Mio ja Helmi: We jumped, newer asking why.

Agilityn alkeiskurssi loppui ja jatkokurssi on vasta tammikuussa. En malta odottaa, että pääsee Mion kanssa taas aksaamaan, on se niin hullua menoa. Pari viimeistä kertaa harjoiteltiin 4 esteen ratoja, joissa oli aina jokin ohjaus-tekniikka mukana. Mio on nyt jo niin nopea, että minulla on ongelmia pysyä vauhdissa. Kun jättää Mion odottamaan esteen taakse, se on vaanimis asennossa ja käskyn saadessaan ampaisee liikkeelle kumirouheet pöllyten ja onkin jo toisessa päässä hallia. Kaikki esteet se on suorittanut mitkä on tullut eteen. Eikä nopeus ole ainoa hankala asia Mioa ohjatessa, vaan se myös lukee minun pienetkin sormen heilautukset ohjaavaksi tekijäksi. Minun ohjauksen pitää olla täysin ajantasalla. Jos olen myöhässä, peli on jo menetetty, koska Mio on jo suorittanut 10 estettä siinä ajassa. Jos olen liian ajoissa ja hätiköin. esim valssiharjoituksessa olin, niin Mio ei suorita estettä vaan lähtee perääni. Mutta heti kun ohjaukseni on kohdillaan, Mio toimii kuin unelma ja suorittaa kaikki ohjauskuviot täydellisesti! Ja mikä parasta, se kestää hinkkaukset ja toistot, aina tehdään yhtä täysillä ja niin kauan kunnes äiti osaa ohjata.
Olin Helmin kanssa taas juoksemassa mölli-radan ja voi kauhea mikä kaaos. En ohjannut ollenkaan ja Helmi raukka oli ihan pihalla ja kerran menikin väärän esteen. Nyt ymmärrän kun ihmiset sanoo olevan vaikeaa ohjata kahta erillaista koiraa. Ohjasin Helmiä kuin olisin ohjannut Mioa, eikä se sovi Helmille. Miolla on niin suuri halu suorittaa esteet, että voin vain osoittaa 10 m päässä olevaa estettä ja Mio on jo tehnyt sen. Se menee sinne minne kroppani osoittaa. Helmi on epävarmempi ja tarvitsee selkeämmät ohjeet, kädestä pitäen mennään koko rata. Mutta onneksi Helmillä oli kivaa, eikä ottanut nokkiinsa minun töppäilyjä ja juossut pois radalta, vaan oli pieni raivo-orava jo ennen radalle menoa. Helmi on niin otettu kun pääsee tekemään jotain :)

Mion uusi takki

Edellisellä viikonloppuna pikku-Penne (musnat Dubbo) oli luonani hoidossa. Se on niin pieni verrattuna Mioon, varmaan joku 46 cm korkea, kun ei se Helminkään rinnalla niin isolta näyttänyt. Minä pääsin niin helpolla, kun ei tarvinnut keksiä pojille tekemistä. Ne viihdyttivät toisiaan koko ajan ja olivat molemmat alkuviikon väsyneitä. Mio vaikutti niin aikuiselta Pennen seurassa ja oli lenkilläkin kovin ylpeä iso-veli. Koskaan Mio ei käyttäydy niin hyvin kuin Pennen seurassa, jolle pitää näyttää hyvää esimerkkiä ja miten kuuluisi käyttäytyä (yksin ollessaan niistä voi lipsua). Helmikin oli luottavainen ja ystävällinen Pennelle <3

Karhuveljeni Koda (kuva-kulma vääristää kokoeroa)

Haku treeneissä Mio uppoaa 50 m ja tekee täysin suorat pistot! JEE! Maalimiesmotivaatiokin saatiin takaisin, kun otettiin käyttöön saalisleikki namilla ja loppupalkka on maalimeihellä. Kentällä treenattiin viimeksi kulmia ja muutama kunnollinen saatiinkin. Ilmaisut ajattelin ottaa seuraavaksi työn alle ja koittaa saada ne kuntoon talven aikana.

Ja voihan voittaja! Miten voin jännittää niin paljon jotain näyttelyssä juoksemista?! Enää kaksi viikkoa ja olen stressannut sitä jo kuukauden. Onneksi kelpiet on molempina päivinä klo 12.30 jälkeen niin saan rauhassa pyöriä ympäri messukeskusta ja rauhoittua. Eikä tarvitse herätä aikaisin ja iltapäivällä suurin hälinä on jo laantunut. Lauantaina kelpejä on 32 kp, 17 urosta ja 15 narttua. Sunnuntaina on 27 kpl. Jakaumaa en tiedä, mutta pentuluokassa on meidän kaunis kasvatti Iisa ja olen lupautunut esittämään sen. Eli stressille on lisää aihetta. Tällä viikolla Iisa tulee turkuun agility-turistiksi ja voimme miettiä sotasuunnitelmat valmiiksi tuomarin hurmaamisen osalta. Mikä voisi mennä vikaan? Ainakaan juoksemista ei helpota se, että nyrjäytin nilkkani lauantaina treenatessani Mion kanssa, mitäs muutakaan kuin näyttelyssä juoksemista. Nyt klenkkaan keppien kanssa, mutta koko ajan jalka on parempi ja pystyn jopa laittamaan jo painoa jalalle. Eli ei mitään stressiä ;)