Kilpailussa arvotaan parit, joista toinen tippuu ja toinen pääsee jatkoon. Mion pariksi oli arvottu newfounlandinkoira. Esiarvostelussa kaikki kolme tuomaria arvioi koiran ja itse kilpailu käydään illallisjuhlassa. Mio esiintyi esiarvostelussa todella hyvin ja sillä oli superhauskaa.


Esiarvostelun jälkeen oli aikaa laittautua juhlaa varten, joka alkoi kuudelta. Illallissalin vieressä oli koirille häkkialue ja alakerrassa oli pukuhuone ja vessat. Saliin oli rakennettu keskelle lava, jotta jokaisesta pöydästä näki kilpailun. Juhla alkoi veteraanikilpailulla, jonnka jälkeen oli alkupala ja pääruoka. Champions kisa alkoi kahdeksalta. Omalla vuorollaan, Mio asteli lavalle omana itsevarmana itsenään. Vauhtia ja intoa oli sen verran, että pelkäsin Mion hyppäävän catwalkin päässä alas. Edes-takas liikkeen jälkeen Mio ja Iida siirtyivät seisomaan lavan reunaan ja kun molemmat parit seisoi vierekkäin tekivät tuomarit valintansa ja päästivät nöffin jatkoon. Mion pari pärjäsi pitkälle kilpailussa, joten ei huonolle hävitty. Saatiin muistoksi iso ruusuke ja royal canin tuotteita. Jälkiruoka ja skumpat tarjoiltiin finaalien jälkeen ja pääsimme lähtemään kotiin pain kahdentoista aikoihin. Turkuun päästyämme kävimme vielä agility-hallilla, kun Iida halusi koittaa ohjata Mioa ja siellä oli vielä sopivasti kisaradat rakennettuina. Tämä kruunasi Mion päivän.

Kaksi viimeistä kuvaa ottanut Outi Toni.