maanantai 31. maaliskuuta 2014

Tanskan matka

Minun rakas oma kulta mussukka täytti jo 2 vuotta!!! En vaihtaisi mistään hinnasta pois. On se vaan niin täydellinen! Nyt tulee mieleen siskonpeti sarjan äiti koneella ja tosiasiassa mulla menee hermot. Ei onneksi, sillä Mio nukkuu kiltisti sohvalla, kun on riekkunut koko viikonlopun Pennen kanssa ollessaan hoidossa Jennillä. Me nimittäin matkustettiin äidin kanssa Tanskaan. (Jennin ottamat kuvat Miosta, Pennestä, Ellestä ja Santerista)


Perjantaina oli operaatio Mion väsytys tallilla ja ratsastuslenkillä ennen kuin vein sen Jennille. Sinne Mio jäi iloisena leikkimään Pennen kanssa. Menin yöksi äidille, koska herätys oli 2.30! Enkä paljon nukkunutkaan. Kuitenkin pirteinä jännityksestä lähdimme iloisina matkaan ja koska aina unohtuu jotain, niin tällä kertaa eväät, jotka oli tarkoitus syödä terminaalissa. Onneksi ei sen pahempaa, mutta kun kävimme huoltoasemalta hakemassa uudet eväät, niin eikös nekin jääneet kassalla?! Kannattaa maksaa ja jättää sinne! No hain ne kuitenkin nöyränä pois. Toinen töppäys (ei minun tämäkään) oli parkkipaikan kanssa. Meidän oli tarkoitus jättää kaukoparkkiin, koska se on halvempi. Päädyimme kuitenkin suorinta tietä lentokentälle ilman törmäämistä mihinkään kylttiin kaukopaikasta ja jätimme auton kiireessä lentokentän parkkiin, joka tuli maksamaan sievoisen summan. Liput jouduimme lunastamaan automaatista ja tällä kertaa minä sössin nopean ongelmaratkaisu-kyvyn (äkkipikaisuuden) takia ja päädyimme istumaan erilleen toisistamme. Olipahan ainakin molemmilla ikkunapaikat!

Tanskassa etsimme autovuokraamon tiskin ja jäimme odottamaan Maijan seuruetta, jonka lento tuli vähän myöhemmin. Maija (Maiskis-kennel) haki sijoitukseen aikaisemmasta pentueesta nartun ja kätevästi pääsimme samaa matkaa kasvattajan luokse. Alkumatka ei kuitenkaan sujunut kätevästi, sillä tie oli pitkän matkaa täynnä kaupungin työläisiä korjaushommissa, eikä jono liikkunut sujuvasti 20 minuuttiin. Ja saatiimpa hajotettua tuulilasikin kiven iskusta. Onneksi oli kalliimpi sopimus, jossa ei tarvitse maksaa renkaiden tai tuulilasin rikkoutumista. Ja onneksi matkustimme viisaampien kanssa, jotka olivat ottaneet selvää, ettei nopeampi lautta-reitti ole käytössä. Ajoimme siis kiertotietä.

4 tuntia taittui nopeasti ja olimme ajallaan Brigitan luona. Pennun hakijoilla ei ollut enempää aikaa, kuin kirjoittaa paperit kuntoon, sillä heidän lento oli vielä samana iltana.
Brigitta asuu maalla ihanassa kartano tyylisessä talossa ja maisemat oli ihan mielettömät! Hänellä on kotonaan yksi kelpi narttu Cooma, jolla on sama emä, Dixie, kuin meidän pennulla. Cooma oli ollut Sofian luona ruotsissa ja he olivat juuri tulleet takaisin. Sofian  kuvia kannattaa käydä ihastelemassa! Näimme myöhemmin myös Cooman veljen. Kaikki koirat olivat mielettömän kivoja! Toiminnallisia, sosiaalisia ja hulluja kelpieitä :)
Olimme aluksi ulkona pentujen kanssa ja kaikki olivat todella rohkeita ja jokainen taisteli hyvin. Erityisesti meidän pikku prinsessa <3 Jonkin ajan päästä siirryimme sisälle pentujen kanssa, joimme kahvit ja juttelimme kelpeistä. Brigitta on todella mukava ja meillä oli täysin samanlainen ajatus kelpeistä ja olen niin tyytyväinen, että saimme häneltä pennun.
Sofia vei meidät ystävällisesti juna-asemalle, kun juuri lähtömme aikaan saapui pennun hakijoita. Sofia on näillä näkymin tulossa maailman voittajanäyttelyyn Helsinkiin, joten ilmoittakaahan koiranne mukaan, niin saatte niistä kaupan päälle kauniit kuvat kelpiegalleriaan ;)

Junamatka kesti n. 3 tuntia ja kööpenhaminan rautatieasemalla pienen sekoilun jälkeen saimme ostettua liput lentokentälle menevään junaan. Kello oli yhdeksän ja pieni väsymys painoi, eikä olisi enää jaksanut zombailla ympäriinsä. Silti me urhoollisesti talsimme ympäri terminaalia, kun jokaisella apua kysymältämme henkilöltä oli eri näkemys hotellin bussin lähtöpaikasta. Onneksi oli äiti matkaseurana, joka ei hylkää luovuttamis pisteessä olevaa, raivoavaa tytärtään. Päättömän säntäilyn jälkeen löysimme pysäkin ja odotimme ikuisuuden, molemmat turpa kiinni, kunnes bussi saapui ja vei meidät hotellille. Paikka yllätti positiivisesti, sillä hinnan perusteella olisi luullut hotellia huonommaksi. Menimme melkein samantien nukkumaan, mutta koska kelloja siirrettiin tunnilla eteenpäin, saimme toistamiseen nukkua ruhtinaalliset neljä tuntia. Aamulla siirryimme hyvissä ajoin lentokentälle ja söimme siellä.
Alle vuorokaudessa näimme koko Tanskan auton ja junan ikkunasta. Vuoden päästä paremmalla ajalla ja toivottavasti samalla kokoonpanolla + (tietenkin) Mio, saavumme takaisin Tanskaan kennel-leirille.

Pennun nimi on skovfarmens chocolate miss misty ja muuttaa siis äidin luokse. Minulle ei tule kolmatta koiraa! :D

keskiviikko 5. maaliskuuta 2014

back to business

Ja taas mä joudun vetää sanat ja vuodatukset takaisin! Ihanaa, että ihmiset potkivat mun synkän risukasan kumoon ja kertoivat, ettei syytä huoleen. Mion selässä oleva LTV1 ei ole sairas vaan rajatapaus, aivan kuten B-lonkat! Ehkä pitäisi oppia ajattelemaan ennen kuin toimii! Joka tapauksessa, Miolla ei ole mitään hätään ja siitä voi tulla kaikkea mitä olen suunnitellut sen pään menoksi.

Päivän piristykset eivät loppuneet siihen. Aurinko paistaa ja punto pääsi katsastuksesta läpi! Olin varma, että poistun liikkeestä pitkä vikalista kädessä ja merkintä hylätty. Nyt vain oli vikalista. Onneksi aurinko oli piristänyt myös katsastusmiehen mieltä.

Ja niin kuin minä viime tekstissä vannoin, etten tule koskaa kasvattamaan yhtäkään pentuetta, niin joudun taas perumaan sanani. Olen etsinyt jo vuoden ulkomailta mukavaa pentuetta ja aina on tullut jotain esteitä tielle. Tämänkin pentueen kohdalla meillä meinasi käydä huonosti, kun narttuja syntyi vain kaksi ja me olimme vasta neljäntenä varalla. Viikon päästä kasvattaja kuitenkin ilmoitti, ettei jätäkään pentua kotiin, vaan myy sen mielellään meille! Me matkustetaan kuun lopussa tapamaan kasvattajaa, tutustumaan emään ja lääppimään pentuja. En ole ollut lentokoneessa 10 vuoteen!
Ja nyt kun päästiin vauhtiin ja meillä on käynyt paras tuuri, niin meidän Musnat-perhe kasvaa yhdellä sijoitusnartulla, jonka olisi tarkoitus syntyä loppuvuodesta. Yhdistelmä on niin kiva ja mielenkiintoinen, etten malta odottaa mitä sieltä tulee!





 Mion päivän pelasti lenkiltä löytämänsä frisbee. Mulla on auto täynnä sen löytämiä leluja :D









sunnuntai 16. helmikuuta 2014

Aktiivista ja tervettä elämää!

Mio kävi viime torstaina luustokuvissa ja perjantaina kennelliitolta sai lausunnon. Ettenkö sanoisi nopeaa toimintaa. Minua jännitti ihan mielettömästi, mutta turhaan, sillä Mio oli kaikinpuolin terve: A-A lonkat ja 0-0 kyynärpäät! Mio on toimiva, kaunis ja terve!


Maanantaisin ollaan käyty agility-treeneissä ja minun pitää opetetella liikkumaan paremmin. Mio kyllä osaa. Meidän oli tarkoitus osallistua viime viikolla mölli-hyppykisaan, mutta omistajan talous teki yllättävän romahduksen auto-huollon ja Mion tarkastusten takia.
Kontaktiesteitä silmällä pitäen ollaan treenattu kotona kohteisiin peruuttamista, jotta Mio ymmärtäisi takajalkojensa olemassaolon. Olen rullannut pitkistä ja kapeista matoista puominlevyisen alueen ja ollaan sillä treenattu kehikko harjoitusta.
Joissain harjoituksissa olen huomannut, että kelpiä ei voi aina ohjata trendien mukaan. Vaikka ne toimivat bortsuilla, ei ole automaattisesti sanottu että se on kelpielle paras ratkaisu. Yhdessä harjoituksessa hinkattiin ja hinkattiin ohjausta, eikä toiminut ja kysyin voinko kokeilla toisin ja GABISH! heti onnistui. Kelpien ajatusmaailma on monimutkainen ja sitä on turha lähteä muuttamaan, pitää vain löytää ne vahvuudet ja soveltaa niiden kanssa homma sujumaan.

Toko meinasi olla jäissä omistajan mukavuudenhalun takia, kunnes facebookista nappasin myynnissä olevan treenikerran Tuija Seren hallille. Peilien kanssa on niin paljon helpompi treenata ja katsoa palkkauksen kohta kuntoon ja Miollekin teki hyvää treenata erilaisessa häiriössä.
Hanna-Marilta saatiin kolme tokotreeni-kertaa Doxx-hallille tiistaille. Halli on vuokrattu kahdeksi tunniksi omatoimiseen tokoiluun, jossa pääasiassa tehdään pareittain hommia. Olen niin innoissani kun saa lämpimässä treenata ja onneksi sain ostettua pari treenikertaa lisää Liinalta :) Ei muuta kuin AVOimen kisoja etsimään.

Haku on ollut tauolla ja ilmaisuja on otettu kielletyn vähän, ei oikeastaan yhtään. BH-kokeitakin pitäisi alkaa katselemaan.

Jottei vapaa-ajalla tulisi tylsää, aloitin käymään ratsastamassa pari kertaa viikossa suokki-ruunaa. Liikuttelen tallin muitakin hevosia ja viimeksi Mio pääsi mukaan kun kävin maastossa lämppäri orilla. Niin ihanaa ja helppoa kun Mio saa lenkin siinä samalla ja Mion mielestä parasta kun saa juosta täysillä.
Pari kertaa ehdittiin käydä Mion kanssa hiihtämässä. Mio tekee senkin asian täysillä ja vetää niin kauan kunnes käsken sen lopettaa. Minun ei tarvitse potkia vauhtia lisää kun meno on jo tarpeeksi hurjaa. Välillä päästän Mion juoksemaan vapaana ettei se väsy liikaa. Mutta ei. Se ei väsy, vaan hetken vapaana juoksentelun jälkeen tulee pyytämään, josko voisi taas vetää. Minun treenit jää melko olemattomiksi :D

maanantai 6. tammikuuta 2014

Katsaukset ja suunnitelmat

Oltiin viime viikonloppuna kelmi-nallikallion kennelpäivillä turisteina ja osallistuttiin Mion kanssa tokoon. Kaisa löysi ongelman Mion levottomaan seuraamiseen: se ei seuraa ravissa vaan jättää minun puoleisen etujalla astumisen välillä pois (vrt ihminen hyppii yhdellä jalalla). Tällä hetkellä tarvitsen toisen ihmisen kertomaan, koska Mio astuu normaalisti ja palkkaamaan heti. Avustaja kertoo myös heti jos ei astu jalalla ja otan heti askeleen taakse. Tänään treeneissä kävelin toodeellaa hiiljaa jotta Mion oli pakko astua joka jalalla painavasti maahan. Muuten treeni ei onnistunut vaan koira pomppi ja nyt huomasinkin sen. Ennen kuin Kaisa sanoi asiasta, en ollut kiinnittänyt siihen huomiota. Koulutuspäivillä oli tosi kivoja koiria, jotka työskentelivät sata lasissa niin tokossa kuin agilityssä.

Vuosi 2013

Kilpailuiden osalta Mio pyöri pääasiassa näyttelyissä. Tammikuussa heti junnu-ikään päästyään käännyttiin Turun näytelyssä josta VSP ja SERT. Toinen SERT ja taas VSP tuli Lahden KV-näyttelystä. Kesällä käytiin road tripillä Virossa ja Latviassa, yhteensä 6 näyttelyä, jokaisesta SERT ja virosta KV-näyttelyistä CACIBit. Näyttelyvuosi huipentui pohjoismaiden- ja voittaja näyttelyihin, joista molemmista SERTit ja voittajasta vara-CACIB. 

TOKOssa kisattiin kaksi ALO-kisaa. Ensimmäinen oli SBCAK-toko joukkue SM-kisoissa. Me ei oltu kumpikaan valmiita vielä silloin, mutta saatiin kokemusta ja tiesimpähän ainakin että Mio työskentelee 100% innokkaana vaikka mittari näyttää +30 astetta. Seuraavista kisoista 161 p riitti 1.tulokseen.

Agilityn alkeis-kurssi aloitettiin syksyllä. Kesällä harjoiteltiin jo joitain ohjauskuvioita metsässä puita apuna käyttäen. Mio syttyi samantien lajiin.

Hakua treenattiin säännöllisen epäsäännöllisesti, mutta ollaan edistytty. Ollaan treenattu alusta asti pelkillä haju-treeneillä ja maalimiehet joka koiralla eri piilossa. Odotettu että koira saa hajun ja lähetetty. Matkaa on lisätty pikkuhiljaa ja nyt Mio uppoaa 50 m ja täysin suoraan läpi kaikkien esteiden. Se on oppinut työskentelemään ilman näkö- tai kuulo apuja alusta asti ja avaa nenänsä heti radalle mentäessä. Mio toimii itsenäisesti, mutta on hallinnassa <3

Helmi on ollut todella pirteä koko vuoden. Se on reipastunut todella paljon kun Mio muutti meille. Niistä huomaa, että ne nauttivat toistensa seurasta. Ne on molemmat niin kohteliaita ja hienovaraisia, niiden ei tarvitse koskaan tapella mistään ja ne luottavat toisiinsa. 

Mio suoritti MH-testin yhdessä sisarusten kanssa ja kaikki saivat paremmat kuin hyvät tulokset. Sisaruksista 3 on kuvattu, 2 x A ja 1 x B. Näillä kaikilla 0-0 kyynäreet. Mio kävi viime kesänä silmä- ja polvitarkissa ja sai terveen paperit.

Keväällä meille syntyi kolmas kelpie-pentue. D-lapsosia syntyi maailmaan 5 kpl, 3 urosta ja 2 narttua. Pari kuukautta meni niiden kanssa touhutessa ja sossuttaessa ja Mio-setä oli suurena apuna ja esimerkkinä. Pennut täyttävät kohta vuoden ja kaikilla on mennyt hyvin uusissa kodeissa. Kaikkein parasta on tietää, että niillä on jokaisella ihanat ja rakastavat perheet.

Vuosi 2014

  • TOKOssa kisataan ainakin avoimessa luokassa. Jos saadaan voittajan liikket kuntoon niin myös siinä.
  • BH-koe suoritetaan keväällä
  • Syksyllä startataan haku-kokeessa
  • Agilityssä startataan TSAUn juhannus-kisoissa (jos olen töissä niin ei ole muutakaan tekemistä)
  • Muutamassa näyttelyssä pyörähdetään (ehkä maailmanvoittaja ja erkkari). Tavoite on esiintyä käyttö-luokassa joulukuun voittaja-näyttelyssä. 
  • Terveystarkastukset keväällä
Mietin, että olisin ilmoittanut Mion luonnetestiin täksi vuodeksi, mutta tulin siihen tulokseen, ettei sillä asialla ole niin kiire. 2013 Mio suoritti MH-testin ja 2015 Mio suorittaa MT:n ruotsissa, joten ajattelin jättää suomen luonnetestin vasta kevääseen 2016.

maanantai 16. joulukuuta 2013

Messari

Lyhyesti sanottuna minulla on ERInomainen koira! Mio on ollut 10 näyttelyssä, joista jokaisesta saanut ERIn ja SERTin. Kun etsin koiraa, luonne oli tärkein kriteeri ja näyttelyissä käydään vain pakolliset SERTit hakemassa muotovaliota varten. Ja kappas, me ollaan pyörittykin siellä enemmän kuin tarvitsee :) Seuraava näyttely on vasta kun Mio on 2 vuotta.

Lauantaina messariin oli ilmoitettu 32 koiraa, joista yksi taisi olla poissa. Tuomarina oli Noreen Harris Australiasta ja hän oli aika tiukka, kun ei edes antanut yhtään SERTiä tai CACIBia nartuille. Uroksia oli 17 ja 9 sai SAn. Mion lisäksi NUOrten luokassa oli 3 urosta ja Mio sai ERIn, SAn ja oli NU1. ParasUros-kehässä ValioUrokset ja yksi Käyttöluokan uros sijoittuivat, mutta Mio sai SERTin! Arvostelu oli hyvä, ei mitään pahaa sanottavaa:

Good breed type. Exellent balance. Masculine head. Sharp expression. Well angled front and rears. good bone. Strong feet. Carries topline and tail well.

Sunnuntaina kelpejä oli 27 kpl ja tuomarina Tanskalainen Morten Maththes. Pentuluokassa oli kasvattimme Iisa, jonka esitin. Iisa esiintyi oikein mallikkaasti ja sen kanssa oli kivaa kehässä.,Tuomari tykkäsi Iisasta ja antoi sille KP:n ja ROP pentu arvosanat:

Lovely head, just little round in eyes, well set ears, good neck, straight topline, chest not fully developed yet, good body shape, nice angulations, correct coat, ideal type with good movement.

Mion luokassa oli 2 koiraa ja Mio oli lopulta NU1. Parasuros-kehässä oli 7 urosta ja Mio juoksi itsensä PU2! Ensimmäiseksi tuli valioluokan uros, joten Mio sai taas SERTin. Myös vara-CACIB tarttui mukaan :)

Agile and masculinen type. Lovely head and expression. Well shaped eyes. Good set of ears. Good neck and topline. Well developed chest. Good body shape. Well angelated fore. Good turn of ?. Good coat. Well ?. Moves with good reach and drive. Good energy.

Kuvia löytyi pohjoismaiden voittajasta http://kelpie.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumia+2013/Pohjoismaiden+Voittaja+2013/Australiankelpie/
Kiva että joku jaksaa räpsiä kuvia :)




maanantai 2. joulukuuta 2013

We jumped, newer asking why.

Agilityn alkeiskurssi loppui ja jatkokurssi on vasta tammikuussa. En malta odottaa, että pääsee Mion kanssa taas aksaamaan, on se niin hullua menoa. Pari viimeistä kertaa harjoiteltiin 4 esteen ratoja, joissa oli aina jokin ohjaus-tekniikka mukana. Mio on nyt jo niin nopea, että minulla on ongelmia pysyä vauhdissa. Kun jättää Mion odottamaan esteen taakse, se on vaanimis asennossa ja käskyn saadessaan ampaisee liikkeelle kumirouheet pöllyten ja onkin jo toisessa päässä hallia. Kaikki esteet se on suorittanut mitkä on tullut eteen. Eikä nopeus ole ainoa hankala asia Mioa ohjatessa, vaan se myös lukee minun pienetkin sormen heilautukset ohjaavaksi tekijäksi. Minun ohjauksen pitää olla täysin ajantasalla. Jos olen myöhässä, peli on jo menetetty, koska Mio on jo suorittanut 10 estettä siinä ajassa. Jos olen liian ajoissa ja hätiköin. esim valssiharjoituksessa olin, niin Mio ei suorita estettä vaan lähtee perääni. Mutta heti kun ohjaukseni on kohdillaan, Mio toimii kuin unelma ja suorittaa kaikki ohjauskuviot täydellisesti! Ja mikä parasta, se kestää hinkkaukset ja toistot, aina tehdään yhtä täysillä ja niin kauan kunnes äiti osaa ohjata.
Olin Helmin kanssa taas juoksemassa mölli-radan ja voi kauhea mikä kaaos. En ohjannut ollenkaan ja Helmi raukka oli ihan pihalla ja kerran menikin väärän esteen. Nyt ymmärrän kun ihmiset sanoo olevan vaikeaa ohjata kahta erillaista koiraa. Ohjasin Helmiä kuin olisin ohjannut Mioa, eikä se sovi Helmille. Miolla on niin suuri halu suorittaa esteet, että voin vain osoittaa 10 m päässä olevaa estettä ja Mio on jo tehnyt sen. Se menee sinne minne kroppani osoittaa. Helmi on epävarmempi ja tarvitsee selkeämmät ohjeet, kädestä pitäen mennään koko rata. Mutta onneksi Helmillä oli kivaa, eikä ottanut nokkiinsa minun töppäilyjä ja juossut pois radalta, vaan oli pieni raivo-orava jo ennen radalle menoa. Helmi on niin otettu kun pääsee tekemään jotain :)
Mion uusi takki

Edellisellä viikonloppuna pikku-Penne (musnat Dubbo) oli luonani hoidossa. Se on niin pieni verrattuna Mioon, varmaan joku 46 cm korkea, kun ei se Helminkään rinnalla niin isolta näyttänyt. Minä pääsin niin helpolla, kun ei tarvinnut keksiä pojille tekemistä. Ne viihdyttivät toisiaan koko ajan ja olivat molemmat alkuviikon väsyneitä. Mio vaikutti niin aikuiselta Pennen seurassa ja oli lenkilläkin kovin ylpeä iso-veli. Koskaan Mio ei käyttäydy niin hyvin kuin Pennen seurassa, jolle pitää näyttää hyvää esimerkkiä ja miten kuuluisi käyttäytyä (yksin ollessaan niistä voi lipsua). Helmikin oli luottavainen ja ystävällinen Pennelle <3

Karhuveljeni Koda (kuva-kulma vääristää kokoeroa)

Haku treeneissä Mio uppoaa 50 m ja tekee täysin suorat pistot! JEE! Maalimiesmotivaatiokin saatiin takaisin, kun otettiin käyttöön saalisleikki namilla ja loppupalkka on maalimeihellä. Kentällä treenattiin viimeksi kulmia ja muutama kunnollinen saatiinkin. Ilmaisut ajattelin ottaa seuraavaksi työn alle ja koittaa saada ne kuntoon talven aikana.

Ja voihan voittaja! Miten voin jännittää niin paljon jotain näyttelyssä juoksemista?! Enää kaksi viikkoa ja olen stressannut sitä jo kuukauden. Onneksi kelpiet on molempina päivinä klo 12.30 jälkeen niin saan rauhassa pyöriä ympäri messukeskusta ja rauhoittua. Eikä tarvitse herätä aikaisin ja iltapäivällä suurin hälinä on jo laantunut. Lauantaina kelpejä on 32 kp, 17 urosta ja 15 narttua. Sunnuntaina on 27 kpl. Jakaumaa en tiedä, mutta pentuluokassa on meidän kaunis kasvatti Iisa ja olen lupautunut esittämään sen. Eli stressille on lisää aihetta. Tällä viikolla Iisa tulee turkuun agility-turistiksi ja voimme miettiä sotasuunnitelmat valmiiksi tuomarin hurmaamisen osalta. Mikä voisi mennä vikaan? Ainakaan juoksemista ei helpota se, että nyrjäytin nilkkani lauantaina treenatessani Mion kanssa, mitäs muutakaan kuin näyttelyssä juoksemista. Nyt klenkkaan keppien kanssa, mutta koko ajan jalka on parempi ja pystyn jopa laittamaan jo painoa jalalle. Eli ei mitään stressiä ;)




Penne


Mio testaa pompan takkia

Meillä oli D-pentutapaaminen syysloman aikoihin. Mukana oli Pimu, Eppu, Penne, Iisa ja Mio. Karin albumista löytyy kuvia https://picasaweb.google.com/117757779688178341300/VTapaaminenDPentue

Tuollakin on kivoja kuvia https://picasaweb.google.com/117757779688178341300/FasuKamuPenneMio

sunnuntai 3. marraskuuta 2013

Vapautta elää voi kutsuu yhtälailla juhlinnaksi

Helmi-vanha-luumu täytti viikko sitten 8 vuotta! Ei ikinä uskoisi sitä niin vanhaksi, varsinkaan käytöksen osalta. Tempperamentiltaan Helmi on rauhallinen, mutta joissain tilanteissa se on sähläri-kelpie, kuten kotiin tullessa, ulos lähtiessä ja autoilussa. Vanhemmiten nämä ovat korostuneet, enkä ole saanut sitä opetettua rauhalliseen mielentilaan näissä asioissa. Ja voi kuinka minua ärsyttää koira, joka riekkuu arkielämässä tälläisissä kohdissa. Mion kanssa olen onneksi onnistunut opettamaan sen olemaan rauhallinen, vaikka Helmi riekkuu, huutaa ja hilluu, Mio ei lähde mukaan siihen. Mielenterveyteni ei kestäisi kahta kaahottajaa ja nyt vain verenpaineeni on välillä huippu lukemissa. Mutta Helmiä pitää kiittää siinä asiassa, etten IKINÄ hankkisi enempää kuin kaksi koiraa! Jos molemmat koirani olisi hyvin käyttäytyviä, minulla saattaisi olla enemmänkin koiria ja se menisi jo yli. Tällä hetkellä rahkeet riittää omistaa vain yksi harrastuskoira ja yksi seurakoira, ja molemmat ovat aivan täydellisiä tehtävissään. Kolmannelle koiralle ei edes riittäisi tarpeeksi huomiota, kun nämä kaksi kultaa vie sen jo nyt häikäilemättömästi.

Helmin synttäreitä juhlittiin perheen kesken maksalaatikon merkeissä ja viime tiistaina oli juhlat, kun Helmi pääsi epävirallisiin agi-kisoihin juoksemaan mölli-radan. Juhlat venyivät melkeen yöhön, kun kotiin pääsimme lähtemään vasta klo 23.00. Rata oli kiva ja siinä oli meille molemmille tarpeeksi haastetta (tai oikeastaan minulle, kun pitää olla kokoajan ajatusta edempänä). Minua jännitti suunnattomasti ja kävin radan mielessä läpi ja mietin kaikki siirrot millin tarkasti, aivan kuin Sherloc Hollmes-elokuvassa :D Alku rata meni suunnitelmien mukaan mutta puolessa välissä rataa tapahtui jokin ajatuskatko ja käännöksessä jäin jälkeen, josta seurasi seuraavan valssin pois jääminen, ja toisen ja yhtäkkiä olin siinä tilanteessa että jouduin koko ajan leikkaamaan takaa ja koska Helmi on epävarma, se meinasi kieltää putken, mutta onneksi huomasin sen ilmeestä ettei se mene sinne ja sain jotenkin pelastettua tilanteen. Nolla rata, vaikka se olikin täysi kaaos. Helmi oli nopea muttei se riittänyt palkinnoille. Kisatreeni oli minulle hyvää harjoitusta ja huomasimpa senkin, että tarvitsen rutiinia kisaamisessa, että saan ajatuksen pidettyä kasassa.

Olin taas vaihteeksi kipeänä, enkä sen takia päässyt muutamiin hakutreeneihin. Tein Miolle yhden jäljen, joka oli n. 100 m pitkä ja johon oli tiputettu 3 keppiä. Treeni meni pilalle jo heti alkuun, kun en muistanutkaan missä kohtaa jälki tarkalleen on (miten amatöörimäistä). Mio kuitenkin lähti jäljelle ja löysi ensimmäisen kepin, mentyään ohi vähän matkaa. Onneksi kuitenkin tajusi että oli missannut kepin. Mion jalat kulkee selvästi nopeammin kuin hajun viesti aivoihin... Miehet. Mion jäljestys ei ollut ollenkaan kunnollista, mutta suoriutui kuitenkin. Onneksi olin aijemmin tallonut esineruudun ja olin asenteella: tämä ei voi mennä kuin hyvin. Olisi pitänyt jättää treenit jäljestykseen, sillä kuume nousi verenpaineen noustessa. Ruutu oli kapea ja vein ensimmäisen helpon esineen (lapasen) taakse. Mio lähti täysillä ja jäi pyörimään hanskan ympärille ja lähti pois. Katselin touhua hämmentyneenä ja lähetin uudestaan. Eikä tuonut hanskaa. Eikö se nähnyt sitä? Huutelin käskyt uudestaan ja Mio löysi hanskan, heitti sen ilmaan, jätti siihen ja jatkoi juoksemista! Eikä hakenut sitä, vaikka huusin! Olin ihan raivona! Kutsuin koiran luokse, en sanonut mitään, ilmekään ei värähtänyt. Laitoin koiran puuhun kiinni ja juoksin itse ruutuun purkamaan paineita. Heittelin ja leikin hanskan kanssa niin kauan että olin itse rauhoittunut. Olin pururadan vieressä ja voin kuvitella mitä lenkkeilijät ajattelevit, kun joku hilluu ja huutelee riemukkaasti metsässä heitellen lapasta. Kun sain purettuani raivoni kävelin rauhallisesti Mion luokse ja lähetin sen hakemaan hanskan ja kyllä toi lapasen niin ripeästi että! Palkkasin Mion ruhtinaallisesti ja olin iloinen. Seuraavaksi vein piponi ruudun puoleen väliin ja lähetin koiran. Sama juttu kuin aiemmin, kävi haistamassa pipoa ja jatkoi hillumista. Miten voi itsellä mielentila muuttua kymmenen minuutin aikana kymmenen kertaa? Ja siinä raivon-tilassa sulkee ympärillään olevat ihmiset ja tapahtumat pois mielestä kun ilman estoja menee leikkimään pipon kanssa. Taas kun olin rauhoittunut lähetin koiran hakemaan minulle kuuluvan esineen ja taas tuotiin vauhdilla. Mega palkkaamiset ja kiitokset herralle vaivan näöstä tuoda kadottamani pipo takaisin. Siihen päätettiin treeni ja pitäisi mennä taas katsomaan miten on työskentelyn laita tällä kertaa. Jos homma jatkuu samanlaisena. niin pitää kysyä neuvoa käytökseen viisaammilta.

Tällä viikolla treenattiin hakua pari kertaa ja molemmilla kerroilla meni paremmin kuin hyvin. Pimeällä kentällä harjoiteltiin syviä pistoja 50 metriin. Samalla otettiin yliheittoja ja loppupalkan (lelun) olin jättänyt maalimiehelle. Eilen metsässä tehtiin samoja syviä pistoja 50 m ja ensimmäiset maalimeihet etukulmissa oli haamuina. Mio teki molemmat täysillä suoraan läpi kaikenmaailman esteiden. Loput kolme maalimiestä oli myös 50 m ja ilman haamuja Mio paineli suoraan niiden luo. Loppupalkka oli taas maalimiehellä ja nyt kun Mio tietää lelun olevan jollain ukolla metsässä eikä minulla, niin sen motivaatio on kasvanut huimasti. Meidän ryhmässä on pääasiassa isoja koiria ja muut nauraa Mion näyttävän ihan maantiekiitäjältä verrattuna rotikoihin ja dobbereihin :D

Tokossa ollaan edetty kirjaimellisesti hitaasti. Seuraaminen on n. askel ja palkka, käännös ja palkka. Katse ja paikka pysyy jo paremmin.

Aika menee nopeasti ja n. kuukauden päästä on voittaja näyttelyt. Siitä havahtuneena aloin treenaamaan juoksemista kun ei siitä meinaa tulla mitään kun Mio vain seuraa. Ensin yritin saada Mioa juoksemaan namikipolle, muttei se ollut tarpeeksi kiinnostava ja seuraaminen jatkui. Vaihdoin palkan leluun ja johan juoksi! Tällä hetkellä juoksee hyvin suoraan muttei käännökset vielä oikein luonnistu. Ja toivotaan että alkaa juoksemaan myös ilman lelua. Ei me sinne näyttelyyn voitonkiilto silmissä mennä, vaan sen suuren tunnelman ja vuoden koiratapahtuman takia, olisi kuitenkin kiva että Mio juoksee kunnolla, kun olen maksanut itseni kipeäksi ilmoittaessani sen sinne. Pääsen myös esittämään kasvattimme Iisan (Musnat Deeragun) pentuluokkaan sunnuntaina. Jännää! :)