I believe I can fly

Nyt ollaan tykitetty agilityä! Kerran käytiin Sonja Paavolan kurssikerralla ja olen ilmoittautunut hänen kurssilleen keväälle. Siitä oli jo melkein vuosi kun viimeksi olimme Sonjan opissa ja onneksi minun ohjauksessa on kuulemma tapahtunut suuri harppaus, koira nyt on ihana oma itsensä. Minun harppaukset jäikin sitten sinne treenikertaan, sillä ATT:n kisoissa olin taas ihan jäässä. Ei ne radat olleet teknisestikään mitään sujuvimpia, mutta me taidettiin päästä kuudennelle esteelle, kunnes puhalsin pelin poikki. Tällä kertaa ei ollut kyse omasta tönkköilystä, vaan Mion perseilystä! Homma hajosi jo heti alussa, kun kävellessäni pois päin Miosta, näin jonkun ruskean maantiekiitäjän sujahtavan ohitseni. Ei tullut edes sellaista pysähtymis efektiä, vaan tyhmänä lähdin juoksemaan perään?! Mion varaslähtö tyssäsi kahden hypyn jälkeen, kun hän ohitti edessä olevan puomin. Tässä kohtaa olisi pitänyt lähteä radalta, mutta jatkettiin taas parin esteen verran, kunnes Mio taas kiihdytti päättömänä esteen ohi ulkokaarteessa. Laitoin Mion hyppäämään esteem uudestaan ja taas se karkasi hanskasta ja ampaisi selkäni taakse putkeen. Tämän jälkeen kävelimme pois radalta ja ilmeestäni saattoi aistia pienen hatutuksen.
Toiselle radalle menin hälläväliä-fiiliksellä ja sellainen oli myös meidän suoritus. Eli ei mitään kertomista siitä.


Kasvoillani on pieni epätoivon sävy

Otin härkää sarvista ja ilmoitin Mion TSAUn kisoihin seuraavalle viikolle. Nämä radat onnistuivat jo paremmin, mutta edelleen oma ohjaus voisi olla samaa tasoa kuin treeneissä. Molemmilla radoilla tuli rimoja alas ja muutamia kieltoja. Huomasi, että Mio oli vähän hukassa hypyissä, kun oli erilainen alusta. Videolta katsoessa huomasin, että Mio otti vain yhden laukka-askeleen n. kuuden metrin estevälissä. Ensimmäisellä radalla Mio taisi olla enemmän ilmassa.

Liettuan näyttelymatka

Olin pohtinut pääni puhki, pitäisikö Mio pestä ja Mio päätti että pitää, sillä hän pyöri torstaina shitissä. Lähes kaikki pohjavilla jäi suihkun lattialle, mutta onneksi pesin, sillä karva parani huomattavasti, kun kuollut karva siirtyi uuden tieltä.
 Herätys oli perjantai yöllä 2.30, sillä Helsingissä piti olla 5.30 lastaamassa tavaroita ja häkkejä bussiin. Olimme Ainon kanssa varanneet Miliamin näyttelymatkan, johon kuului bussi- ja laiva matkat, sekä hotellit. Kerrankin ei tarvinnut stressata mistään. Meillä oli bussissa kaksi penkkiä per henkilö. Käytävän toiselta puolelta oli poistettu penkit ja siihen kasattiin koirille häkit, joita ei siirrelty matkan aikana. Viron puolella oli eläinlääkäri, joka laittoi leimat passiin, joten siitäkään ei tarvinnut huolehtia. Matkan aikana pysähdyksiä oli tarpeeksi ja ne olivat tarpeeksi pitkiä. Ainut miinus oli hajonnut ulko-ovi, joka saattoi aueta kesken ajon ja silloin oli tosi kylmä. Olimme Vilnassa kahdesksan aikoihin illalla ja hotelli oli oikein mukava.


Lauantai aamulla bussi lähti vähän jälkeen kahdeksan näyttelypaikalle, jonne ajoi kymmenennä minuutissa. Bussilta ei ollut pitkä matka sisälle ja  meillä oli onneksi kaljakärryt niin tavaroiden ja häkkien raahaaminenkin sujui hyvin. Ovella oli tarkka tarkistus ja lähes jokaiselta koiralta katsottiin siru passin tarkastuksen yhteydessä. Kehät alkoivat kymmeneltä ja sitä ennen jokaisen piti hakea numerolaput omasta kehästä. Vaikka oma koira olisi ollut päivän viimeinen arvostelussa, piti silti tulla jo heti aamulla.
Kelpejä ennen oli onneksi muutamia rotuja, jotta pääsimme edes vähän perille säännöistä. Liettuassa on lähes samanlaiset säännöt kuin maailmanvoittajassa, mutta silti olin ihan pihalla. Meitä neuvottiin jäämään joka tapauksessa kehän laidalle odottamaan ja kyllä tuomarisihteeri tulee sitten repimään teidät takaisin kehään, jos on tarvetta. Vaikeaksi asian teki myös se, että harva tuomari tai sihteeri edes sanoi minkä arvosanan koira sai. Onneksi meidän tuomari kertoi henkilökohtaisesti handlerille arvosanan.
Kelpejä oli ilmoitettu 4 kpl ja kaikki olivat uroksia ja kaikki olivat suomesta. Avoimissa oli yksi uros ja valioissa Mion lisäksi esitettiin yksi ja kaikki saivat ERIn. Mio oli suureksi iloksi ROP, joten Miosta tuli LIETTUAN MUOTOVALIO ja LIETTUAN VOITTAJA-17! Ryhmäkehässä oli paljon koiria ja Kanadalainen tuomari valitsi viisi jatkoon ja hän VALITSI MION! Olin niin iloinen, vaikka Mio ei sijoittunutkaan. Liettuassa palkitaan vain kolme parasta.

Sunnuntaina olimme taas näyttelypaikalla samoihin aikoihin ja kelpit olivat ensimmäisenä arvostelussa ja Mion lisäksi oli AVOimen luokan uros. Sunnuntain tuomari ei puhunut englantia, eikä hän kertonut arvosanaa, joten oltiin ihan pihalla. PU-kehään kutsuttiin molemmat ja parin kierroksen jälkeen tuomari vain tuli kättelemään, joten jäi epäselväksi kumpi voitti. Kysyin "First?" ja tuomari näytti vain peukkua :D. Ryhmäkehässä ei päästy tänään jatkoon, joten pääsimme pakkaamaan tavaroita bussiin ajoissa.

Matka suomeen alkoi ryhmäkehien jälkeen, joten nukuimme bussissa. Rikkinäinen ovi kiinnitettiin liinoilla kiinni, joten ei tarvinnut pysähtyä vähän väliä laittamaan ovea kiinni. Kolmen aikoihin olimme Tallinnassa huoltoaseman pihassa ja jatkoimme siinä nukkumista. Itse nukuin yllättävän hyvin, kun oli tyyny, peitto ja korvatulpat mukana.

Näyttelymatka sujui kaikin puolin erinomaisesti ja kaikki oli hyvin suunniteltu. Ei tarvinnut itse stressata aikatauluista tai rikkimenevästä autosta. Voin hyin osallistua toistekin kyseisen matkanjärjestäjän reissuille.

Hakuteenit videolla

Kerrankin muistin ottaa videota meidän treeneistä. Kokonaisuus oli todella hyvä: pistot ja laatikot olivat erinomaisia, samoin näytölle lähtö. Kahdessa ensimmäisessä löydössä oli irtorullat ja Mio jäi heittelemään niitä. Viimeisessä oli kiintorulla ja silloin Mio teki niin kuin pitää.

Eli 1. Tyhjä, 2. Löytö, 3 ja 4 tyhjiä, 5 ja 6 löytöjä.

No jos nyt vähän jotain

Ei ole tullut kirjoitetettua, kun ei ole oikein tapahtunut mitään ihmeellistä. Turun näyttelyyn en jaksanut Mioa ilmoittaa, mutta menin sinne esittämään Oscarin, joka sai EH:n. Tuomari oli todella mukava ja hän tuli vielä erikseen kertomaan miksei antanut ERIä ja yllättäen se oli taas koko. Penne ja Iisa edustivat kiharaturkkista kelpiemuunnosta, joten heidän menestys kariutui siihen. Mion poika Toivo piti mainettaan yllä ja oli ROP!

Hilpi oli viikon hoidossa ja minulla oli juuri silloin flunssa, joten puuhailu jäi vain metsälenkkeihin. Onneksi Mio jaksoi touhuta Hilpin kanssa, niin mina pääsin hieman vähemmällä.

Tämän vuoden suunnitelmiin kuuluu ainakin haku-kokeet ja kevään erkkariin olisi jo kiva päästä osallistumaan käyttöluokkaan. Valioluokka on niin iso, ettei sieltä nouse niin helposti. Ollaan käyty treenaamassa tottista hallilla. Tällä hetkellä olen joutunut vahvistamaan kapulan pitoa ja Mio vastaa hyvin Korrin tekniikkaan vaanimisen kautta rauhallinen pito. Kapulan palautukset ovat myös hidastuneet, kun en ole niitä vahvistanut piiitkään aikaan, joten ollaan nittäkin treenattu. Palautuksessa Mio myös vähän pureskelee kapulaa ja välillä tapporavistelee sitä, joten jatkan palkkaamista kesken tuomisen. Mio ei koskaan päästä irti kapulasta, vaikka heitän palkan, vaan palkka yritetään mahduttaa kapulan kanssa suuhun. Palkkasanasta Mio tarraa hyvin kapulaan kiinni, eikä enää pyörittele sitä suussa, joten seuraavaksi varmaan kokeilen, että palkkasanan jälkeen palkka ei lennäkkään vaan tulee minulta. Näin saan toivottavasti Mion tuomaan kapulan pureskelematta.

Seuraamisessa ollaan vahvistettu ihan pirusti oikeaa paikkaa ja viime treeneissä Mio oli jo ottanut ison harppauksen asian kanssa. Juostessa paikka on aina täydellinen, joten ehkä alan vain kisoissa pikakävelemään, niin saadaan oikea paikka, sekä siinä samassa kaavio nopeasti suoritettua.

Nefilläkin alkaa tottis näyttää todella hyvältä ja sen mielentila on oikea. Nefi on vain vähän hitaasti kehittyvää sorttia ja alkaa nyt vasta löytää oikeaa asennetta. Nefille on suunnitteilla haku-koe keväälle ja jos sieltä tulee tulos, niin se astutetaan syksyn juoksuun. Jos ei tule tulosta, niin sitten Nefi jatkaa tuloksen metsästämistä ja pennut tulee vasta ensi vuonna.

Mio on keskittynyt agilityssä tiukkoihin käännöksiin ja ettei aina tarvitse liitää ilmassa kymmentä metriä. Tällä hetkellä agility tuntuu tosi hyvältä ja meillä on Mion kanssa löytynyt yhteinen sävel. Kisoihin en ole kuitenkaan ilmoittautunut, koska viikonloput ovat aikalailla täynnä.

Vuoden päätöskisat

Pitkän tauon jälkeen osallistuttiin Mion kanssa agilitykisoihin ja ensimmäinen rata meni todella hyvin minun ohjauksen osalta. Siitä hyppäristä jäi todella hyvä fiilis, kun kepitkin onnistui. 15 virhepistettä tuli renkaalta kahdesta kiellosta ja yksi rima tippui. Olimme kuitenkin neljänsiä ja kielloista huolimatta meillä oli toiseksi nopein aika! Agilityrata ei sitten onnistunutkaan enään niin hyvin ja hyllyhän sieltä tuli.




Hain Hilpin hoitoon viikkoa ennen messaria, jotta sain treenattua sen kanssa näyttelyjutut kuntoon. Se on aina niin täysillä mukana kaikessa ja muutenkin ihana koira!


Lauantaina kelpiet olivat vähän jälkeen yksitoista arvosteluvuorossa, joten ei tarvinnut ihan kauhean aikaisin herätä. Sain matkaseuraksi Jennin ja Pennen. Automatkalla Hilpi oksensi ja sen pahoinvointi jatkui siihen saakka kunnes lähdimme näyttelystä. En siis vienyt sitä kehään. Esitin junnu-uroksissa Mion ison ja vallattoman pojan Oscarin, joka sai EH:n. Oscaria oli kiva esittää, kun se oli niin iloinen, ravasi hyvin silloin kun ei pomppinut ja seisoi erittäin hyvässä ryhdissä. Tuomari arvostelussa luki mm. ilmava ja iloinen nuorimies. Tuomari oli todella mukava ja ystävällinen koirille.


Kolmessa seuraavassa kuvassa Oscar. Alemmassa Mion kaikki pojat.

 Mion esiintyminen onnistui myös hyvin edestakaisin liikkeitä lukuunnottamatta, jossa se aina näyttää tuomarille, että hän on myös oiva pk-koira. Mion arvostelu oli hyvä, joskin tuomarin mielestä Mio oli liian kevyt. ERI4 ilman SAta oli tämän päivän saalis. Penne sai myös ERIn, muttei sijoittunut luokassa.

Lauantaina kiertelimme vielä kojuja ja pääsimme lähtemään ajoissa hotellille.

Sunnuntaina kelpit aloittivat kehän ja olimme hyvissä ajoin pari tuntia etuajassa. Sai ainakin häkin hyvälle paikalle ja Hilpin kanssa oli aikaa harjoitella. Ensimmäisenä esitin taas Oscarin, eikä tuomari tykännyt iloisesta koirasta, vaan vaati korrektia käyttäytymistä. Tuomari kielsi namien syöttämisen, mutta kädessä sai pitää herkkua. Onneksi Oscar malttoi seistä kauniisti pitkän ajan. Tänäänkin tippui vain EH.

Mion yksilöarvostelussa yritin asetella sitä namin kanssa, johon sain kuulla kunniani, että enkö ollut ymmärtänyt ettei koiraa syötetä kehässä, johon vastasin mitään ajattelematta, etten syöttänyt koiraa ja sanoit aiemmin että nami saa olla kädessä. Se kommentti oli virhe, sillä sain kuulla palopuheen koiran oikeaoppisesta esittämisestä. Ehkä otin vähän itseeni, eikä minua kiinnostanut enää esittää Mio ja Hilpiä kunnolla. Mio sai ERIn eikä sijoittunut luokassa. Penne ja Hilpi saivat molemmat EH:n. Hilpin arvostelussa luki hyvin esitetty :D

                                                                Mio

                                                               Penne

                                                               Penne ja Mio

                                                              Hilpi

                                                             HeJV-16 JV-16 Dana

                                                             HeJV-16 JV-16 V-16 Toivo

Meidän retkikunnalla ei ollut suurempaa menestystä, mutta Mion kaksi lasta pärjäsivät paremmin kuin hyvin! Toivo "New Hope" oli kumpanakin päivänä paras junnu ja sunnuntaina PARAS UROS! Joten Titteleitä tuli kolme ja yksi SERTi tarttui myös matkaan. Dana "Not For Sale" oli molempina päivinä PARAS NARTTU 2, joten kaksi SERTiä ja titteliä!


Miosta tulee taas isä ensi vuonna! Ensimmäiset pennut ovat olleet niin huippuja tyyppejä, että toivottavasti nämä seuraavat ovat vähintään yhtä hauskoja.


                                                                  Mio ja Hilpi itsenäisyyspäivänä

Tanskan - ja pohjoismaiden voittaja

Tanskassa oli tänä vuonna kaksi tittelinäyttelyä, joten silloin jos koskaan on hyvä ajankohta mennä näyttämään Nefiä kasvattajalle. Mio tottakai lähti mukaan, sekä Iida ja tervueren Kauko.

Lähdimme jo torstaina ilta-laivalla, sillä olimme varanneet perjantain matkustamiseen. Navigaattori näytti, että olisimme Tanskan Herningissä viiden aikoihin ja matkaa sinne oli yli 1000 km. Ensimmäinen 150 km sujui oikein hyvin, kunnes pyyhkijä rasahti rikki. Seuraavat 200 km meni ihan okei huonosta näkyvyydestä huolimatta, mutta sitten alkoi sataa räntää. Tuulilasin lämmitys ja täysillä lämpöä puhaltava tuuletin ei auttanut kuin vähän ja päätimme etsiä korjaajan. pyyhkijä oli mennyt totaalisen rikki ja kaikissa korjaamoissa sanottiin, että siihen tarvitaan vara-osa, tai heillä ei ole resursseja korjata sitä. Vasta viides korjaamo suostui tekemään siihen oman patentin, että se edes tämän matkan kestää kasassa. Ja onneksi löysimme tämän ihanan ihmisen, joka suostui auttamaan, sillä koko meidän reissun ajan tuli vettä tai lunta. Olimme päättäneet ottaa mukaan vain pakolliset tavarat, joten sadevaatteet ei kuuluneet listalle. Hotellilla olimme vasta puoli kahdeksalta illalla.

Seuraavana aamuna olimme laskeneet ja suunnitelleet hyvin aikatalun. Mio olisi 17. koira kehässä, joten riittää, että olemme ysiltä näyttelypaikalla. Tanskassa on aina ruuhkaa kaikkialla ja niin oli näyttelypaikallakin. Sinne oli ainakin kilometrin jono! En ollut matkustanut tuskaista tuhatta kilometriä Herningiin asti myöhästyäkseni kehästä! Onneksi jono liikkui yllättävän nopeasti ja ripeän askelluksen ansiosta olin kehän laidalla vähän vaille ysiä. Kehät alkoivat vielä onneksi myöhemmin ruuhkan takia.

Uroksia oli 4 kpl:tta: 1 pentu, 1 junnu ja 2 valiota. Tuomarina oli Knut Sigurd Wilberg. Junnu uros ei saanut SAta, toisin kuin valiourokset ja Mio oli PU1. Narttuja oli 12 kpl:tta ja Nefin lisäksi avoimessa oli yksi koira. Tuomari liikutti Nefiä enemmän kuin muita koiria ja häntä selvästi häiritsi Nefin korkealla kannettu häntä. Nefi sai ERIn ilman SAta ja oli luokkansa toinen. Rop-kehän alkaessa kehäsihteeri kutsui PU2:n kehään ja olin ihan että mitä?! Mutta onneksi tuomari oli skarppina ja huomasi väärän koiran. Netissäkin lukee tuloksissa virheellisesti, että Mio olisi kilpailuluokan toinen. Mio oli lopulta VSP, joten se sai DKV-16, DK MVA ja C.I.E.-tittelit!

Lauantain tulokset ja arvostelut löytyvät täältä

Sunnuntaina olimme ottaneet opiksemme ja saavuimme hyvissä ajoin näyttelyyn. Tällä kertaa myös näytely-asettajat olivat varautuneet eikä ruuhkia ollut. Kelpit aloittivat ja 27 kpl:tta oli ilmoitettu, joista 5 oli pentuja. Uroksia oli 6 kpl: 1 jun, 4 val ja 1 vet. Tuomarina oli Kathy Delmar ja hän oli aika tiukka arvosteluissa. Mio sai ERIn, SAn ja voitti luokkansa. PU-kehässä oli Mion lisäksi valio-uros ja veteraani ja Mio lopulta voitti.

Narttuja oli 14 kpl:tta ja avoimessa oli kolme koiraa. Meillä ei Nefin kanssa alkanut kovin vahvasti, sillä menin myöhässä kehään. En ollut huomannut, että kehä oli alkanut, kun juttelin Nefin siskon omistajan kanssa. Halli oli vielä kaiken lisäksi todella hälyinen eikä siellä kuullut kauas mitään. Saati tanskaa, sillä kehäsihteeri suostui puhumaan vain sitä. Mutta onneksi Nefin kasvattaja huomasi, että avoimen koirat ovat arvostelussa ja menin kehään todella nöyränä. Kehäsihteerikin raivosi siinä jotain tanskaksi vaikka sanoin etten ymmärrä ja menin vähin äänin paikalleni. Kun tuomari oli arvostellut Nefin, hän osoitti saman tien, että jään jonon ensimmäiseksi. Kierroksen jälkeen tuomari osoitti Nefin ykköseksi ja jäimme muiden luokkalaisten kanssa odottamaan josko tuomarisihteeri tulisi sanomaan saiko joku SAn. Hetken odottelun jälkeen lähdimme kehästä ja laitoin Nefille oman pannan kaulaan. Kun PN-kehä alkoi, vihainen kehäsihteeri tuli viittomaan ja hölöttämään tanskaksi että Nefin pitäisi tulla kehään. Nopeasti kaivoin laukusta varanäyttelyhihnan ja taas juostiin kehään. Suureksi hämmästykseksi meidän lisäksi kehässä oli vain yksi veteraani. Tuomari ei edes juoksuttanut meitä ympäri, vaan osoitti heti Nefin voittajaksi. Olin ihan että WTF! tämä tuli kyllä ihan puskista. ROP-kehässä Mio vei voiton ja molemmille tuli PohjV-16 titteli! 

Sunnuntain tulokset ja arvostelut löytyvät  täältä

Kaukon kehän jälkeen pääsimme lähtemään, eikä edes ajateltu että olisimme jaksaneet jäädä ryhmäkehään. Olimme varanneet hotellin ruotsin puolelta Malmööstä, jonne oli n. 350 km, jotta seuraavana päivänä ei olisi niin pitkä matka. Maanantai meni taas matkustamiseen.

Oli sen verran rankka matka istua autossa, että en ihan heti lähde uudestaan.

Ja Helmi täytti jo 11! Vauhti ei ole hidastunut yhtään ja lenkillä ihmiset kysyy onko se pentu.

 

kokeessa viimeinkin

Vihdoin se päivä koitti. Haku-kisat. Olin jäänyt niin monessa kokeessa varasijalle, joten tällä kertaa soitin heti, kun soitto-aika koitti. Ja olinkin ensimmäinen ilmoittautuja. Kisat olivat Tampereella IPO ry:n järjestämänä ja jäi tosi hyvä fiilis ensimmäisestä kokeesta. Hyvät maastot ja mukavat työntekijät. Tuomarina toimi Matti Viljamaa.

Ilmoittautuminen tapahtui huoltoaseman pihalla ja suuntasimme ensin maastoon. Kisaajia oli 4 ja koska olimme Mion kanssa ainoat 1. luokassa kisaavat, lähdimme automaattisesti viimeisinä. Odottamista ei helpottanut yhtään minun jännitys, joka onneksi taantui kun oma suoritus alkoi. Radan toinen puoli oli hakkuu-aluetta ja toisella puolella oli tiheämpää kasvillisuutta. Lähetin Mion tiheälle puolelle ensin, koska sinne meni selvempi polku, eikä tuulen virettä tullut mistään suunnasta. Ensimmäinen pisto oli tyhjä ja toisella pistolla Mio löysi maalimiehen ja teki todella hienon ilmaisun, meni näytölle reippaasti ja käyttäytyi rauhallisesti maalimiehellä. Seuraavaksi taisi tulla muutama tyhjä, jolla toisella otin heti lähetyksestä Mion takaisin, koska se lähti niin törkeästi vinoon. No se lähti toisellakin lähetyksellä ja annoin mennä. Mio tuli rulla suussa ja lähti näytölle aivan eri suuntaan, mistä oli tullut ja noin kahdenkymmen metrin jälkeen Mio pysähtyi ja jäi katsomaan minua. Mio oli tehnyt vale-ilmaisun, sanoin siitä tuomarille ja lähetin Mion toiselle puolelle. Mio tuli taas rulla suussa ja näytölle mentiin aivan eri mielentilassa kuin äskeiselle ja sieltä se maalimies löytyikin. Taas oli hallittu käytös maalimiehellä ja linjalle palatessa.
Ja arvostelu. Kahdesta löydetystä maalimiehestä tuli 100 p. Ilmaisussa lähti pisteitä, kun minulla oli käsi ylhäällä. Ups! Ja toisella kertaa en ollut nähnyt Mioa, mutta tuomari näki ja olin huutanut HYVÄ juuri kun Mio otti rullan suuhun. En muista arvostelua kunnolla, mutta ainakin siitä tuli mainintaa, että koira lähtee nopeasti ja innokkaasti etsimään. Metsän puolella olisi voinut tehdä tarkempaa työtä. 154 p saatiin maastosta.

Esineruutu oli myös kivassa maastossa, sopivasti näkyvyyttä ja sopivasti kuusikkoa. Lähdin kulmasta liikkeelle, etenin aina vähän matkaa ja Mio teki suoria pistoja takarajalle saakka. Mio kävi alueen hyvin läpi ja palasi takaisin ruutuun jos ylitti sen. Keskeltä löytyi esine ja aikaa jäi hyvin. 28 p.



Tottiksen aikaan alkoi tuulla ja meinasi tulla kylmä. Menimme ensin suorittamaan paikallamakuun ja melkein heti Mio oli noussut istumaan. Hetken kuluttua se nousi seisomaan ja kulki hitaasti minua kohti. Tuomari viittoi, että hae koira ja siinä me Mion kanssa katsottiin yhdessä toisen koirakon suoritus loppuun. Mio olikin kerännyt paljon virtaa ja vähän se vinkui seuraamisessa. Muuten olen todella tyytyväinen seuruuseen, sillä se oli tiivis käännöksiä myöten, eikä Mio edistänyt. Liikkeestä istuminen ja maahan meno olivat nopeita, mutta luoksetulossa eteen istuminen jäi vinoon. Tasamaa-nouto oli hyvä, mutta Mio hidasti voimakkaasti (yleensä se törmää), eikä mennyt istumaan luovutuksessa, vaikka ollaan näitä hinkattu kuntoon.
Sitten ne katastrofit alkoivat. Olen surkea heittämään ja estenoudossa kapula meni pahasti vinoon, mutta lähetin Mion silti matkaan. Pois päin hyppy onnistui ja tietenkin Mio tuli takaisin päin ohi esteen ja luovutus oli taas surkea. Vino-este on minulle ylitsepääsemätön ja heitinkin kapulan ihan täysillä ja suoraan estettä päin. Pidättelin naurua siihen asti kun hain kapulan ja se oli juuri ja juuri yhdessä osassa. Olin rikkonut heidän kapulan! Yritin sitä vähän saada kasaan ja heitin uudestaan toivoen, että Mio tuo sen kokonaisena. Mio ylitti esteen, sitten meni hetki aikaa, joka tuntui ikuisuudelta ja suureksi ilokseni Mio tuli esteen kautta kokonaisen kapulan kanssa. Ja p*ska luovutus. Pidättelin taas naurua, kun asettelin ei-niin-ehjän kapulan keikkumaan telineeseen.
Eteenlähetyksessä Mio lähti täysillä ja kääntyi 10 metrin jälkeen. Siinä tuijotuskisassa minä vein voiton 10 sekunnin jälkeen ja Mio katsoi parhaaksi vaihtoehdoksi jatkaa liikettä. Harmi vain, että ihan väärään suuntaan. 30 metriä juostua kentältä pois tuomari antoi merkin ja Mio teki nopean maahanmenon.

Arvostelussa tuomari sanoi joka liikkeen kohdalla, että vallatonta menoa. Ja minä pysyn kadehdittavan rauhallisena, vaikka koira ei meinaa pysyä nahoissaan. Olen kuullut aiemminkin tuon kommentin. Tuomari tykkäsi Mion työskentely-innosta ja niin tykkään minäkin, vaikka siinä voi sattua ja tapahtua. Paikalla-olosta lähti ne kriittiset pisteet ja saimme 68 p. Kahden pisteen päähän jäi siis tulos, mutta eiköhän me saada joskus ne tarvittavat pisteet kasaan, sitten viimeistään kun maa ei ole liian kylmä herra herkkä hipiälle. Positiivinen fiilis jäi kisoista ja laskee kynnystä ilmoittaa seuraaviin kokeisiin.