I believe I can fly

Nyt ollaan tykitetty agilityä! Kerran käytiin Sonja Paavolan kurssikerralla ja olen ilmoittautunut hänen kurssilleen keväälle. Siitä oli jo melkein vuosi kun viimeksi olimme Sonjan opissa ja onneksi minun ohjauksessa on kuulemma tapahtunut suuri harppaus, koira nyt on ihana oma itsensä. Minun harppaukset jäikin sitten sinne treenikertaan, sillä ATT:n kisoissa olin taas ihan jäässä. Ei ne radat olleet teknisestikään mitään sujuvimpia, mutta me taidettiin päästä kuudennelle esteelle, kunnes puhalsin pelin poikki. Tällä kertaa ei ollut kyse omasta tönkköilystä, vaan Mion perseilystä! Homma hajosi jo heti alussa, kun kävellessäni pois päin Miosta, näin jonkun ruskean maantiekiitäjän sujahtavan ohitseni. Ei tullut edes sellaista pysähtymis efektiä, vaan tyhmänä lähdin juoksemaan perään?! Mion varaslähtö tyssäsi kahden hypyn jälkeen, kun hän ohitti edessä olevan puomin. Tässä kohtaa olisi pitänyt lähteä radalta, mutta jatkettiin taas parin esteen verran, kunnes Mio taas kiihdytti päättömänä esteen ohi ulkokaarteessa. Laitoin Mion hyppäämään esteem uudestaan ja taas se karkasi hanskasta ja ampaisi selkäni taakse putkeen. Tämän jälkeen kävelimme pois radalta ja ilmeestäni saattoi aistia pienen hatutuksen.
Toiselle radalle menin hälläväliä-fiiliksellä ja sellainen oli myös meidän suoritus. Eli ei mitään kertomista siitä.


Kasvoillani on pieni epätoivon sävy

Otin härkää sarvista ja ilmoitin Mion TSAUn kisoihin seuraavalle viikolle. Nämä radat onnistuivat jo paremmin, mutta edelleen oma ohjaus voisi olla samaa tasoa kuin treeneissä. Molemmilla radoilla tuli rimoja alas ja muutamia kieltoja. Huomasi, että Mio oli vähän hukassa hypyissä, kun oli erilainen alusta. Videolta katsoessa huomasin, että Mio otti vain yhden laukka-askeleen n. kuuden metrin estevälissä. Ensimmäisellä radalla Mio taisi olla enemmän ilmassa.