Porvoon rn

Lähdin poikkeuksellisesti vähän kauemmas ryhmänäyttelyyn ja ilmoitin vielä Mionkin, kun Porvooseen asti lähdettiin. Uroksia piti olla kaksi, mutta vain Mio oli paikalla ja hän oli PU1. Hilpin ilmoitin nuorten luokkaan, jossa oli kaksi koiraa. Viikon näyttely- ja seisomistreenit olivat tuottaneet tulosta ja Hilpi sai ERIN ja SAn voittaen luokkansa. Avoimessa luokassa esitettii kaksi koiraa, joista Mion tulevien lasten äiti sai ERIn ja SAn. PN kehässä juoksi siis Mion tytär ja vaimo, joista Hilpi oli lopulta PN1 ja sai toisen SERTinsä! Ei tarvitse metsästää enää sertiä ennen kahden vuoden ikää.
Tiia tuli onneksi apuun ROP kehään ettei tarvinnut juosta kahden koiran kanssa :D.

Aurinko paistoi kunnes ryhmäkehien piti alkaa ja näyttelypaikan päälle lankesi ukkosmyrsky. Odottettiin, että suurin myrsky menee ohi ja aloitettiin vartin odottelun jälkeen. Ryhmätuomari oli sama kuin arvosteli kelpit ja hän otti Mion jatkoon. Pari kertaa hän juoksutti meitä ympäri kehää ja Mio sijoittui lopulta hienosti kolmanneksi!!

Mio ja tyttäret Leia ja Hilpi

Fiini

Mio ja Fiini

Hilpi on ollut luonani melkein kaksi viikkoa, kun alkuun piti olla luustokuvaukset Leia siskon kanssa. Lääkärissä Hilpi ehdittiin jo rauhoittaa, kunnes huomattiin, että rtgn laite oli mennyt ukkosen johdosta rikki. Ei muuta, kuin herätyspiikki ja tervetuloa elokuussa uudelleen. 

Kuin kaksi marjaa

Mio ja Hilpi. Kuvat kertoo <3

Iloa ja surua

Aloitetaan vaikka surullisista uutisista, jotta lopuksi jäisi parempi mieli. Muutama viikko taaksepäin sain soiton aamulla seitsemän aikaan äidiltä, että Lyyti oli hyökännyt Nefin kimppuun ja saanut itse selkäänsä. Lyyti oli kevään aikana alkanut laahustas lenkeillä, eikä sitä muutenkaan huvittanut sinne lähteä. Portaat oli myös epämiellyttävät Lyytille. Tappelun jälkeen Lyyti oli mennyt sängyn alle, eikä suostunut tulemaan pois. Äiti oli töissä ja Kari pyysi mennä katsomaan Lyytiä päivällä. Se oli tosi kipeä. Lyytin spondyloosi selässä oli selkeästi ottanut osumaa tappelussa, eikä kovat kipulääkkeet näyttäneet tehoavan. Lyyti on syönyt jo pitkän aikaa kipulääkkeitä selkäänsä ja luultavasti nämä ovat kuormittaneet sen sydämen vajaatoimintaa, koska lenkit olivat niin vaikeita. Näiden ongelmien lisäksi Lyyti sairasti haiman vajaatoimintaa, joka oli puhjennut luultavasti stressistä. Joka tapauksessa, Lyyti oli liian kipeä jo ja se piti päästää pois kivuistaan. Lyyti-lyllerö oli oma persoonansa ja talossa tuli todella hiljaista tämän lähdettyä.

Miolle ja Lilille syntyi 6 todella reipasta pentua. 3 urosta ja 3 narttua. Näin eien videon, jossa nämä 10 päivän ikäiset rasavillit jo koittivat kovasti kävellä ja juosta. Yöllä oli jotkut tehneet escapet pentulaatikosta kolme kertaa!!! 10 päivän ikäiset!!! Eihän niillä ole kunnolla silmätkään auki :D Yksi narttupentu etsii vielä omaa harrastavaa kotia peruutuksen vuoksi. Kyselyitä on tullut paljon, mutta nämä pennut myydään oikeasti aktiiviseen kotiin, koska aikasempikin pentue on näyttänyt hyvät harrastuskoiran ominaisuudet. Nämä talentit menisivät hukkaan sohvalla.

Nefi olisi tarkoitus astuttaa seuraavasta juoksusta. Ennen pentuja Nefi suorittaa joko luonnetestin tai HK1:n, jotta saadaan hieman näyttöä sen luonteesta ja äänivarmuudesta. Itse ajattelen Nefistä, kun se on ollut minun mukana näyttelyissä, että se miettii ensin ennen kuin tekee. Jos Nefi ihmettelee jotain ensimmäisellä kerralla esim. laivalla ei olisi uskaltanut ulko-kannella tulla ritiläportaita, niin sanoi sille vaan että nyt mennään, enkä houkutellut namilla tai mitään muutakaan, niin seuraavalla kerralla portaat olivat ihan normaalit Nefin mielestä. Sillä riittää kyllä toimintakyky suoriutua asioista. Lauman nuorimpana Nefin ei ole koskaan tarvinnut tehdä mitään ratkaisuja, mutta nyt Lyytin poismenon jälkeen se on kasvanut paljon henkisesti. Nuorena Nefi oli todella itsenäinen ja kotonakaan se ei ole kokoajan jalassa kiinni. Lyytin oman egon pönkitys Nefin kustannuksella sai siitä hieman epävarman ja nykyään tukeutuu enemmän ihmiseen. Hakumetsällä Nefi jaksaa työskennellä hyvin ja itsenäisesti. Maalimiehet voivat sanoa kovemminkin Nefille, jos tämä tulee piilolla nuolemaan naamaa, eikä tämä lannista sen työskentelyä. Nuorempana ei voinut hinkata tottiksissa samaa liikettä montaa kertaa, mutta nykyään kesto on parempi. Palkkana toimii ruoka ja loppupalkkana lelu. Nefi rakastaa myös sosiaalista palkkaa ja kun kertoo miten hieno tyttö se on.
Uros on jo näillä näkymin päätetty: vanhempi herra Kiipelin Komea Konna koira-net. Youtubesta löytyy luonnetestivideo. Näistä pennuista tulee luultavasti hieman rauhallisempia kelpejä eli ne ei sählää turhaan. Silti moottoria löytyy harrastuksiin. Vanhemmat ovat iloisia ja ystävällisiä koiria, joiden kanssa on helppoa arjessa. Kaistan sisaruksilla on hyvät terveys- ja harrastustulokset. Nefin sisaruksilla on terveet lonkat ja kyynärät ja sisko harrastaa hienolla menestyksellä ainakin tokoa. Nefille tehdään sydänultra ennen astutusta ja uros on jo seitsemän niin sillä riittää kuuntelu.

Kuvissa Mio, hänen ystäväpupu, Amy ja Hilpi.

Tuloksia toisen perään

Tämä kirjoitus tulee enemmänkin uutismuodossa, koska en ole ehtinyt kirjoittaa jokaisesta omaa tekstiä.

Hilpi oli Salon ryhmänäyttelyssä pari viikkoa sitten ja Tuomari oli vaihtunut Irlantilaiseen Catherine Rooneyyn. Kelpejä oli 4, narttuja 3 ja kaikki kisasivat SERTistä. Suureksi iloksi Hilpi oli VSP ja näin ollen sai ensimmäisen SERTinsä!

Seuraavaksi oli Mion haku-kisat. Tämä päivä oli todella lämmin noin 20 astetta, eikä tuulen virettä missään. Silti Mio jaksoi koko päivän täysillä. Maastot olivat ensin ja hakuradalta tuli 160 pistettä. Ensimmäiseen näyttöön Mio ei lähtenyt, joten oletin sen olevan vale. Toisella kerralla Mio kuitenkin ilmaisi tämän maalimiehen onneksi. Mio sai paljon kehuja työskentelystä ja määrätietoisesta etenemisestä. Ilmaisut olivat myös kauniita.
Esineistä Mio sai 27 pistettä. Kolme pistettä lähti, kun Mio etsi liian kauan esinettä. Mio oli saanut hajun, muttei tarkentanut sitä tarpeeksi nopeasti. Tuodessa Mio tiputti esineen kerran, mutta palasi itse hakemaan sitä ilman käskyä.
Tottiksissa Mio oli paikalla-olossa ensimmäisenä ja prkl se nousi taas sieltä heti kättelyssä!! Seuraaminen oli hyvää, mutta jäävissä istuminen oli Mion mielestä maahan ja maahan oli istu?! Noudot ja eteenlähetys onnistuivat onneksi ja pisteitä saatiin tarvittavat 70, joten 2. tulos ja HK1!!

Saanko esitellä uuden kansainvälisen muotovalion!!

Helatorstaina oli luvassa kelpie-erkkari Vantaalla ja sää suosi meitä. Kelpejä oli ilmoitettu 63 ja tuomarina oli Asutralialainen pitkänlinja kelpie kasvattaja ja erikoistuomari Marie Colyer. Mion pojat olivat kaikki paikalla:

• Toivo JUN EH:n
• Warre NUO ERI2 SA
• Oscar hienosti NUO ERI1 SA PU4 ja vara-SERT!

Mio sai VALIO ERI2 ja SAn, josta olen todella iloinen, sillä ERIä jaettiin todella vähän.
Mion tytöistä kolme oli paikalla:

•  Hilpi JUN ERI2 ja SA
• Dana JUN EH 
• Leia NUO EH

Nefi oli AVOimessa, jossa esitettiin 13 koiraa ja ERIn sai vain kolme koiraa, joista Nefi oli yksi. Kaiken kukkuraksi Nefi voitti luokkansa ja sai SAn. PN-kehässä Nefi sijoitettiin melkein heti ensimmäiseksi, joten siinä oli meidän PN1 tänään!! ROP kehässä vastassa oli australian tuonti Tegoura Something like that ja tämä hieno uros oli ROP Nefin ollessa VSP!

Hilpi pääsi kasvattajaryhmään joka oli ROP ja BIS2!

Ainoastaan Miolle ja Cerille esitettiin jälkeläisluokat ja Warre sai kunnian esiintyä molemmissa. Cerin ryhmä oli ykkönen ja BIS2. Mion ryhmässä esiintyi Oscar, Hilpi, Dana ja Warre.

Helmin kuulumiset. Juuri kun ehdin erkkarissa sanoa, että kaikki on mennyt hyvin, niin eilen Helmi oli taas poissa-oleva. Illalla kun menin nukkumaan, niin Helmi jäi kävelemään ympäri kämppää eikä reagoinut huuteluun. Vasta kun nousin istumaan, niin Helmi jäi tuijottamaan oven suuhun ja vasta kolmannesta kutsusta se käveli rauhallisesti sängyn viereen. Rauhallisesti on Helmille todella epänormaalia eikä se hypännyt sänkyyn kuin vasta kolmannella kehotuksella. Tuijotti vain.
Sain viestiä viimekirjoitukseni jälkeen Helmin edesmenneen sukulaiskoiran omistajilta ja heidän koiralla oli samantyyppisiä käyttäytymisiä. Tälle koiralle diaknosoitiin dementtia, joka Helmin kohdalla kuulostaa myös järkeenkäyvältä.

Kuvat näyttelyssä ottanut J. Bergman

Mio

Hilpi

Nefi

Kasvattajaryhmä: Imico, Name Me Moondance, Make Me a Star, No Speed Limit

Mion jälkeläisluokka: Nome Est Omen "Oscar", No Speed Limit "Hilpi", Not For Sale "Dana", Name Me Moondance "Warre"

Tuu takas

Olen aina pelännyt, vaikkei pitäisi manata, että Helmille puhkeaa vielä joskus epilepsia. Sen isän monella pennulla ja pentujen pennuilla on epilepsiaa ja ainakin yhdellä Helmin siskolla on epi. Isällä tuli vanhemmalla iällä myös jotain kohtauksia harvakseltaan. Onneksi minulla on FBI:n vakoojan kyvyt etsiä tiedot ties mistä sivulauseesta ties millä kielellä, koska näitä ei kauhean helposti ainakaan kasvattajien sivuilta löydy.
Joka tapauksessa Helmi katosi n. kolme viikkoa sitten lenkillä, joka on täysin mahdotonta, sillä Helmi on aina kiinni jaloissa. Oltiin pyörimässä uudella alueella ja jossain kohtaa huomasin Helmin puuttuvan. Odotin hetken, jos se olisi vaikka jäänyt tarpeilleen, mutta mitään ei kuulunut. Lähdin kävelemään takaisin päin ja samalla kutsuin. Kutsuin ja juoksin ympäriinsä 5 min, joka tuntui ikuisuudelta. Menin autollekin, jos Helmi olisi mennyt sinne. Jätin takaluukun auki ja lähdin uudestaan etsimään. Kävelin hieman pidemmälle kuin missä olimme kävelleet ja Helmi tuli puskasta vastaan. Alue oli niin pieni missä olimme tehneet lenkkiä, että Helmi oli varmasti kuullut huutoni.
Toinen outo keissi tapahtui seuraavalla viikolla, kun kotiin tullessani sängyssäni oli pissat. Helmi ei tule ovalla vastaan, jos se on tehnyt jotain pahaa, mutta nyt se tuli eikä selvästi tajunnut mistä on kyse, kun roudasin petaria kylmpyhuoneeseen.

Kolmas outo tilanne tuli samalla viikolla aamulla, kun Helmi oli pelokkaan ja anteeksipyytävän näköisenä omassa pedissään. Se meni ohi kun lähdettiin ulos.

Neljäs ja pelottavin "kohtaus" tapahtui ystäväni luona. Menimme ratsastamaan maastoon ja Helmi tuli mukaan. Mio jäi mieluummin potkimaan jalkapalloa poikien kanssa. Loppulenkistä Juuso sanoi ohimennen, että Helmi lähti yhtäkkiä juoksemaan takavasemmalle, sellainen hätääntynyt ilme kasvoilla, ettei hänen kuulu olla täällä. Tulin alas hevosen selästä ja lähdin juoksemaan Helmin perään, eikä se reagoinut huutooni ja katosi näkyvistä. Jossain kohtaa se oli käntynyt ja tuli takaisin säikähtäneenä. Loppulenkin Helmi oli tosi outo ja pelkäsi. Sisällä Helmi oli jo rauhalline. Se käveli monta kertaa jättikokoisen ruokakipon ohi jossa oli nappuloita monta litraa. Eikä Helmi tajunnut, että siinä on ruokaa, kuin vasta sitten kun sille näytti. Seuraavaksi kun istuttiin ruokapöydässä ja aggressiivisesti käyttäytyvä saksanpaimenkoira päästettiin sisälle ja se ensimmäisenä räjähti kaverini koiralle, niin Helmi ei reagoinut mitenkään. Se makasi jaloissani eikä tajunnut koiran läsnäoloa, vaikka Helmi on aina ensimmäisenä tappelemassa.

Sain Helmille ajan lääkäriin heti maanantaille ja siellä otettiin verinäytteet aivokasvaimen varalta, sillä poissa-olokohtaukset, ja kun kohtaus jäi päälle, kuulostivat aivoperäisiltä. Neurologiset testit olivat kunnossa eli ei aivokasvainta. Lääkäri oli myös sitä mieltä, että epi puhkeaa nuoramalla iällä, joten sen voi sulkea pois?! Helmi vain on ikäistään nuorempi ja sillä on korkeampi keski-ikä, kun edelleen se on kuin nuori koira. Kohtu ultrattiin myös samalla. Verikokeissa maksa-arvot olivat koholla ja saatiin uusi aika sisäelinten ultraan. Niissäkään ei näkynyt mitään normaalista poikkeavaa ja Helmi sai maksaa tukevia lääkkeitä. Nämä verikokeet, ultrat ja lääkkeet tuli kustantamaan yhteensä 460€!! Ihan sairasta! No jokatapauksessa jäämme seuraamaan ja eletään päivä kerrallaan ja katsotaan mihin suuntaan kohtaukset ja maksan toiminta menevät. Helmi lenkkeilee enää vain flexissä.

I believe I can fly

Nyt ollaan tykitetty agilityä! Kerran käytiin Sonja Paavolan kurssikerralla ja olen ilmoittautunut hänen kurssilleen keväälle. Siitä oli jo melkein vuosi kun viimeksi olimme Sonjan opissa ja onneksi minun ohjauksessa on kuulemma tapahtunut suuri harppaus, koira nyt on ihana oma itsensä. Minun harppaukset jäikin sitten sinne treenikertaan, sillä ATT:n kisoissa olin taas ihan jäässä. Ei ne radat olleet teknisestikään mitään sujuvimpia, mutta me taidettiin päästä kuudennelle esteelle, kunnes puhalsin pelin poikki. Tällä kertaa ei ollut kyse omasta tönkköilystä, vaan Mion perseilystä! Homma hajosi jo heti alussa, kun kävellessäni pois päin Miosta, näin jonkun ruskean maantiekiitäjän sujahtavan ohitseni. Ei tullut edes sellaista pysähtymis efektiä, vaan tyhmänä lähdin juoksemaan perään?! Mion varaslähtö tyssäsi kahden hypyn jälkeen, kun hän ohitti edessä olevan puomin. Tässä kohtaa olisi pitänyt lähteä radalta, mutta jatkettiin taas parin esteen verran, kunnes Mio taas kiihdytti päättömänä esteen ohi ulkokaarteessa. Laitoin Mion hyppäämään esteem uudestaan ja taas se karkasi hanskasta ja ampaisi selkäni taakse putkeen. Tämän jälkeen kävelimme pois radalta ja ilmeestäni saattoi aistia pienen hatutuksen.
Toiselle radalle menin hälläväliä-fiiliksellä ja sellainen oli myös meidän suoritus. Eli ei mitään kertomista siitä.


Kasvoillani on pieni epätoivon sävy

Otin härkää sarvista ja ilmoitin Mion TSAUn kisoihin seuraavalle viikolle. Nämä radat onnistuivat jo paremmin, mutta edelleen oma ohjaus voisi olla samaa tasoa kuin treeneissä. Molemmilla radoilla tuli rimoja alas ja muutamia kieltoja. Huomasi, että Mio oli vähän hukassa hypyissä, kun oli erilainen alusta. Videolta katsoessa huomasin, että Mio otti vain yhden laukka-askeleen n. kuuden metrin estevälissä. Ensimmäisellä radalla Mio taisi olla enemmän ilmassa.

Liettuan näyttelymatka

Olin pohtinut pääni puhki, pitäisikö Mio pestä ja Mio päätti että pitää, sillä hän pyöri torstaina shitissä. Lähes kaikki pohjavilla jäi suihkun lattialle, mutta onneksi pesin, sillä karva parani huomattavasti, kun kuollut karva siirtyi uuden tieltä.
 Herätys oli perjantai yöllä 2.30, sillä Helsingissä piti olla 5.30 lastaamassa tavaroita ja häkkejä bussiin. Olimme Ainon kanssa varanneet Miliamin näyttelymatkan, johon kuului bussi- ja laiva matkat, sekä hotellit. Kerrankin ei tarvinnut stressata mistään. Meillä oli bussissa kaksi penkkiä per henkilö. Käytävän toiselta puolelta oli poistettu penkit ja siihen kasattiin koirille häkit, joita ei siirrelty matkan aikana. Viron puolella oli eläinlääkäri, joka laittoi leimat passiin, joten siitäkään ei tarvinnut huolehtia. Matkan aikana pysähdyksiä oli tarpeeksi ja ne olivat tarpeeksi pitkiä. Ainut miinus oli hajonnut ulko-ovi, joka saattoi aueta kesken ajon ja silloin oli tosi kylmä. Olimme Vilnassa kahdesksan aikoihin illalla ja hotelli oli oikein mukava.


Lauantai aamulla bussi lähti vähän jälkeen kahdeksan näyttelypaikalle, jonne ajoi kymmenennä minuutissa. Bussilta ei ollut pitkä matka sisälle ja  meillä oli onneksi kaljakärryt niin tavaroiden ja häkkien raahaaminenkin sujui hyvin. Ovella oli tarkka tarkistus ja lähes jokaiselta koiralta katsottiin siru passin tarkastuksen yhteydessä. Kehät alkoivat kymmeneltä ja sitä ennen jokaisen piti hakea numerolaput omasta kehästä. Vaikka oma koira olisi ollut päivän viimeinen arvostelussa, piti silti tulla jo heti aamulla.
Kelpejä ennen oli onneksi muutamia rotuja, jotta pääsimme edes vähän perille säännöistä. Liettuassa on lähes samanlaiset säännöt kuin maailmanvoittajassa, mutta silti olin ihan pihalla. Meitä neuvottiin jäämään joka tapauksessa kehän laidalle odottamaan ja kyllä tuomarisihteeri tulee sitten repimään teidät takaisin kehään, jos on tarvetta. Vaikeaksi asian teki myös se, että harva tuomari tai sihteeri edes sanoi minkä arvosanan koira sai. Onneksi meidän tuomari kertoi henkilökohtaisesti handlerille arvosanan.
Kelpejä oli ilmoitettu 4 kpl ja kaikki olivat uroksia ja kaikki olivat suomesta. Avoimissa oli yksi uros ja valioissa Mion lisäksi esitettiin yksi ja kaikki saivat ERIn. Mio oli suureksi iloksi ROP, joten Miosta tuli LIETTUAN MUOTOVALIO ja LIETTUAN VOITTAJA-17! Ryhmäkehässä oli paljon koiria ja Kanadalainen tuomari valitsi viisi jatkoon ja hän VALITSI MION! Olin niin iloinen, vaikka Mio ei sijoittunutkaan. Liettuassa palkitaan vain kolme parasta.

Sunnuntaina olimme taas näyttelypaikalla samoihin aikoihin ja kelpit olivat ensimmäisenä arvostelussa ja Mion lisäksi oli AVOimen luokan uros. Sunnuntain tuomari ei puhunut englantia, eikä hän kertonut arvosanaa, joten oltiin ihan pihalla. PU-kehään kutsuttiin molemmat ja parin kierroksen jälkeen tuomari vain tuli kättelemään, joten jäi epäselväksi kumpi voitti. Kysyin "First?" ja tuomari näytti vain peukkua :D. Ryhmäkehässä ei päästy tänään jatkoon, joten pääsimme pakkaamaan tavaroita bussiin ajoissa.

Matka suomeen alkoi ryhmäkehien jälkeen, joten nukuimme bussissa. Rikkinäinen ovi kiinnitettiin liinoilla kiinni, joten ei tarvinnut pysähtyä vähän väliä laittamaan ovea kiinni. Kolmen aikoihin olimme Tallinnassa huoltoaseman pihassa ja jatkoimme siinä nukkumista. Itse nukuin yllättävän hyvin, kun oli tyyny, peitto ja korvatulpat mukana.

Näyttelymatka sujui kaikin puolin erinomaisesti ja kaikki oli hyvin suunniteltu. Ei tarvinnut itse stressata aikatauluista tai rikkimenevästä autosta. Voin hyin osallistua toistekin kyseisen matkanjärjestäjän reissuille.