Tuu takas

Olen aina pelännyt, vaikkei pitäisi manata, että Helmille puhkeaa vielä joskus epilepsia. Sen isän monella pennulla ja pentujen pennuilla on epilepsiaa ja ainakin yhdellä Helmin siskolla on epi. Isällä tuli vanhemmalla iällä myös jotain kohtauksia harvakseltaan. Onneksi minulla on FBI:n vakoojan kyvyt etsiä tiedot ties mistä sivulauseesta ties millä kielellä, koska näitä ei kauhean helposti ainakaan kasvattajien sivuilta löydy.
Joka tapauksessa Helmi katosi n. kolme viikkoa sitten lenkillä, joka on täysin mahdotonta, sillä Helmi on aina kiinni jaloissa. Oltiin pyörimässä uudella alueella ja jossain kohtaa huomasin Helmin puuttuvan. Odotin hetken, jos se olisi vaikka jäänyt tarpeilleen, mutta mitään ei kuulunut. Lähdin kävelemään takaisin päin ja samalla kutsuin. Kutsuin ja juoksin ympäriinsä 5 min, joka tuntui ikuisuudelta. Menin autollekin, jos Helmi olisi mennyt sinne. Jätin takaluukun auki ja lähdin uudestaan etsimään. Kävelin hieman pidemmälle kuin missä olimme kävelleet ja Helmi tuli puskasta vastaan. Alue oli niin pieni missä olimme tehneet lenkkiä, että Helmi oli varmasti kuullut huutoni.
Toinen outo keissi tapahtui seuraavalla viikolla, kun kotiin tullessani sängyssäni oli pissat. Helmi ei tule ovalla vastaan, jos se on tehnyt jotain pahaa, mutta nyt se tuli eikä selvästi tajunnut mistä on kyse, kun roudasin petaria kylmpyhuoneeseen.

Kolmas outo tilanne tuli samalla viikolla aamulla, kun Helmi oli pelokkaan ja anteeksipyytävän näköisenä omassa pedissään. Se meni ohi kun lähdettiin ulos.

Neljäs ja pelottavin "kohtaus" tapahtui ystäväni luona. Menimme ratsastamaan maastoon ja Helmi tuli mukaan. Mio jäi mieluummin potkimaan jalkapalloa poikien kanssa. Loppulenkistä Juuso sanoi ohimennen, että Helmi lähti yhtäkkiä juoksemaan takavasemmalle, sellainen hätääntynyt ilme kasvoilla, ettei hänen kuulu olla täällä. Tulin alas hevosen selästä ja lähdin juoksemaan Helmin perään, eikä se reagoinut huutooni ja katosi näkyvistä. Jossain kohtaa se oli käntynyt ja tuli takaisin säikähtäneenä. Loppulenkin Helmi oli tosi outo ja pelkäsi. Sisällä Helmi oli jo rauhalline. Se käveli monta kertaa jättikokoisen ruokakipon ohi jossa oli nappuloita monta litraa. Eikä Helmi tajunnut, että siinä on ruokaa, kuin vasta sitten kun sille näytti. Seuraavaksi kun istuttiin ruokapöydässä ja aggressiivisesti käyttäytyvä saksanpaimenkoira päästettiin sisälle ja se ensimmäisenä räjähti kaverini koiralle, niin Helmi ei reagoinut mitenkään. Se makasi jaloissani eikä tajunnut koiran läsnäoloa, vaikka Helmi on aina ensimmäisenä tappelemassa.

Sain Helmille ajan lääkäriin heti maanantaille ja siellä otettiin verinäytteet aivokasvaimen varalta, sillä poissa-olokohtaukset, ja kun kohtaus jäi päälle, kuulostivat aivoperäisiltä. Neurologiset testit olivat kunnossa eli ei aivokasvainta. Lääkäri oli myös sitä mieltä, että epi puhkeaa nuoramalla iällä, joten sen voi sulkea pois?! Helmi vain on ikäistään nuorempi ja sillä on korkeampi keski-ikä, kun edelleen se on kuin nuori koira. Kohtu ultrattiin myös samalla. Verikokeissa maksa-arvot olivat koholla ja saatiin uusi aika sisäelinten ultraan. Niissäkään ei näkynyt mitään normaalista poikkeavaa ja Helmi sai maksaa tukevia lääkkeitä. Nämä verikokeet, ultrat ja lääkkeet tuli kustantamaan yhteensä 460€!! Ihan sairasta! No jokatapauksessa jäämme seuraamaan ja eletään päivä kerrallaan ja katsotaan mihin suuntaan kohtaukset ja maksan toiminta menevät. Helmi lenkkeilee enää vain flexissä.

I believe I can fly

Nyt ollaan tykitetty agilityä! Kerran käytiin Sonja Paavolan kurssikerralla ja olen ilmoittautunut hänen kurssilleen keväälle. Siitä oli jo melkein vuosi kun viimeksi olimme Sonjan opissa ja onneksi minun ohjauksessa on kuulemma tapahtunut suuri harppaus, koira nyt on ihana oma itsensä. Minun harppaukset jäikin sitten sinne treenikertaan, sillä ATT:n kisoissa olin taas ihan jäässä. Ei ne radat olleet teknisestikään mitään sujuvimpia, mutta me taidettiin päästä kuudennelle esteelle, kunnes puhalsin pelin poikki. Tällä kertaa ei ollut kyse omasta tönkköilystä, vaan Mion perseilystä! Homma hajosi jo heti alussa, kun kävellessäni pois päin Miosta, näin jonkun ruskean maantiekiitäjän sujahtavan ohitseni. Ei tullut edes sellaista pysähtymis efektiä, vaan tyhmänä lähdin juoksemaan perään?! Mion varaslähtö tyssäsi kahden hypyn jälkeen, kun hän ohitti edessä olevan puomin. Tässä kohtaa olisi pitänyt lähteä radalta, mutta jatkettiin taas parin esteen verran, kunnes Mio taas kiihdytti päättömänä esteen ohi ulkokaarteessa. Laitoin Mion hyppäämään esteem uudestaan ja taas se karkasi hanskasta ja ampaisi selkäni taakse putkeen. Tämän jälkeen kävelimme pois radalta ja ilmeestäni saattoi aistia pienen hatutuksen.
Toiselle radalle menin hälläväliä-fiiliksellä ja sellainen oli myös meidän suoritus. Eli ei mitään kertomista siitä.


Kasvoillani on pieni epätoivon sävy

Otin härkää sarvista ja ilmoitin Mion TSAUn kisoihin seuraavalle viikolle. Nämä radat onnistuivat jo paremmin, mutta edelleen oma ohjaus voisi olla samaa tasoa kuin treeneissä. Molemmilla radoilla tuli rimoja alas ja muutamia kieltoja. Huomasi, että Mio oli vähän hukassa hypyissä, kun oli erilainen alusta. Videolta katsoessa huomasin, että Mio otti vain yhden laukka-askeleen n. kuuden metrin estevälissä. Ensimmäisellä radalla Mio taisi olla enemmän ilmassa.

Liettuan näyttelymatka

Olin pohtinut pääni puhki, pitäisikö Mio pestä ja Mio päätti että pitää, sillä hän pyöri torstaina shitissä. Lähes kaikki pohjavilla jäi suihkun lattialle, mutta onneksi pesin, sillä karva parani huomattavasti, kun kuollut karva siirtyi uuden tieltä.
 Herätys oli perjantai yöllä 2.30, sillä Helsingissä piti olla 5.30 lastaamassa tavaroita ja häkkejä bussiin. Olimme Ainon kanssa varanneet Miliamin näyttelymatkan, johon kuului bussi- ja laiva matkat, sekä hotellit. Kerrankin ei tarvinnut stressata mistään. Meillä oli bussissa kaksi penkkiä per henkilö. Käytävän toiselta puolelta oli poistettu penkit ja siihen kasattiin koirille häkit, joita ei siirrelty matkan aikana. Viron puolella oli eläinlääkäri, joka laittoi leimat passiin, joten siitäkään ei tarvinnut huolehtia. Matkan aikana pysähdyksiä oli tarpeeksi ja ne olivat tarpeeksi pitkiä. Ainut miinus oli hajonnut ulko-ovi, joka saattoi aueta kesken ajon ja silloin oli tosi kylmä. Olimme Vilnassa kahdesksan aikoihin illalla ja hotelli oli oikein mukava.


Lauantai aamulla bussi lähti vähän jälkeen kahdeksan näyttelypaikalle, jonne ajoi kymmenennä minuutissa. Bussilta ei ollut pitkä matka sisälle ja  meillä oli onneksi kaljakärryt niin tavaroiden ja häkkien raahaaminenkin sujui hyvin. Ovella oli tarkka tarkistus ja lähes jokaiselta koiralta katsottiin siru passin tarkastuksen yhteydessä. Kehät alkoivat kymmeneltä ja sitä ennen jokaisen piti hakea numerolaput omasta kehästä. Vaikka oma koira olisi ollut päivän viimeinen arvostelussa, piti silti tulla jo heti aamulla.
Kelpejä ennen oli onneksi muutamia rotuja, jotta pääsimme edes vähän perille säännöistä. Liettuassa on lähes samanlaiset säännöt kuin maailmanvoittajassa, mutta silti olin ihan pihalla. Meitä neuvottiin jäämään joka tapauksessa kehän laidalle odottamaan ja kyllä tuomarisihteeri tulee sitten repimään teidät takaisin kehään, jos on tarvetta. Vaikeaksi asian teki myös se, että harva tuomari tai sihteeri edes sanoi minkä arvosanan koira sai. Onneksi meidän tuomari kertoi henkilökohtaisesti handlerille arvosanan.
Kelpejä oli ilmoitettu 4 kpl ja kaikki olivat uroksia ja kaikki olivat suomesta. Avoimissa oli yksi uros ja valioissa Mion lisäksi esitettiin yksi ja kaikki saivat ERIn. Mio oli suureksi iloksi ROP, joten Miosta tuli LIETTUAN MUOTOVALIO ja LIETTUAN VOITTAJA-17! Ryhmäkehässä oli paljon koiria ja Kanadalainen tuomari valitsi viisi jatkoon ja hän VALITSI MION! Olin niin iloinen, vaikka Mio ei sijoittunutkaan. Liettuassa palkitaan vain kolme parasta.

Sunnuntaina olimme taas näyttelypaikalla samoihin aikoihin ja kelpit olivat ensimmäisenä arvostelussa ja Mion lisäksi oli AVOimen luokan uros. Sunnuntain tuomari ei puhunut englantia, eikä hän kertonut arvosanaa, joten oltiin ihan pihalla. PU-kehään kutsuttiin molemmat ja parin kierroksen jälkeen tuomari vain tuli kättelemään, joten jäi epäselväksi kumpi voitti. Kysyin "First?" ja tuomari näytti vain peukkua :D. Ryhmäkehässä ei päästy tänään jatkoon, joten pääsimme pakkaamaan tavaroita bussiin ajoissa.

Matka suomeen alkoi ryhmäkehien jälkeen, joten nukuimme bussissa. Rikkinäinen ovi kiinnitettiin liinoilla kiinni, joten ei tarvinnut pysähtyä vähän väliä laittamaan ovea kiinni. Kolmen aikoihin olimme Tallinnassa huoltoaseman pihassa ja jatkoimme siinä nukkumista. Itse nukuin yllättävän hyvin, kun oli tyyny, peitto ja korvatulpat mukana.

Näyttelymatka sujui kaikin puolin erinomaisesti ja kaikki oli hyvin suunniteltu. Ei tarvinnut itse stressata aikatauluista tai rikkimenevästä autosta. Voin hyin osallistua toistekin kyseisen matkanjärjestäjän reissuille.

Hakuteenit videolla

Kerrankin muistin ottaa videota meidän treeneistä. Kokonaisuus oli todella hyvä: pistot ja laatikot olivat erinomaisia, samoin näytölle lähtö. Kahdessa ensimmäisessä löydössä oli irtorullat ja Mio jäi heittelemään niitä. Viimeisessä oli kiintorulla ja silloin Mio teki niin kuin pitää.

Eli 1. Tyhjä, 2. Löytö, 3 ja 4 tyhjiä, 5 ja 6 löytöjä.

No jos nyt vähän jotain

Ei ole tullut kirjoitetettua, kun ei ole oikein tapahtunut mitään ihmeellistä. Turun näyttelyyn en jaksanut Mioa ilmoittaa, mutta menin sinne esittämään Oscarin, joka sai EH:n. Tuomari oli todella mukava ja hän tuli vielä erikseen kertomaan miksei antanut ERIä ja yllättäen se oli taas koko. Penne ja Iisa edustivat kiharaturkkista kelpiemuunnosta, joten heidän menestys kariutui siihen. Mion poika Toivo piti mainettaan yllä ja oli ROP!

Hilpi oli viikon hoidossa ja minulla oli juuri silloin flunssa, joten puuhailu jäi vain metsälenkkeihin. Onneksi Mio jaksoi touhuta Hilpin kanssa, niin mina pääsin hieman vähemmällä.

Tämän vuoden suunnitelmiin kuuluu ainakin haku-kokeet ja kevään erkkariin olisi jo kiva päästä osallistumaan käyttöluokkaan. Valioluokka on niin iso, ettei sieltä nouse niin helposti. Ollaan käyty treenaamassa tottista hallilla. Tällä hetkellä olen joutunut vahvistamaan kapulan pitoa ja Mio vastaa hyvin Korrin tekniikkaan vaanimisen kautta rauhallinen pito. Kapulan palautukset ovat myös hidastuneet, kun en ole niitä vahvistanut piiitkään aikaan, joten ollaan nittäkin treenattu. Palautuksessa Mio myös vähän pureskelee kapulaa ja välillä tapporavistelee sitä, joten jatkan palkkaamista kesken tuomisen. Mio ei koskaan päästä irti kapulasta, vaikka heitän palkan, vaan palkka yritetään mahduttaa kapulan kanssa suuhun. Palkkasanasta Mio tarraa hyvin kapulaan kiinni, eikä enää pyörittele sitä suussa, joten seuraavaksi varmaan kokeilen, että palkkasanan jälkeen palkka ei lennäkkään vaan tulee minulta. Näin saan toivottavasti Mion tuomaan kapulan pureskelematta.

Seuraamisessa ollaan vahvistettu ihan pirusti oikeaa paikkaa ja viime treeneissä Mio oli jo ottanut ison harppauksen asian kanssa. Juostessa paikka on aina täydellinen, joten ehkä alan vain kisoissa pikakävelemään, niin saadaan oikea paikka, sekä siinä samassa kaavio nopeasti suoritettua.

Nefilläkin alkaa tottis näyttää todella hyvältä ja sen mielentila on oikea. Nefi on vain vähän hitaasti kehittyvää sorttia ja alkaa nyt vasta löytää oikeaa asennetta. Nefille on suunnitteilla haku-koe keväälle ja jos sieltä tulee tulos, niin se astutetaan syksyn juoksuun. Jos ei tule tulosta, niin sitten Nefi jatkaa tuloksen metsästämistä ja pennut tulee vasta ensi vuonna.

Mio on keskittynyt agilityssä tiukkoihin käännöksiin ja ettei aina tarvitse liitää ilmassa kymmentä metriä. Tällä hetkellä agility tuntuu tosi hyvältä ja meillä on Mion kanssa löytynyt yhteinen sävel. Kisoihin en ole kuitenkaan ilmoittautunut, koska viikonloput ovat aikalailla täynnä.

Vuoden päätöskisat

Pitkän tauon jälkeen osallistuttiin Mion kanssa agilitykisoihin ja ensimmäinen rata meni todella hyvin minun ohjauksen osalta. Siitä hyppäristä jäi todella hyvä fiilis, kun kepitkin onnistui. 15 virhepistettä tuli renkaalta kahdesta kiellosta ja yksi rima tippui. Olimme kuitenkin neljänsiä ja kielloista huolimatta meillä oli toiseksi nopein aika! Agilityrata ei sitten onnistunutkaan enään niin hyvin ja hyllyhän sieltä tuli.




Hain Hilpin hoitoon viikkoa ennen messaria, jotta sain treenattua sen kanssa näyttelyjutut kuntoon. Se on aina niin täysillä mukana kaikessa ja muutenkin ihana koira!


Lauantaina kelpiet olivat vähän jälkeen yksitoista arvosteluvuorossa, joten ei tarvinnut ihan kauhean aikaisin herätä. Sain matkaseuraksi Jennin ja Pennen. Automatkalla Hilpi oksensi ja sen pahoinvointi jatkui siihen saakka kunnes lähdimme näyttelystä. En siis vienyt sitä kehään. Esitin junnu-uroksissa Mion ison ja vallattoman pojan Oscarin, joka sai EH:n. Oscaria oli kiva esittää, kun se oli niin iloinen, ravasi hyvin silloin kun ei pomppinut ja seisoi erittäin hyvässä ryhdissä. Tuomari arvostelussa luki mm. ilmava ja iloinen nuorimies. Tuomari oli todella mukava ja ystävällinen koirille.


Kolmessa seuraavassa kuvassa Oscar. Alemmassa Mion kaikki pojat.

 Mion esiintyminen onnistui myös hyvin edestakaisin liikkeitä lukuunnottamatta, jossa se aina näyttää tuomarille, että hän on myös oiva pk-koira. Mion arvostelu oli hyvä, joskin tuomarin mielestä Mio oli liian kevyt. ERI4 ilman SAta oli tämän päivän saalis. Penne sai myös ERIn, muttei sijoittunut luokassa.

Lauantaina kiertelimme vielä kojuja ja pääsimme lähtemään ajoissa hotellille.

Sunnuntaina kelpit aloittivat kehän ja olimme hyvissä ajoin pari tuntia etuajassa. Sai ainakin häkin hyvälle paikalle ja Hilpin kanssa oli aikaa harjoitella. Ensimmäisenä esitin taas Oscarin, eikä tuomari tykännyt iloisesta koirasta, vaan vaati korrektia käyttäytymistä. Tuomari kielsi namien syöttämisen, mutta kädessä sai pitää herkkua. Onneksi Oscar malttoi seistä kauniisti pitkän ajan. Tänäänkin tippui vain EH.

Mion yksilöarvostelussa yritin asetella sitä namin kanssa, johon sain kuulla kunniani, että enkö ollut ymmärtänyt ettei koiraa syötetä kehässä, johon vastasin mitään ajattelematta, etten syöttänyt koiraa ja sanoit aiemmin että nami saa olla kädessä. Se kommentti oli virhe, sillä sain kuulla palopuheen koiran oikeaoppisesta esittämisestä. Ehkä otin vähän itseeni, eikä minua kiinnostanut enää esittää Mio ja Hilpiä kunnolla. Mio sai ERIn eikä sijoittunut luokassa. Penne ja Hilpi saivat molemmat EH:n. Hilpin arvostelussa luki hyvin esitetty :D

                                                                Mio

                                                               Penne

                                                               Penne ja Mio

                                                              Hilpi

                                                             HeJV-16 JV-16 Dana

                                                             HeJV-16 JV-16 V-16 Toivo

Meidän retkikunnalla ei ollut suurempaa menestystä, mutta Mion kaksi lasta pärjäsivät paremmin kuin hyvin! Toivo "New Hope" oli kumpanakin päivänä paras junnu ja sunnuntaina PARAS UROS! Joten Titteleitä tuli kolme ja yksi SERTi tarttui myös matkaan. Dana "Not For Sale" oli molempina päivinä PARAS NARTTU 2, joten kaksi SERTiä ja titteliä!


Miosta tulee taas isä ensi vuonna! Ensimmäiset pennut ovat olleet niin huippuja tyyppejä, että toivottavasti nämä seuraavat ovat vähintään yhtä hauskoja.


                                                                  Mio ja Hilpi itsenäisyyspäivänä

Tanskan - ja pohjoismaiden voittaja

Tanskassa oli tänä vuonna kaksi tittelinäyttelyä, joten silloin jos koskaan on hyvä ajankohta mennä näyttämään Nefiä kasvattajalle. Mio tottakai lähti mukaan, sekä Iida ja tervueren Kauko.

Lähdimme jo torstaina ilta-laivalla, sillä olimme varanneet perjantain matkustamiseen. Navigaattori näytti, että olisimme Tanskan Herningissä viiden aikoihin ja matkaa sinne oli yli 1000 km. Ensimmäinen 150 km sujui oikein hyvin, kunnes pyyhkijä rasahti rikki. Seuraavat 200 km meni ihan okei huonosta näkyvyydestä huolimatta, mutta sitten alkoi sataa räntää. Tuulilasin lämmitys ja täysillä lämpöä puhaltava tuuletin ei auttanut kuin vähän ja päätimme etsiä korjaajan. pyyhkijä oli mennyt totaalisen rikki ja kaikissa korjaamoissa sanottiin, että siihen tarvitaan vara-osa, tai heillä ei ole resursseja korjata sitä. Vasta viides korjaamo suostui tekemään siihen oman patentin, että se edes tämän matkan kestää kasassa. Ja onneksi löysimme tämän ihanan ihmisen, joka suostui auttamaan, sillä koko meidän reissun ajan tuli vettä tai lunta. Olimme päättäneet ottaa mukaan vain pakolliset tavarat, joten sadevaatteet ei kuuluneet listalle. Hotellilla olimme vasta puoli kahdeksalta illalla.

Seuraavana aamuna olimme laskeneet ja suunnitelleet hyvin aikatalun. Mio olisi 17. koira kehässä, joten riittää, että olemme ysiltä näyttelypaikalla. Tanskassa on aina ruuhkaa kaikkialla ja niin oli näyttelypaikallakin. Sinne oli ainakin kilometrin jono! En ollut matkustanut tuskaista tuhatta kilometriä Herningiin asti myöhästyäkseni kehästä! Onneksi jono liikkui yllättävän nopeasti ja ripeän askelluksen ansiosta olin kehän laidalla vähän vaille ysiä. Kehät alkoivat vielä onneksi myöhemmin ruuhkan takia.

Uroksia oli 4 kpl:tta: 1 pentu, 1 junnu ja 2 valiota. Tuomarina oli Knut Sigurd Wilberg. Junnu uros ei saanut SAta, toisin kuin valiourokset ja Mio oli PU1. Narttuja oli 12 kpl:tta ja Nefin lisäksi avoimessa oli yksi koira. Tuomari liikutti Nefiä enemmän kuin muita koiria ja häntä selvästi häiritsi Nefin korkealla kannettu häntä. Nefi sai ERIn ilman SAta ja oli luokkansa toinen. Rop-kehän alkaessa kehäsihteeri kutsui PU2:n kehään ja olin ihan että mitä?! Mutta onneksi tuomari oli skarppina ja huomasi väärän koiran. Netissäkin lukee tuloksissa virheellisesti, että Mio olisi kilpailuluokan toinen. Mio oli lopulta VSP, joten se sai DKV-16, DK MVA ja C.I.E.-tittelit!

Lauantain tulokset ja arvostelut löytyvät täältä

Sunnuntaina olimme ottaneet opiksemme ja saavuimme hyvissä ajoin näyttelyyn. Tällä kertaa myös näytely-asettajat olivat varautuneet eikä ruuhkia ollut. Kelpit aloittivat ja 27 kpl:tta oli ilmoitettu, joista 5 oli pentuja. Uroksia oli 6 kpl: 1 jun, 4 val ja 1 vet. Tuomarina oli Kathy Delmar ja hän oli aika tiukka arvosteluissa. Mio sai ERIn, SAn ja voitti luokkansa. PU-kehässä oli Mion lisäksi valio-uros ja veteraani ja Mio lopulta voitti.

Narttuja oli 14 kpl:tta ja avoimessa oli kolme koiraa. Meillä ei Nefin kanssa alkanut kovin vahvasti, sillä menin myöhässä kehään. En ollut huomannut, että kehä oli alkanut, kun juttelin Nefin siskon omistajan kanssa. Halli oli vielä kaiken lisäksi todella hälyinen eikä siellä kuullut kauas mitään. Saati tanskaa, sillä kehäsihteeri suostui puhumaan vain sitä. Mutta onneksi Nefin kasvattaja huomasi, että avoimen koirat ovat arvostelussa ja menin kehään todella nöyränä. Kehäsihteerikin raivosi siinä jotain tanskaksi vaikka sanoin etten ymmärrä ja menin vähin äänin paikalleni. Kun tuomari oli arvostellut Nefin, hän osoitti saman tien, että jään jonon ensimmäiseksi. Kierroksen jälkeen tuomari osoitti Nefin ykköseksi ja jäimme muiden luokkalaisten kanssa odottamaan josko tuomarisihteeri tulisi sanomaan saiko joku SAn. Hetken odottelun jälkeen lähdimme kehästä ja laitoin Nefille oman pannan kaulaan. Kun PN-kehä alkoi, vihainen kehäsihteeri tuli viittomaan ja hölöttämään tanskaksi että Nefin pitäisi tulla kehään. Nopeasti kaivoin laukusta varanäyttelyhihnan ja taas juostiin kehään. Suureksi hämmästykseksi meidän lisäksi kehässä oli vain yksi veteraani. Tuomari ei edes juoksuttanut meitä ympäri, vaan osoitti heti Nefin voittajaksi. Olin ihan että WTF! tämä tuli kyllä ihan puskista. ROP-kehässä Mio vei voiton ja molemmille tuli PohjV-16 titteli! 

Sunnuntain tulokset ja arvostelut löytyvät  täältä

Kaukon kehän jälkeen pääsimme lähtemään, eikä edes ajateltu että olisimme jaksaneet jäädä ryhmäkehään. Olimme varanneet hotellin ruotsin puolelta Malmööstä, jonne oli n. 350 km, jotta seuraavana päivänä ei olisi niin pitkä matka. Maanantai meni taas matkustamiseen.

Oli sen verran rankka matka istua autossa, että en ihan heti lähde uudestaan.

Ja Helmi täytti jo 11! Vauhti ei ole hidastunut yhtään ja lenkillä ihmiset kysyy onko se pentu.