Noin kuukausisitten Iida kysyi haluanko lähteä rally-toko kisoihin, kun hänellä oli kolme paikkaa varattuna. Ehdottomasti lähden! Mutta mitä siellä pitää tehdä? Kuljet koiran kanssa tehtäväkyltiltä toiselle ja voit tehdä kaikki kevätjuhlaliikkeet, jotta saat koiran suorittamaan kyseisen tehtävän. Peace of cake!
Kesäkuun alussa Musnat-kennel päivillä Ritva oli ottanut rally-toko kylttejä mukaan ja teki meille harjoitusradan. Kävimme yhdessä radan läpi ja Ritva neuvoi miten kaikki kyltit suoritetaan ja kertoi muutenkin yleisesti säännöistä. Rohkeasti olimme ensimmäisenä suoritusvuorossa ja heti neljänneltä kyltiltä olisi lähtenyt 10 pistettä väärästä suorituksesta, kuudennelta toiset 10 pistettä, koska en saanut Mioa kiertämään selkäni takaa ja loput 10 olisi lähtenyt 7 kyltiltä jälleen ohjaaja virheestä. Hihnan kiristyksistä ja muusta sähellyksestä olisi lähtenyt vähintään 5 pistettä, joten peli oli siinä. Tämä tiputti maan pinnalle. Ei se laji ollutkaan niin yksinkertainen, miltä näytti. Eniten pitää olla oma pää kasassa, sillä kaikki on hyvin tarkkaa esim missä suunnassa kylttiä suoritetaan liike.
Koska jätän kaikki viime tippaan, niin myös sääntöjen lukeminen alkoi pari tuntia ennen kisoihin lähtöä. Harjoittelin Mion kanssa nopeasti selän takaa kierttämisen käskystä ja se sama hihnan kanssa ja ei muuta kuin matka kohti Poria voi alkaa.
Oltiin ajallaan paikalla pienen navigointi virheestä huolimatta ja minun rataan tutustuminen oli ensimmäisessä ryhmässä. Onneksi olin vasta kymmenentenä vuorossa ja pystyin katsomaan muiden suorituksia. Ulkona tein vielä pari kertaa radan kuivaharjoitteluna, etten ole niin riippuvainen kylteistä. Heti kun otin koiran autosta, meidät huudettiin sisään. Tässä kohtaa alkoi jännittää! Menimme lähtö pisteelle perusasentoon ja tuntui ikuisuudelta ennen kuin tuomari kysyi olenko valmis. Ensimmäisen tehtävän jälkeen jännitykseni katosi, kun Mio seurasi iloisena pikku-partiolaisena ja sen kanssa tuli niin tuttu ja turvallinen olo. Pystyin keskittymään rataan, kun tiesin että Mio kyllä tekee. Ainoa suuri moka sattui kun pyysin Mion eteen istumaan ja se jäi huomattavasti vinoon. Tein tehtävän uudestaan ja se onnistui kunnes lähdin lopussa suoraan kävelemään, vaikka piti pysähtyä perusasentoon. Loppu rata meni hyvin. Tulokset julkaistiin heti ja 83 pistettä eli ykkös tulos! Pisteitä lähti -10 väärin suoritetusta liikkeestä, -1 napsimisesta (mielestäni napsi vain ilmaa) ja -6 kontrollin puutteesta. En tiedä miten kontrollin puute arvioidaan, oliko se siitä, että korkea vire aiheutti painamisen ja keulimisen, mutta mun mielestä Mio oli hyvä :)
Oli kyllä hauska kokemus ja ehdottomasti haen Miolle ainakin RTK1:n. Voi olla, että nälkä kasvaa syödessä.
Vihdoin se aika taas koitti, kun matkustimme Ruotsiin kennel-päiville. Viime kerrasta on kulunut jo kaksi vuotta ja silloin koko pentue MH-kuvattiin. Tällä kertaa vuorossa oli MT eli suuri luonnetesti.
Olin onnekas, kun sain houkuteltua Sannan matkaseuraksi. Taisin kuitenkin unohtaa mainita, että matkaa kertyy mittariin lähemmäs 600 km suuntaansa. Onneksi on teräs-ystävä, joka toimii niin kuskina, navigaattorina, kuvaajana, tulkkina ja lasten hoitajana (Petran 11 kk Wildemar-poika).
Laivamme lähti torstai iltana Turusta ja olimme siis perjantai aamulla Tukholmassa. Tällä kertaa olin varmistanut moneen kertaan, että Mio pääsee eläinlääkäriin saamaan pillerin poskeensa ja leiman passiinsa. Aika oli 9.00 ja sitä ennen kävimme aamupalalla ja kävelemässä puistossa. Ruotsissa on kaikki aina vähän paremmin kuin suomessa ja näin ollen sää oli mitä parhain. Eläinlääkärikäynnin jälkeen suuntasimme (monen eksymisen ja väärän tien valinnan jälkeen) Kistaan tapaamaan Gunvoria ja Milaa. Gunvor on Fasun kasvattaja ja hän omistaa meidän kasvattimme Musnat Dee whyn. Mila oli todella suloinen ja kaunis koira. Mila on medi-kokoinen ja nuoresta iästään huolimatta on kilpaillut jo haussa ja jäljellä kakkos-luokassa, koska ruotsissa koiran ei tarvitse hypätä metrin estettä. Koskakohan suomeen saadaan sama sääntö.
Lähdimme n. 11.30 ajamaan Hässleholmiin ja perillä olimme muutamien pysähdysten jälkeen kuudelta. Olimme ainoat, jotka saapuivat jo perjantaina. Ilta meni nopeasti syödessä ja jutellessa.
Aamulla oli aikainen herätys ja heitimme nopeasti Mion emän Liran keskustaan, joka oli menossa agility kisoihin. Lira on jo 9 vuotias, mutta edelleen sitä on vaikea voittaa agilityssä.
Mio oli ensimmäisenä testissä ja onneksi Sabine oli käynyt Mion veljen Iverin kanssa aiemmin testissä ja laittanut videon siitä, joten tiesin edes vähän mitä tulee tapahtumaan. Olin silti ihan ulkona, sillä en tiennyt esim. kuinka paljon saan hetsata koiraa leikkimään, vaikka se olikin sitten loppujen lopuksi se tarkoitus, tai että minun piti ottaa askel eteenpäin kun päästän Miosta irti, että se tietää lähteä heti liikkeelle. Testissä tapahtui kaikenlaista pikku mokaa, mutta onneksi testi ei ole niin nopea tempoinen tai intensivinen kuin suomen luonnetesti. Piiloon juostessani, huomasin että minulla ei ole hihnaa mukana, mutta onneksi Mio seurasi reippaasti ilman hihnaa takaisin. Pahin moka tapahtui kolina kohdassa, kun kaksi kertaa kävelin väärään kohtaan ja viimeisellä kerralla, kun testinohjaaja huutaa älä koske siihen! kuulen vain koske siihen. Ja lopun voi arvata. Kelkka osuudessa kelkka jäi jumiin ja meidän piti siirtyä syrjään siksi aikaa kun se irrotettiin ja jatkaa siitä mihin kelkka jäi. Laukauksissa ase ei toiminut kunnolla ja liipaisimesta joutui painamaan monta kertaa ennen kuin pamahdus lähti. Onneksi mikään noista ongelmista ei ollut niin vakavaa ja kaikki vain nauroi niille. Oikein leppoista meininkiä.
Videossa ei ole leikkimistä, sillä se on toisessa kamerassa ja menee hetki että saan sen youtubeen. Laitan videon myöhemmin blogiin.
Mio oli mielestäni testissä todella väsyneen oloinen. Vaikka se joi jokaisen pisteen välissä, niin silti painostavan kuuma ilma oli liikaa. Täällä pohjoisessa ei ole totuttu tuollaiseen lämpöön ;) Mio ei leikkinyt niin kuin yleensä, mutta onneksi testi on vain yhden päivän arviointi ja kaikki päivät voivat olla erilaisia. Minulle jäi kuitenkin hyvä mieli testistä. Koko pentue oli samanlainen. Tuomaritkin onnittelivat vuolaasti erinomaisesta pentueesta. Yhteenveto: Rohkeita, itsevarmoja, sosiaalisia, tempperamentit hyviä, palautuminen tapahtuu heti ja kaikki ovat laukaus varmoja. Ruotsin luonnetestistä saa nimen eteen tittelin KORAD, sitten kun ulkomuoto on lausuttu. Meidän testipäivälle ei saatu tuomaria, joten lausunto pitää hakea myöhemmin. Tuomarin tulee olla ruotsalainen, joten minun pitää katsoa joku näyttely jossa on ruotsalainen tuomari ja kysyä etukäteen jos tuomari voi sanoa arvionsa Miosta omalla ajallaan. Ei tuota KORADia noin vain hankita helpoimman kautta..
Mio sai 393 pistettä, joka kuulemma on erittäin hyvä määrä. En tiedä noista pisteytyksistä, mutta paperista katsottuna leikkiminen tiputti pisteitä. Suomen luonnetististä tämä erosi aika paljon. Testin ohjaajakin sanoi, että he ovat täällä ruotsissa pehmoja suomeen verrattuna. Suomessa koira viedään äärimmilleen ja reaktiot halutaan saada mahdollisimman voimakkaiksi ja kuormittamalla koiraa, katsotaan kuinka hyvin se palautuu. Ruotsissa annetaan koiralle aikaa palautua. Silti kuulemma ruotsissa yhä harvempi vie kelpietään luonnetestiin, peläten ettei se läpäise testiä. Tai sitten jostain muusta syystä, tiedä sitten.
Testin jälkeen kaikki kaukaa tulleet siirtyivät Petralle. Kävimme kävelemässä, joimme kahvit ja treenasimme agilityä. Petra oli kutsunut ystävänsä hieromaan halukkaiden koirat ja Mio sai hieronnan ilmaiseksi, kuulemma palkinnoksi menestyneestä näyttely-urasta :) Oli muuten paras hieronta ikinä! Hieroja toi oman pöydän mukana, jossa hieroi koirat. Se oli kätevämpi kuin lattialla pyöriminen ja siinä saa kuulemma paremmin hierottua. Mio oli vain vähän jumissa niskasta ja varpaan venähdyksen takia polvet oli myös kireät, mutta ne saatiin auki. Ja tuon varpaan takia Mio oli käyttänyt liikkuessaan etuosaa eri tavalla ja kyynärät eivät olleet kunnolla nivel-kuopassa. Ne saatiin niksautettua takaisin. Miolla oli heti käsittelyn jälkeen todella irtonaiset ja vapaat liikkeet.
Hieronnan jälkeen kaikki loput lähellä asuvat olivat saapuneet ja söimme maittavan aterian.
Sunnuntaina treenasimme hieman tokoa ennen kuin lähdimme ajamaan takaisin Tukholmaan. Oli ihana nähdä Petraa ja Mion sisarusten omistajia.
Sunnuntaina oltiin epävirallisissa agi-kisoissa Salossa ja mentiin sekä mölli-, että avoin-rata. Mölli-rata meni kaahottaessa ja uusi halli aiheutti sen, etten meinannut pystyä ohjaamaan sitä samalla tavalla kuin treeneissä. En pystynyt jättämään Mioa suorittamaan estettä, koska sille tuli niin kiire minun perääni, että vaikka Mio lukitsi esteen, niin melkein ilmassa se päätti kääntyä pois esteeltä. Ohjasin kuitenkin loppuun asti niin kuin treeneissä ohjaan ja vaadin sitä suorittamaan esteet. Toiselta radalta ei jäänyt muuta mieleen, kuin että kepit oli kahteen kertaan ja Mio suoritti ne! Vaikka oli kisatilanne ja vähän kiire, niin se malttoi pujotella molemmilla kerroilla.
Tiistaina oltiin juoksemassa pari agi-rataa Raumalla. Molemmat oli yksinkertaisia suoria ratoja, mutta silti ensimmäisellä radalla ei tullut yhtään nollaa. Meidän ensimmäinen rata kaatui heti toisen esteen ohitukseen ja putkella käymiseen. Menin jännityksestä sekaisin enkä saanut kasattua itseäni enää loppu radalle ja Mio käytti kylmästi hyväkseen minun heikkoa olotilaa: se ei pysähtynyt kontakteilla, hypännyt rengasta ja tekipä se vielä lentokeinunkin. Kepit Mio sentään suoritti ja tästä sain positiivisen mielentilan seuraavalle radalle.
Toisella radalla Mio juoksi puomin ohi alussa, joten päätin ottaa loppuradan kokonaan harjoitusmielessä. Vaadin sitä odottamaan puomin kontaktilla tovin, suorittamaan lentokeinun uudestaan, hyppäämään renkaan läpi, palaamaan takaisin A:n kontaktille ja pujottelemaan uudestaan, kun viimeinen keppi jäi suorittamatta. Nämä kaikki virheet mitä se sai tehdä ekalla radalla, kokeiltiin myös toisella, mutta pääsimpäs puuttumaan. Mion kanssa pitää olla niin mustavalkoinen monissa asioissa.
Haussa meillä oli ongelma laatikoiden ja takarajalla etenemisen kanssa, mutta ei ole enää. Tai siis kyllä Mio eteni takarajalla, mutta tuli samaa polkua takaisi keskilinjalle, vaikka kerroin sille koko ajan missä menin (mietin jo valitsinko väärän lajin viestin sijaan). Kaikkien kikkailujen jälkeen kokeiltiin norjalaista sekametsää ja sen jälkeen Mion lamppu syttyi. Yhden tälläisen treenin jälkeen Mio on suorittanut rataa kuin oppikirjoissa. Toivottavasti minullakin meni oppi perille viime treenin jälkeen. Samalla sekunnilla kun sanoin koiralle NÄYTÄ, tajuan ettei minulla ole hanskoja kädessä ja liina mukavasti poltti kädet rikki. Eikä tullut mieleen päästää piuhasta irti ja antaa koiran mennä, vaan rohkesti silmät vuotaen roikun mukana. Ensi kerralla muistan hanskat.
Hommasin Miolle uuden lelun: käsinuken! Olin kyllästynyt siihen, että Mion hampaat kolahti vähän väliä sormiini, mutta ei kolahda enää edes vahingossa =D Tällä lelulla leikitään siis vain kotona. En ole kävelemässä yleisillä paikoilla käsinukke kädessä ;)
Kuvasarjassa Mion ja miukumaukun(käsinukke) kaverikuva. Ensimmäisessä kuvassa Mio vielä hillitsi itsensä, kunnes kissa liikahti...
