maanantai 6. elokuuta 2012

Jokaisella jotain kotiin tuotavaa

Oltiin viikko sitten Porin näyttelyssä Lyytin kanssa ja Mio pääsi turistiksi mukaan. Kelpejä oli ilmoitettu 11 kpl, 5 urosta ja 6 narttua. Tuomari tykkäsi Lyytistä kaikin puolin ja katsoi sen olevan ROP.


 Lyyti sai SERTin, CACIBin ja näin ollen siitä tuli FI MVA! Porissa on pakko olla jotain taikaa, sillä vuosi sitten kävimme hakemassa samasta näyttelystä SERTin. Isoon kehään emme jääneet, sillä äidille tuli illalla vieraita ja harvemmin kelpiet pärjää edes ryhmäkehässä.
Lauantaina oli kesän yksi lämpimimmistä päivistä, n. 25 c, onneksi otin koirille viilennysloimet mukaan.
 Yyterissä ehdittiin kuitenkin käydä uittamassa koirat. Mio pitää tällä hetkellä olla kiinni uidessa, koska se ei tule vedestä pois. Mikään ei saa sitä tulemaan rantaan, ei herkut eikä lelut. Paras palkka on päästä takaisin veteen ja nyt se jo hieman on ymmärtänyt idean tulla käskystä rantaan ja vasta luvan saatuaan ampaista takaisin veteen.

Vaihdoin ensiviikonlopun työvuoron pois ja näin ollen pääsen esittämään Lyytin Raision näyttelyyn. Mio ei ikävä kyllä pääse turistiksi tällä kertaa, koska Porin näyttelystä se nappasi mukaansa kennelyskän :( Tällä hetkellä treenataan kotona vain rauhallisia liikkeitä, sillä pienikin liikkuminen saa sen yskimään. Perusasentoa ja jalkojeni välissä istumista ollaan treenattu urakalla. Agilityn lähdössä tulen käyttämään jalkojenvälissä istumista ja tokon käännöksiä on helppo treenata kun koira pysyy suorassa. Sivulla käännökset onnistuu myös toivomallani tavalla. Seuraamisen pituutta pidennetään pikkuhiljaa. Aluksi olen käyttänyt makupalakättä ja imutusta oikean kohdan löytämiseen ja nyt kun se alkaa olla hahmottunut olen jättäny käden pois ja vapautus-käskyn saatuaan juostaan palkan luokse, joka on iltapala. Toistoja seuraamisessa iltapalan yhteydessä tulee n. 1-4 riippuen saako Mio kanankauloja, siipiä tai jotain muita lihaisia luita. Aamupalan yhteydessä olen ottanut odottamista eri asennoissa, eri aikoja ja eri häiriöitä käyttäen. Aluksi meni kauan ennen kuin Mio ymmärsi odottamisen tarkoituksen. Itse piti vain olla nopea ottamaan ruokakippo pois näkyvistä ennen kuin ahne kelpie ehtii siihen käsiksi ilman lupaa :D   

tuolla on kuvia viikonlopulta   


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti