torstai 10. joulukuuta 2015

Syksyn hiljaisuus ja voittajat

On ollut hiljainen syksy kisojen osalta, joten en ole saanut aikaiseksi kirjoittaa. Mio kävi kesän jälkeen Piiralla käsittelyssä ja tuli ilmi, että koira on aivan toispuoleinen. Miolla venähti varvas alkukeväästä ja sitä kuntoutettiin kesään asti. Kesällä Mio vain ui ja juoksi vapaana ja hieronnassa havahduin, että tosiaan lenkillä se on mennyt pääasiassa vasenta laukkaa keventääkseen varvasta. Luultavasti jäänyt vain lihasmuistiin väärä liikkuminen ja jumiutunut tämän seurauksesta. Mio on taas tasapainossa ravilenkkien ansiosta, joita ollaan tehty n. kolme viikossa. Käytiin myös viisi kertaa vesijuoksumatolla.

Haku on kisavalmis maastojen osalta, tottis vaatii pientä viimeistelyä. Olin jo ilmoittanut Mion kokeeseen, mutta toispuoleisuuden takia en halunnut, että Mio hyppää metriä ja peruin kisat.
 Agility on ottanut ison harppauksen eteenpäin, sillä olen itse opetellut liikkumaan. Tokon voittaja-luokan liikkeitä ollaan treenattu kerran viikossa.

Näyttelyt jatkuivat tauon jälkeen Helsingin voittajassa, jonne ole ilmoitettu 26 kelpietä. Meidän tiimissä oli Mio, Nefi ja Penne. Kelpit oli onneks iltapäivällä, joten ei tarvinnut herätä kauhean aikaisin.
Penne oli avoimessa kahden muun uroksen kanssa, sai ERIn ja voitti luokkansa ilman SAta. Mio oli valioissa kolmen uroksen kanssa ja sijoittui ykköseksi ERIn ja SAn kera. Mio oli loppujen lopuksi PU1, sai CACIB ja uuden tittelin nimen eteen. ROP-kehässä Mioa vastassa oli Didactics Champagne ja Mio vei voiton. Toinen kerta, kun tämä pari on vastakkain :)
Avo-nartuissa kisasi Nefin lisäksi yksi ja Nefi voitti ERIllä ja SAlla. Parasnarttu-kehässä ei tullut enää jatkoa.
Ryhmäkehässä ei tullut menestystä.

Oltiin Jennin kanssa yötä Espoossa hotellissa ja nukuin luultavasti kokonaiset kaksi tuntia. Nefillä on edelleen ongelma tarpeiden tekemisen kanssa vieraassa paikassa ja neiti teki ennätyksensä olemalla 21 h pissaamatta! Viikonloppuna oli vielä kauhea myrsky ja ulkona oli tosi kivaa viettää aikaa pidempi tovi.
Sunnuntaina kelpit oli aamusta ja lähdimme messariin hyvissä ajoin, sillä edellispäivänä ruuhkassa joutui odottamaan tunnin. Iida oli sairastunut, eikä päässyt esittämään Mioa, joten jouduin itse sen kanssa kehään. Yksilöarvostelussa se ei ottanut askeltakaan ilman että olisi haukahtanut. Tämän takia en esitä sitä itse. Mio oli kuitenkin valioiden ykkönen ja sai ERIn ja SAn. Penne oli myös hienosti luokkansa ykkönen ERIn ja SAn kera ja tuomari tykkäsi todella paljon. Penne oli PU3 ja sai ensimmäisen SERTin ja vara-CACIBin!! Mio PU4 ja tuomari tuli vielä erikseen sanomaan PU-kehässä minulle ja Jennille, että juostiin liian lujaa :D

Nefi pieni kakkiainen ei ollut kakkinut kahteen päivään ja tämä näkyi liikkumisessa. Nefi sai EHn ollen luokkansa kolmas. Tuomari sanoi, että haluaisi takaliikkeisiin lisää voimaa.. jännä juttu.

Esitin vielä veteraaneissa ihanan kymmenen vuotiaan Riian ja tulos ERI3 ilman SAta.

Näyttely-vuoden kruunasi kutsu Champion of Champions-gaalaan! Tämän takia me ollaan kierretty ympäri suomea kv- ja kr-näyttelyissä. Gaalaan saa kutsun 125 parhaiten menestynyttä koiraa ja Mio oli sijalla 99 pisteillä 44. Mio on ensimmäinen kelpie, joka pääsee gaalaan!





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti