keskiviikko 28. syyskuuta 2016

Sä oot söpö

Hilpi jäi hoitoon viikoksi erkkarin jälkeen ja yhteiselo sujui taas hyvin. En muistanutkaan, kuinka paljon energiaa tuon ikäisessä kelpie pennussa on. Tehtiin pitkiä lenkkejä eri paikoissa ja aktivoinniksi iltaruoka syötiin jäljen merkeissä. Hilpi on todella ahne ja keskittyi jäljestämiseen erinomaisesti. Siitä tulisi todella hyvä jälkikoira ja itsellekin tuo laji oli mieluisa kun oli koira joka toimii kuin oppikirjoissa.
Hilpillä oli myös tärkeä tehtävä talloa isojen koirien esineruutua ja haku-aluetta. Pääsi se jopa etsimään treenien päätteeksi ukkoja metsästä.
Ja kunnollinen mörköikä oli myös päällänsä. Hirviöt ilmeistyivät vain pimeällä ja ne saattoivat olla omenan tai isä-koiran muodossa. Yksi aamu Hilpi säikähti Mioa, joka juoksi metsässä 20 m päässä ja vaikka Hilpi tuli katsomaan ja toteamaan, että hirviö olikin Mio, niin heti kun Mio lähti kauemmas niin se olikin taas pelottava. Huoh :D Päivällä ei pelätty mitään.


Yksi ilta käytiin Leia-siskon kanssa TPH:n arkitottiskoulutuksessa, jonka jälkeen tytöt pääsivät leikkimään.


Helmi oli eilen eläinlääkärissä, koska ien oli lähtenyt vetäytymään ylä-kulmahampaan kohdalla. Helmiltä on poistettu kaksi vuotiaana samalta puolelta alakulmuri ja ylähampaaseen oli kertynyt hammaskiveä. Tutkittuaan enemmän Helmin hampaita, eläinlääkäri päätyi poistamaan kulmahampaan lisäksi kaksi poskihammasta! Olin ihan ihmeissäni, etten ollut huomannut miten huonossa kunnossa hampaat ovat, vaikka joka viikko näytän hampaita ja purentaa kaikille. Hampaissa ei ollutkaan hammaskiveä, vaan ne ovat vaan huonoa hammaslaatua ja alkavat kulumaan ja haurastumaan ja haurastuminen on alkanut ikenien sisäpuolelta. Kaikki poistetut hampaat lähti helposti ja eläinlääkäri sanoi, että puolen vuoden päästä toiset poskihampaat ovat samassa kunnossa kuin nyt poistetut. Helmillä ei ole kohta hampaita lainkaan! Huonot hampaat eivät ole estäneet Helmiä syömästä luita tai muutenkaan vaikeuttanut syömistä.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti