En vaihtais sekuntiakaan

Vuosi on mennyt tosi nopeasti ja tuntuu ettei mitään ole saanut aikaiseksi. Ahdistaa kun katsoo muiden edistymistä ja tietää että Miokin osaisi enemmän, jos itse olisin aktiivisempi treenaaja. Itselle vaan hokee että "ei ole mikään kiire" ja niinhän se on, mutta silti se v*****aa! Miten voikaan pimeys vaikuttaa näin paljon mielialaan?

Noh, eilen lähdettiin taas kesää kohden ja se tarkoittaa vain sitä, että PÄIVÄT PITENEE! Pelkkä ajatuskin jo piristää, joten teen oman uuden vuoden lupauksen nyt ja lupaan treenata enemmän :)

Jos miettii mitä hyvää vuoteen on kuulunut niin saimme Haku-paikan. Mio on ensimmäinen PK-koirani ja joutuukin kärsimään osaamattomuuteni. Onneksi on hyvä porukka tukena ja treenit on edenneet Mion osalta toivomallani tavalla. Sillä on kova hinku etsimään ukkoja ja aloittaa ilma-vainun jo kaukaa ennen kuin pääsemme alueelle. Mion itsenäisyys ja periksiantamattomuus tulee hyvin esiin haku metsässä: Lähetettyäni Mion etsimään ja sen saadessa vainun maalimiehestä, Mioa ei saa pois metsästä ennen kuin se on löytänyt etsimänsä, asenteella "Prkl minähän löydän".

Mion mörköikä oli voimakas, ihan tuli Fasun nuoruusajat mieleen, mutta siitä selvittiin. Kelpien kanssa ei kannata ottaa kaikkea vakavasti, parasta olla vain reagoimatta niiden pöllöilyyn. Mörköiän jälkeen saapui murkku-ikä, joka yrittää edellään välillä puskea läpi kiltistä ja tottelevaisesta pojasta. Pakko sanoa että on kelpiet kieroa porukkaa :D Silloin kun päätin ottaa pennun tästä yhdistelmästä,tiesin etten tule saamaan mitään helppoa koiraa ja uskon että Mion kanssa tulisi ongelmia jos ei ymmärtäisi mitään kelpien ajatusmaailmasta. Joissain Mion mielestä "epämiellyttävissä" tilanteissa on ollut ihan turhaa lähteä tappelemaan sen kanssa vaan parhaimpaan lopputulokseen on päässyt tekemättä yhtään mitään ja odottaa, että Miokin lopettaa rimpuilun ja pääsee pois kun on rauhoittunut. Olen joutunut keskustelemaan Mion kanssa muutamat asiat ja puremiselta en ole välttynyt. Näissäkin tilanteissa oli turhaa yrittää "kovistella" koiraa, sillä se vaan pahensi asiaa, parempi vaan olla (vaikka koira pureekin) ja odottaa sanomatta mitään että koira antaa periksi ja rauhoittuu ja sitten vasta pääsee pois.
Helppoa on ollut se, että kerran kun on sanonut kunnolla niin se riittää, asiasta ei tarvitse toiste tapella. Silti se koittaa aina silloin tällöin tarvitseeko totella ja pelkkä paha katse riittää. Vieraiden kieltoja se ei pahemmin noteeraa ja minä joudun olemaan se ketä kieltää sitä.

Treenatessa Mio ei turhia herkistele ja jos se tekee väärin se ei siitä lannistu vaan yrittää kahta kauheammin tehdä oikein. Tykkään Mion toimintakyvystä ja voin sanoa sille ei jos se tekee väärin ja antaa uudestaan käskyn ja se suorittaa sen paineistumatta.

En muistanutkaan kuinka paljon nuoresta kelpiestä löytyy virtaa ja mikään ei saa sitä väsymään. Kamu oli nuorena poikana erikoistunut elektroniikkaan ja rikkoi vähintään kymmenen kaukosäädintä, pari herätyskelloa ja puhelinta, videokameran ja eri laitteiden johtoja. Mio on tuhonnut sänkyni (nykyään Mion sänky) rungon täysin, jouset törröttää ilman mitään pehmusteita. Auton taka-osan sisustus on myös muokattu Mion mieleen. Seuraavana päivänä tapauksesta ostin autohäkin.

Helmikin ehti täyttää 7 vuotta syksyllä ja se ehti myös aloittaa juoksut viikkoa ennen kuin sain veronpalautukset, josta minun piti maksaa sterilisaatio. Mio ei noteerannut Helmin juoksuja ennen parhaita päiviä ja treeneissäkin toimi täydellisesti. Helmi asui parhaiden päivien aikana äidin luona.

Turun kelpie-tapaaminen. Vasemmalta: Lyyti, Mio, Nuppu, Armas, Ledi ja Kami.

 

Ensi vuoden suunnitelmista on sen verran tietoa, että Mion kasvattaja järjestää pennuille MH-testin elokuussa. En malta odottaa :) Tammikuussa mennään Turun näyttelyyn metsästämään ensimmäistä sertiä.